tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Kissa töissä




Kissa tuli töihin illalla Puotilan palstoille Sillä on hyvät metsästysmaat siellä. Paljon vesimyyriä. Se kuunteli korva tarkkana ja silmä kovana, kuuli rapinaa ojasta ja lähti liikkeelle. Näitä kissatyöntekijäitä saisi olla palstoilla enemmän, koska vesimyyriä on niin paljon, ettei yksi kissa niistä selvää tee. Viime kesänä ne söivät minulta perunat ja punajuuret. Ja syksyllä ( tai talvella) tulppanien sipulit.


Naakkojen tarkastuslautakunta saapuu paikalle.

Ne tulevat joka ilta tutkimaan mitä olen saanut aikaan palstalla. Eivät pelkää, vaan tulevat ihan liki, mutta heti kun otan kameran esiin, ne lehahtavat pakoon. Onnistuin saamaan ne luvaan illalla, kun kamera oli valmiina punavalkoisen kissan kuvaamisen jälkeen. Naakat eivät ole linssiluteita. Mutta kissa työnsi nenänsä linssiin, teki sen luultavasti pelkkää uteliaisuuttaan. Olen huomannut ennenkin, että kissoja kiinnostavat tekniset vempaimet, paitsi pölyimurit joita ne pelkäävät, koska ne pitävät sietämätöntä ääntä.

5 kommenttia:

Sulo Heinola kirjoitti...

Tosi mielenkiintoista itsekritiikkiä.
Olivatko Naakat ihan oikeasti näin tiiviisti?

Ripsa kirjoitti...

Onko siinä lähellä siis vettä? Vesimyyrät ovat yleensä rantojen asukkaita.

Muistan kyllä Allun ja Rudin vesimyyräjahdit erittäin hyvin sieltä Kyrönjoen rannalta. Senkin erään kerran kun jompikumpi veljeksistä rahtasi puoleksisyödyn myyrän vaatekomeroon ja eivät kissojen ihmiset huomanneet ennen kuin se pahus rupesi haisemaan. Yäk.

Naakkoja meillä ei ollut, mutta sen sijaan turkinkyyhkyjä (jotka ovat suhteellisen harvinaisia) ja mustavariksia (samaten ainoastaan asustavat joissakin jokilaaksoissa).

Yläkerran naapuri piti jonkinaikaa pihalla vihannesmaata ja valitteli että porkkanat ja punajuuret joutuivat myyrien suuhun. Silloin kun asetuimme taloon kissoinemme, hän kyllästyi vihannesmaan perkaamiseen.

Taas tuli todistetuksi että kissat ovat hyötyeläimiä!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa eläväisiä eläinkuvia! Piti ihan niiden takia kommentoida.

Anita Konkka kirjoitti...

Naakat liikkuvat tiivissä ryhmissä. Kuvan naakat olivat jonkinlainen keskusyksikkö jonka laitamilla oli muita naakkoja. En saanut niitä kaikkia mahtumana samaan kuvaan-

Puotilan palsta-alue laskeutuu Vartiokylän lahteen, siksi vesimyyriä on palsoilla paljon. Viime kesänä niitä oli erityisen paljon. Saa nähdä miten tänä kesänä. Naapuriviljelijä neuvoi työntämään niiden koloihin tärpätillä kastettuja tuppoja. Mutta en usko että siitä on mitään hyötyä.

Anukatri kirjoitti...

Hei, pidän kovasti viimeaikaisista kuvistasi ja haluan kertoa, että luin eilen ja tänään kirjaston poistomyynnistä pelastamani Johanneksen tunnustukset. Harmi, etten tiennyt kirjasta 90-luvulla. Olen kiinnostunut äiti- ja isä-tytär-suhteista kaunokirjallisuudesta ja ensimmäinen vertailukohta, joka tuli mieleeni Sinun romaaniasi lukiessa oli pakistanilaisen Sara Sulerin teos Boys Will Be Boys. Kiitos rikkaasta lukukokemuksesta, ehkä tilitän siitä blogissa lähiäaikoina. T: Anu alias Shivani