sunnuntaina, tammikuuta 04, 2009

Vain kuvia

Talvi on tullut, kun joutsenet kokoontuvat Aurinkolahdelle ruokaa kärkkymään. Tänään niitä oli 12, pari päivää sitten 30, kertoi vanha rouva joka syötti niitä. Sorsat olivat nopeampia kuin joutsenet ja veivät leivänpalat niiden nokkien edestä. Minä muistelin lapsena lukemaani Andersenin satua noidutuista joutsenista, mutta en muistanut oliko niitä 12, aikamoinen joukko kuitenkin. (Vanha rouva oli kaino, ei halunnut mukaan kuvaan).
Talvi on päässyt yllättämään veneenomistajan. Hänellä on kiire pelastaa vene jäätyvältä lahdelta.


Kun vanha rouva lopettaa ruokinnan, kaksitoista jousenta purjehtii tiehensä sorsasaattueen seurassa ja minä lähden ostamaan ruokaa Columbuksen ostoskeskukseen.


Huomattava muutos kaupunkikuvassa. Kun lähdin 12 päivää sitten Luxemburgiin, bussit olivat kaikenkirjavia. Kun palasin ne olivat muuttuneet ankaran sinisiksi. Tuli mieleen entisajan poliisit, jotka patikoivat pitkin Munkkiniemen puistotietä tummansinisissä univormuissaan ja hajoittivat "kasoja" Valion baarin kulmalta, johon Munkkiniemen nuoriso-ongelma keskittyi 50 vuotta sitten.

Tänään luin lehdestä, että HKL on vaihtanut mainostenhankkijaa , ja minä kun luulin että laman vaikutukset näkyvät jo. Kun HKL ei saa mainoksia, se on siksi korottanut lipun hintoja, vaikka bensan hinta on laskenut.

PS. Pitäisiköhän vaihtaa blogin nimi Vain kuviksi, koska se sisältää nykyään enemmän kuvia kuin sanoja. Sanalliset ilmaisuni ovat suuntautuneet muuanne.


3 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Älä luovu sanoista, sillä pienetkin tilanneraportit ovat kiinnostavia lukea. Samoin runot, jotka on valittu ja osoitettu blogiin, kertovat paljon kirjoittajastakin.

Vain kuviksi olisi silti hyvä bloginnimi. Ja kuvareportaasi on siis aina hauska lukijalle.

Anonyymi kirjoitti...

Sininen on kaunis väri ja erottuu lumen keskellä. Kenttäharmaa on sellainen väri jota inhoan, suomalaiset betonilähiöt rakastavat tätä väriä, ei edes ikkunanpuitteita uskalleta maalata kirkkailla väreillä. Työpaikkani pukukaapit olivat kenttäharmaat kunnes ne vuosien päästä uskallettiin maalata oranssinpunaisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Iines, kiitos kannustuksesta, en aio luopua sanoista täälläkään, vaikka kiirettä pitääkin muilla sanansaroilla.

Jussilainen, vähän harmaaltahan Suomessa näyttää. Taivaskin on useimmiten harmaa, ja ihmsiten silmät siniharmaita.
Kunhan saan kuvat siirrettyä matkakoneesta tyäkoneseen, laitan blogiin värikkäitä luxemburgilaisia taloja.