Kävin katsomassa Karin Mamma Anderssonin näyttelyn, joka on lauantaina viimeistä päivää auki. Taidehallissa ei saa valokuvata, mutta otin salaa valokuvan yhdestä maalauksesta. Piti toimia nopeasti, ettei salivartija huomaisi, siksi kuvaan tuli vain osa maalausta, reunat ja yläosa puuttuvat.
Maalauksen nimi on Mutta millaista on elää hikisten mustien kynsien ikuisen lahjonnan ilmapiirissä.
Erään maiseman nimi on Muistikatkokset avautuvat aina etelästä . Rantamaisemassa toistuu sama hylätyn näköinen kivirakennus. Toisto on yksi Anderssonin tyylikeinoista. Ja erään toisen maalauksen nimi: Oi riemuiten suokaatte kätenne, niin onnenmaihin herttaisiin matkaamme. Myös seutuun sadun armaan kyllä saapunemme varmaan, kun me onnemme maihin näin matkaamme. Laakeassa maisemassa on hajanainen joukko selästä päin kuvattuja tummia ihmisiä menossa kohti horisonttia.
Mamma Andersson on kertova ( narratiivinen) ja figuratiivinen taiteilija. Videohaastattelussa hän sanoo, että haluaisi maalata kuin Kandinsky, mutta ei voi. Hän kertoo, että kun hän aloittaa maalauksen, mielessä ei ole koskaan juonta. Tarina kehittyy työn edetessä. Ne eivät ole tarinoita, joissa on alku ja loppu. Tuttua minullekin. Ei alkua, ei loppua, eikä juonta. Tarina kehittyy jos on kehittyäkseen. Usein se ei kehity ja teos jää kesken.
Anderssonilla on laaja kuvapankki, paljon valokuvia, kuvia toisten maalauksista. Hän katselee niitä aloittaessaan työn, joku työ antaa alkusysäyksen ja toimii ikään kuin rakennuksen perustana. Sille rakentuu oma teos.
Poimin muistivihkoon muutamia kohtia hänen videohaastattelustaan:
"Kun aloitan uutta työtä, voin yhtäkkiä ajatella, että se onkin aivan hirveä ja ryhdyn tekemään toista työtä, mutta hylkään sen ja palaan jatkamaan aikaisempaa työtä."
Toivottomia maalauksia on ja ne ovat todella onnettomia. Niitä on vaikea saada valmiiksi… Kaikkein vaarallisinta on se, että jää roikkumaan johonkin, jonka ajattelee tehneensä hyvin, eikä voi koskea siihen enää - jä kuitenkin päätyy lopputulokseen että siitä on päästävä eroon."
"Aloitin spraymaalinen käytön 10-15 vuotta sitten nähtyäni paineruiskumaalarien tilaustyönä maalaamia autoja. Ne ovat jännittäviä, ja aina kiehtoneet minua, joten ostin läjän autospraymaaleja. Tein aika kamalia juttuja ja vähän ajan kuluttua lopetin… Samalla kun perehdyin automaalaukseen, tein myös graffiteja ulos. Asuimme kaupunginosassa jossa oli paljon graffiteja, Ne voivat olla joskus uskomattoman kauniita, erityisesti kalliossa luonnon keskellä ja tunneleissa."
Tämä ei ole Anderssonin graffiti, vaan kalliomaalaus Vuosaaressa
"Maalaukset eivät ole mitään dokumenttivalokuvia tai totuuksia, vaan visuaalisia tiivistelmiä jostain. Se on jonkinlaista taikuutta: sivelen kankaalle tai levylle. Se sysää liikkeelle katsojan ajatukset ja omani. Se on tavallaan leikkiä."
Mamma Anderssonia olisi voinut kuunnella myös livenä, mutta en tiennyt, että hän oli tulossa Taidehalliin. Lähdin pois 10 minuuttia ennen hänen tuloaan, koska ihmisiä alkoi olla paikalla liikaa, ja minua ahdistaa väkijoukossa. En tykkää katsella maalauksia toisten ihmisten selkien takaa ja välistä. Haluan katsella niitä yksinäni. Louvren kaltaisissa suurissa maailmankuuluissa taidemuseoissa se ei ole ikinä mahdollista. Menin pieneen mukavaan nettikahvilaan, joka on Taidehallin kulmalla. Siellä on ilmainen WLAN, jolla voi päästä eduskunnan verkkoon jos tietää tunnuksen ja salasanan.
Kuvataitelijan näkemys Anderssonin taiteesta. Katso Solin ihmeellinen työhuone
Näyttelyn viimeinen päivä on lauantai 11.9. Vielä ehtii nähdä sen.
Kuvat lisätty myöhemmin. Ne voi klikata suuremmiksi.kuten aina.
Lisäys 14.9. Tilaisuudesta josta lähdin juuri ennen sen alkua, on selostus perjantain ( 14.9.) Hesarissa. Selostuksen mukaan keskustelua käytiin mm. "Anderssonin maalausten viittaussuhteista, symboleista jotka ovat lähtöisin vanhoista myyteistä ja lapsuuden kertomuksista. - Mitä tulevat taiteesi keskiaikaiset ainekset? Kaila[Jan, kuvataiteilija, keskustelun juontaja] viittaa Anderssonin suureen varhaismaalaukseen Mutta millaista on elää hikisten, mustien kynsien kanssa ikuisen lahjonnan ilmapiirissä (1998). 'En ole ajatellut keskiaikaa maalatessani. Mutta tuossa maalauksessa on aineksia Carl Fredrik Hillin ja Ernst Josephsonin teoksista. Ja niissä taas on varmasti referenssejä keskiaikaiseen kirkkotaiteeseen. Samahan näkyy myös Bergmanin elokuvissa. Luulen, että piittaamattomuus ajan asettamista rajotteista on tyypillistä ruotsalaiselle taiteelle', Andersson pohtii. Kailan mukana Suomessa on toisin. 'Täältä puuttuu mielikuvitus, on vain joko realistista tai abstraktia taidetta,' hän toteaa.
Minun kommenttini: Olen samaa mieltä kuin Kaila, sama pätee kirjallisuuteen. On vain realismia tai modernismia - kirjallisuuden valtavirrassa. Jos kirjoittaa/ajattelee toisin, joutuu kirjallisuuden marginaaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti