tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Humoristista

Valokuvatorstain tämän viikon aihe on: humoristinen. Kuvasin lumiukon joulukuun alussa. En muista mikä päivä se oli, mutta silloin satoi Helsingissä nuoskalunta niin paljon, että Taiteilijatalon lapset aikuisten avustamina loivat pihalle lumiveistoksia. Lumiukko on syönyt niin paljon lunta, että se pitelee pulleaa mahaansa. Sen vieressä istuu lumikissa. Minulla oli vaikeuksia kuvan ottamisessa, kun piti saada sekä ukko että kissa. Ukon jalat eivät mahtuneet samaan kuvaan. Kun on ukko, niin pitää olla myös akka. Tässä on hänen akkansa lähikuvassa:

PS. On Helsingissä ollut joskus ennekin yhtä lumettomia talvia kuin nyt. Kurjaahan se on kun ei pääse tekemään lumilinnoja eikä - ukkoja ja -akkoja.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Vihan ja katkeruuden runoilija

Viime perjantaina telkkarista tuli kehnohko kirjailijaleffa Ted ja Sylvia - dramatisointi Sylvia Plathin ja Ted Hughesin avioliitosta. Sylviaa näytellyt Gwyneth Paltrow osasi muuntautua ulkonaisesti Sylvian näköiseksi, mutta ei hänellä ollut mitään tajua Sylvian sisäisestä elämästä. Tai sitten ohjaaja Christine Jeffs ei ollut käsittänyt Plathin laatua. Kirjailijaleffoista puheen ollen, paras minkä minä olen nähnyt on Davig Cronenbergin Alaston lounas, jota en kyllästy katsomaan. Tedista ja Sylviasta lisää Kun kirjoitan -blogissa.
Amerikkalainen feministiliike pitää Plathia uhrina ja Hugesia hirviönä, mutta ei se nyt ihan niin ollut. Eikä se ollut ihan niinkään, että Hughes olisi ollut Plathin luovuuden kotiapulainen, kuten Olavi Jama kirjoittaa arvostellessaan Hughesin Syntymäpäiväkirjaa: " Lähiomaiset saavat aina niskaansa nerouden ja luovuuden pimeät, hedelmättömät puolet - lukijat saavat pelkän hunajan. Luovuuden laskiämpärinä, hoiturina ja assistenttina toimii yleensä nainen, vaimo tai rakastajatar. Nyt kotiapulaisen osassa häärii mies, lahjakas ja älykäs mies, joka on suuri runoilija hänkin. (Turun sanomat 20.6.1999 ). Hughes oli pikemminkin Plathin luovuuden kätilö, sillä kunnianhimoinen Plath poti ankaraa kirjoitusblokkia, josta Hughes yritti vapauttaa hänet, ja onnistuikin lopulta tehtävässään, kun meni rakastumaan toiseen naiseen.

Plath oli perfektionisti. Hän halusi olla täydellinen runoilija, rakastajatar, vaimo. äiti. Sellaiseen täydellisyyspyrkimyksen taakan alle sortuu. Hän ihaili suunnattomasti Hughesia, mutta ihailusta on lyhyt matka kateuteen, ne ovat toistensa kääntöpuolet kuin kruuna ja klaava. Hughes loi uraa, sai kunniaa, mainetta ja kirjallisuuspalkintoja, sillä aikaa kun Plath
synnytti Hughesille lapsia ja katkeroitui kotirouvana Devonissa. Se oli hänelle kestämätön tilanne Kun Hughes rakastui Assia Wevilliin, Plath muutti Lontooseen W.B. Yeatsin taloon ja hänestä kehittyi muutamassa kuukaudessa ennen itsemurhaa suuri runoilija. Henkinen paine purkautui runoihin, joiden voimanlähteenä oli viha ja katkeruus.

Hänen runojensa maailma on naisten arkkityyppistä kokemusmaailmaa, joten ei ihme että hänestä on tullut monen naisen idoli ja naisliikkeen ikoni. Hän osasi antaa muodon tunteille, jotka uran ja perheen välisessä ristiriidassa elävät nuoret naiset tunnistivat omikseen.

Olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissa ( ellen väärin muista) että Plathin runo Daddy oli oli kuin nyrkinisku palleaan, kun luin sen ensimmäisen kerran kolmekymppisenä. Sen jälkeen luin häneltä ja hänestä kaiken minkä löysin yliopiston kirjastosta. Viimeksi pistelin hänen päiväkirjansa uusinta ja täydellisintä laitosta kädessäni joulun jälkeen luxemburgilaisessa kirjakaupassa, mutta en ostanut sitä kun se painoi ja maksoi liian paljon ja Plath-innostukseni oli hieman laantunut sitten nuoruus- ja varhaiskeski-iän vuosien.

Lopuki Daddy Plathin itsensä lausumana. Suomeksi sen voi lukea Marja-Leena Mikkolan suomentamasta Sanantuojat-kokoelmasta.

keskiviikkona, tammikuuta 16, 2008

Suomalaista huumoria

Tänään ilmestyi Literaturnaja gazetassa ( Venäjän Parnassossa) juttu Tuhansien järvien maan pilkkakirveet. Se esittelee äskettäin Moskovassa ilmestyneen Suomalaisen huumorin antologian, jonka on kääntänyt Taisia Djafarova.




Tässä Taisian pikakäännös ( ja minun stilisointini) Aleksander Hortin jutusta: " Kun ihmiset ironisoivat itseään, se kertoo heidän hyvästä huumorintajustaan. Bulgarialaisen Gabrovon ja skottilaisen Aberdinin asukkaat keksivät itse, että he ovat saitureita. Mutta todellisuudessa ei ole näin. Suomalaiset menevät vielä pitemmälle: huhut leviävät että heillä tekee tiukkaa huumorin kanssa. Älkää koskaan kertoko suomalaiselle vitsiä perjantaina, koska se tulee perille vasta sunnuntaina ja hän nauraa kirkossa saarnan aikana." ( Minun sivuhuomautukseni: Hort viittaa tässä Robert Vinosen Literaturnaja Rossiassa 11.1. 08 ilmestyneeseen antologian arviointiin.)

"Ensimmäisenä tämän sitkeän harhan tyrmäsi Martti Larnin satiirinen romaani Neljäs nikama, joka ilmestyi 1957 ja käännettiin pian venäjäksi. Monet muistavat tämän kirjan. Se oli erittäin suosittu kirja Neuvostoliitossa."

"Nyt on tehty toinen mahtava tyrmäysisku - on ilmestynyt Suomalaisen huumorin antologia (Krugb, Moskova 2007), jonka on kääntänyt Taisia Djafarova. Taisia on valmistunut Kirjallisuusinstituutista. Vuonna 1984 hän meni naimisiin ja muutti Suomeen. Hän on kääntänyt 11 kirjaa. Uudessa on antologia, on 17 tekijää, toinen toistaan parempia. Valitettavasti joistakin teoksista on vain katkelmia, jotka loppuvat, kuten aina, mielenkiintoisimmissa kohdissa. Kääntäjä ikään kuin houkuttelee lukijoita lukemaan kokonaiseen teokseen joskus."

"Olisi hyvä esitellä joitain tämän proosa-antologian tekijöistä. Mutta jonkun valitseminen olisi epäoikeudenmukaista muita kohtaan, ja kaikkien esittely on mahdotonta. Siksi valitsen toisen tien ja valitsen Taisian uuden käännöksen. Se on runoilija Jorma Eton ironinen runo Suomalainen:
Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.



Koska Hurt e mainitse antologian kirjailijoita niin laitan heidät tähän siinä järjestyksessä kuin heidän kirjoituksensa antologiassa esiintyvä: Maiju Lassila, Agapetus, Kerstin Bergroth, Serp, Maria Jotuni, Olli, Mika Waltari, Eila Pennanen, Veijo Meri, Martti Larni, Erno Paasilinna, Origo, Anna-Leena Härkönen, Hannu Kankaanpää, Kalevi Seilonen, Kari Hotakainen, Anita Konkka.

Minua ilahduttaa, että Kalevi Seilosen Metsäroisto
on mukana antologian laajimmalla katkelmalla. Se on turhan unohdettu teos. Nyt en saa tähän mukaan antologian kantta, koska Blogger ei suostu välittämään sitä. Täytyy kokeilla myöhemmin olisiko se yhteystyöhaluisempi.

Tässä se kansikuva nyt on, näkyy tosin aika heikosti, että siinä on suomalaisen taiteilijan Hannes Autereen teos Suutarinverstaassa.

PS. Näyttää Blogilistallakin olevan tänä iltana ongelmia. Siellä on yli 5000 blogia päivitysjonossa. Onko tänään jokin erityisilta, kun puolet listalaisista päivittää blogia?



sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

Tohtori Živago

Kuvassa Lara ja vuoden 1905 suurlakkolaisia. Kaapasin kuvan Teema-kanavalta, joss alkoi eilen venäläinen draamasarja Tohtori Živagon.

Ostin tietokoneeseen digisovittimen varta vasten siksi, että voisin tallentaa Tohtori Živagon, kun minua niin vietävästi oli harmittanut viime vuoden puolella että en voinut tallentaa Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -sarjaa, kun ei noita venäläisiä draamasarjoja mistään saa sen jälkeen kun ne ovat olleet ja menneet telkkarissa.

Pettymys oli suuri tänä aamuna, kun katsoin tallennetta, välillä katosi ääni, välillä kuva, mustia aukkoja ja nykivää kuvaa. Anyseen digisovitin oli ihan turha ostos. Telkkari kyllä näkyy tietokoneillani, tosin pätkii isolla Vistakoneella, pikkukoneella se näkyy pätkimättä. Laite menee palautukseen huomenna, mitä minä moiselle tekisin.

Tohtori Živago oli minun nuoruuteni suuria rakkauskertomuksia. Pasternak kuvasi Laran ja
Živagon rakkautta , että se jäi mieleen lähtemättömästi, ja jätti jälkeensä kaihertavan kaipauksen: voi, miksei minun kohdalleni ole sellaista rakkautta sattunut. Mutta kaipa siihen olisi tarvittu vallankumous tai jokin muu suuri ihmisten elämää ja kohtaloita mullistanut tapahtumien sarja. Näin Pasternak kuvaa Laran ja Živagon rakkautta:

"Voi millaista olikaan heidän rakkautensa, vapaata, kaikesta tavanomaisesta poikkeavaa! He ajattelivat samoin kuin toiset hyräilevät laulua.

He eivät rakastaneet toinen toistaan välttämättömyyden pakosta, eivät intohimon polttamina, niin kuin on tapana valheellisesti kuvata. He rakastivat toisiaan saen vuoksi, että kaikki sitä ympärillä tahtoi: maa heidän jalkojensa alla, taivas heidän yllään, pilvet ja puut. Heidän rakkautensa miellytti ympäröiviä kenties vieläkin enemmän kuin heitä itseään: kävelyllä olevia tuntemattomia kaduilla, huoneita, joissa he asuivat ja tapasivat.

Se juuri, nimen omaan se olikin tärkein, mikä lähensi ja yhdisti heitä! Milloinkaan, ei edes kaikkein runsaskätisimmän onnen, pyörryttävimmänkään onen tuokioina heitä jättänyt korkein ja mieltä valtaavin; aavistus maailman kokonaishahmosta, riemu siitä että he itse liittyisivät kuvaan, kuuluivat koko näytelmän kauneuteen, koko ihmiskuntaa."
(Suom. Juhani Konkka).

Pasternakin Tohtori Živago ilmestyi suomeksi vuonna 1958, samana vuonna hän sai Nobel-palkinnon, jota ei Neuvostoliitossa hyvällä silmällä katsottu. Pasternak kieltäytyi vastaanottamasta palkintoa. Isäni joka suomensi Živagon joutui vähäksi aikaa huonoon huutoon eikä häntä kutsuttu Neuvostoliiton suulähetystön vallankumouksen vuosijuhliin. Hän oli sitä mieltä, että Pasternak on parempi runoilija kuin prosaisti. ja että Živago on huonoa proosaa. Voi olla että hänen mielipiteeseensä vaikutti ammatillinen kateus, joka saa niin monen kirjailijan moittimaan kollegansa teosta kehnoksi. No, minähän en uskaltanut hiiskahtaakaan isälleni, miten voimakkaasti Živago minuun vaikutti, mitä siitä vaikka se oli rakenteeltaan muotopuoli, mutta sen tunne oli aitoa.


keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Ajankohtainen Beauvoir

Noora miettii kissana olemisen vaikeuksia lehtien ääressä jotka toin Luxemburgista

Simone de Beauvoir ( suomeksi Kaunisnähdä) täyttäisi tänään 100 vuotta jos eläisi. Ranskalainen media on täynnä häntä ja hänen saavutuksiaan kirjailijana ja rakastajattarena. Hän on Nouvel Observateurin tämän viikon kansikuvatyttö, alastonkuva selästä päin. Selailin illalla ennen nukahtamista hänen Toista sukupuoltaan. Onko naisen elämä muuttunut sitten viime vuosisadan puolivälin jolloin kirja on kirjoitettu? Ei se ainakaan Sinkkuelämästä päätellen ole muuttunut, paitsi että sinkkutytöt ovat seksuaalisesti aktiivisempia kuin 1940-luvun ranskattaret, mutta muuten naisen elämän keskipiste ja tärkein asia on edelleen sen oikean miehen löytäminen. Sinkkuelämä on siitä hauska sarja, että se ironisoi naisten ikuista etsintää. Minulla ei ole nyt aikaa miettiä Beauvoirin merkitystä elämässäni. Nuorempana luin kaiken mitä häneltä oli suomennettu, ja pohdin sitä miten paljon Sartre mahtoi vaikuttaa hänen ajatteluunsa. Naiskirjallisuutta hän ei oikein ymmärtänyt.


Klassikkogalleriasta löytyy Marja Suhosen kirjoittama asiallinen artikkeli Beauvoirin feministisestä ajattelusta. Huomenna voi katsella dokumentteja Beauvoirista Arte-kanavalta klo 23.35 suomenaikaa ja France 5:lta klo 21.40 ( suomenaikaa), mikäli kanavat sattuvat omasta telkkarista näkymään. Ne ovat maksullisia kanavia.


Juhlan kunniaksi YouTubessa on juhlamusiikkia ja muutamia Beauvoirin ajatuksia:







maanantaina, tammikuuta 07, 2008

Matkalla

Tältä näytti Saksanmaa bussinikkunasta matkalla Luxemburgista Hahniin. Satoi jäätävää tihkua. Kuvassa on joko Mosel- tai Rein-joki, taustalla häämötti Taunus-vuoret, luultavasti. Tien vieressä vilahti ohi Hunsrück-grill. Ahaa, minulle välähti, Hunsrück ei olekaan mikään Kotiseutu -sarjan fiktiivinen paikka, vaan se on todella olemassa. Olen katsellut Kotiseutua satunnaisesti Teemalta syksyn aikana, mutta monta jaksoa on jäänyt väliin. Mieleen on jäänyt sarjasta vaaleatukkainen kaveri - olikohan hänen nimensä Gunnar - joka myi Berliinin muuria amerikkalaiselle elokuvayhtiölle ja rikastui sillä bisneksellä.

Olen ajanut Hunsrückin ohitse useita kertoja ja ajatellut että tämä niin saksalaista Heimatia (kotiseutua) kuin olla voi - kumpuilevia maisemia, vilajpeltoja, havumetsiä, vuoria, kyliä joiden keskellä on kirkko, jokilaaksoja, joiden rinteillä viinitarhoja, mutta näkyväksi Hunsrück tuli minulle vasta tällä matkalla. Nyt tekisi mieli katsoa Kotiseutu-sarja kokonaisuudessaan uudelleen.

Lentokoneessa Hahnista Tampereelle luin Alain de Bottonin kirjaa The Art of Travel, jonka olin ostanut Luxemburgista. Se on hyvää matkalukemista, pehmeäkantinen pokkari, ei paina paljon ja sitä on miellyttävä pidellä käsissä, engalnninkieli ei ole liian vaikeata ja raskassoutuista, eikä kirjaa tarvitse lukea järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen lukuun niin kuin romaania.

Valitsin luvun jossa de Botton kertoo Vincent van Goghin taide avasi silmät näkemään Provencen maiseman värit. Hän ( van Gogh) keskittyi siihen mikä Provencessa oli olennaista, ja mitä taiteilijat Provencessa eivät ennen häntä olleet nähneet eivätkä kuvanneet. Heidän tauluistaan puuttui olennainen. Van Goghia ei elinaikanaan arvostettu, koska hän näki ja kuvasi sellaista, mitä ei ollut tapana nähdä. Hän ei ollut oppinut näkemään tavanomaisesti, koska ei ollut käynyt taidekouluja. Van Gogh teki näkyviksi Arlesin tähtitaivaan, viljapellot, sypressit ja auringonkukat, kuten Whistler teki näkyväksi Lontoon sumun, jota ei ollut olemassa ennen häntä - sanoi Oscar Wilde.

De Botten määrittelee huonon taiteen sarjaksi huonoja valintoja. Todellisuus on niin runsasta, että on pakko valita, koska kaikkea ei kuvata. Sama koskee kirjallisuutta. Minun mielestäni huonot valinnat ovat sovinnaisia valintoja. Siksi viihteellinen taide on niin ikävystyttävää.

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Luxemburgissa uuden vuoden päivänä

Valokuvatorstain kuvapeittohaaste

Tällaiselta näytti Luxemburgissa 1.1.2008 klo 11.00 , kun kävin Totin kanssa kävelemässä Hiljaista, harmaata , sumuista. Juhlan jälkiä ei ollut vielä korjattu, kuten alemmasta kuvasta näkyy. Tässä on ammuttu raketteja:

Lisää kuvia Luxemburgista täällä.

Uuden vuoden runo

Hyvää vuotta, hyvää terveyttä ja onnea ( Bonne année, bonne santé et du bonheur) kaikille Sanat-blogin lukijoille ja kommentoijille.

Uuden vuoden aattona täällä vieraili 2163 kävijää. Se on tähänastinen kävijäennätys. Suurin osa vierailijoista tuli tänne googlaamalla uuden vuoden runoa. Luultavasti he eivät löytäneet etsimäänsä, mikäli he etsivät sitä runoa jota lausutaan vuoden vaihtuessa televisiossa ja radiossa. Se on Eino Leinon Aurinkolaulu, jossa sanotaan että "paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista." Se on Suomen puolivirallinen uuden vuoden runo. Se löytyy kokonaisuudessaan teosofien sivustolta. Leino kuten moni muukin viime vuosisadan alun kulttuuri-ihminen oli teosofi.


Henkilökohtaisen uuden vuoden runonsa voi löytää satunnaismenetelmällä eli tökkäämällä sormensa runokirjan sivujen väliin, ja se runo jota sormi osoittaa, on SE runo.


Minun uuden vuoden runoni on Wislawa Szymborskan runo Juonittelua kuolleiden kanssa kokoelmasta Sata Szymborskaa, jonka otin matkalle mukaan. Sen on ovat suomentaneet Matti Puukko ja Jarkko Laine ( mikä merkitsee että Puukko on tehnyt raakakäännökset ja Laine sovittanut ne runoiksi).


Millaisissa olosuhteissa näet unta kuolleista?

Ajatteletko heitä usein ennen unen tuloa?

Kuka näyttäytyy sinulle ensiksi?

Onko se aina sama henkilö?

Nimi? Sukunimi? Hautausmaa? Kuolinpäivä?


Mihin he vetoavat?

Vanhaan tuttavuuteen? Sukulaisuuteen? Isänmaahan?

Kertovatko he sen mistä he tulevat?

Ja kuka on heidän takanaan?

Ja kenen muun uniin kuin sinun he ilmaantuvat?

----

Runon voi lukea kokonaisuudessaan kokoelman sivuilta 112 -113.


Kirjoitan unista ja näen unia kuolleista, mutta unissa he ovat eläviä. Vakituisia vierailijoita ovat äiti, isä, isoäiti ja lapsuudenystävä Max.


Unista puheen ollen uudenvuoden unia on entiseen aikaan pidetty enneunina, siksi niitä on katsottu tavallista tarkemmin. Yritin olla tarkkaavainen viime yönä, mutta nukuin niin sikeästi, että muistan vain lyhyen pätkän unesta, jossa siirsin vanhempia kirjoituksiani uuteen Nebula-nimiseen tiedostoon. Alitajunta tekee työtä unissakin. Nebula tarkoittaa tähtisumua. Alla NASA:n kuuluisin kuva Eagle -nebulasta. Kuvan nimi on Pillars of Creation.