sunnuntai, toukokuuta 06, 2012

Kirjoittajia

"Koska olen arvoton,"  sanoo Banksyn   rotta.

Nykyään  Banksyn rotalla on arvoa.  Moorfieldsin silmäsairaala  myi    ulkoseinällään  olleen rotan 30.000 punnalla, kerrotaan  tämänpäiväisessä  The Independentin  artikkelissa  Banksy:  The Man  Behind the Wall  Banksyn  teokset   puretaan  seiniltä   tiili tiililtä ja myydään    taidehuutokaupoissa.   Kiinteistöjen omistajat tekevät  voittoa. Entä  Banksy itse, mitä hän saa?  Sitä ei  Independentin artikkelissa kerrota.   Taidekapitalismi kukoistaa  jo   graffitienkin   alalla.

 Graffitit ovat  trendikkäitä, koska  myös  tämänpäiväisessä Hesarissa oli  koko sivun    juttu  suomalaisesta graffititaiteilija Egsistä. Hänen töitään on esillä  Porin taidemuseossa 27.  toukokuuta asti. Hesarin juttu on maksullinen, siksi  siihen ei  voi linkata, mutta  linkkaan Egsin  Helsingin näyttelyyn, joka oli kaksi vuotta sitten.


Tälläinen  graffiti on ilmestynyt  alikukukäytävään, jonka kautta pyöräilen  päivittäin  palstalle    maanmuokkaushommiin.   Mahtaako  teos olla  Helsingin kirjoittajien  -  Writers of  Helsinki  töitä?


WoH - Writers  of Helsinki.  Kirjoittajien/ kirjailijoiden logo saman alikukukäytävän päädyssä.

Jos olisin nuori, voisin liittyä WoHiin.  Mutta   seinille kirjoittaminen ei ole halpa  harrastus. Maalit maksavat.  Köyhällä  on varaa kirjoittaa vain paperille.  Minun pitäisi mennä   johonkin  hyvin palkattuun  toimeen, vaikkapa  mainostoimistoon kuten Egs. 

 Kun  olin nuori  pyrin mainostoimistoon  copy-writeriksi, mutta  työhönottaja  katsoi epäillen   minua ja  ansioluetteloani,  koska   siinä   luki  että olen kirjoittanut  kirjallisuuskritiikkiä Ylioppilaslehteen ja Suomen Sosialidemokraattiin (Demariin, nyk. Demokraattiin).  En  päässyt  mainostoimistoon.

 Siihen aikaan graffiteja oli vain Yliopiston vessan  ja Vanhan kuppilan  vessan seinillä. Ehkä jossain muuallakin, mutta en käynyt niissä paikoissa. Graffiti tulee muuten kreikankielen sanasta  graphein, joka tarkoittaa kirjoittamista.  Graffitit tulivat Helsingin katukuvaan  joskus 80-luvun  puolivälissä,  mikäli muistan oikein.




perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Kevättä Puotilassa

Skilloja  Puotilan kartanon rinteessä.

 Minun  viljelypalstani  on tuon kartanon vieressä.  Rinne on   täynnä skilloja.  En saanut  sitä    sinisyyden määrää kuvaan.  Kartano   on muuten  myynnissä.  Siitä saisi kivan kesäasunnon, jos olisi miljonääri.

 Skillojen joukossa kasvaa  tällaista kukkaa. En tiedä  mikä on    kasvin nimi.  Jos joku tietää, niin kertokaa se  minulle. 

Pitäisi  näprätä blogin tekstialuetta leveämmäksi, etteivät kuvat menisi yli laitojen, mutta   kun  en ehdi.  Kevät on  täynnä  isoja urakoita: pitää   kunnostaa  palstaa,   pestä ikkunoita,  roudata  ongelmajätteitä  kierrätysautoon,  siivota, kasvattaa taimia, hakea  kuorikatetta ja multaa  puutarhaliikkeestä.  Jää kirjoittamiset ja  lukemiset vähälle.

 Yöpöydällä odottaa mahtava   keskeneräisten  ja lukemattomien kirjojen  pino:  Simone  de Beauvoirin  Toinen  sukupuoli ( uusi laitos),  William Jameksen Uskonnollinen kokemus,   Olga  Tokarczukin Vaeltajat,  Helena Ruuskan  elämänkerta  Marja-Liisa Vartiosta,  William  B. Burroughsin Koulutukseni, Jonathan Franzenin Epämukavuusalue ynnä muita.  Maatöiden  jälkeen olen  iltaisin niin väsynyt, että  nukahdan kesken lukemisen.




torstaina, toukokuuta 03, 2012

Latinalaisten aakkosten 22. kirjain

Se on V niin kuin Vappu.

 Valokuvatorstain 245. haaste: "yksi tai useampi valokuva, joissa on samalla kirjaimella alkavia asioita/esineitä. Kirjaimen voi jokainen valita itse eikä asioiden/esineiden lukumäärää määritellä haasteessa."


torstaina, huhtikuuta 26, 2012

Hakusana - Puhdistus

    Ninnin aamupesu

Valokuvatorstain  244. haaste:


 Etsi oman blogisi tilastoista tai vastaavista lista hakusanoista tai hakulauseista, joilla blogiisi on tultu. Valitse sinua inspiroivin sana tai lause ja ota kuva sen pohjalta. Kerro myös inspiraationa käyttämäsi hakusana(t) tai -lause(et) meille muille 


Bloggerin tilaston  mukaan    tämän viikon  haetuin  sana on  Puhdistus.    Tämä ei ole siivousblogi.  Sofi Oksasen Puhdistusta on haettu 75 kertaa viikon aikana.  

maanantaina, huhtikuuta 09, 2012

Kirjailija ja naiset

 Mies   J.M. Coetzeen  romaanin kannessa. 



 Romaanin nimi on Kesä (suom. Markku Päkkilä), englanniksi Summertime.  En tiedä kuka on ottanut kuvan. Kirjaston  kirjassa  nimen peittää   tarralappu.  Mies kuvassa voisi olla  kolmikymppinen John Coetzee, joka  palasi 70-luvun alussa   Etelä-Afrikkaan, kun  ei  saanut   oleskelulupaa  Yhdysvalloista  syystä, että oli  osallistunut  Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin. 


Kesä  on  kolmas ja minusta  hauskin   kirja J.M. Coetzeen  omaelämäkerrallisessa  sarjassa.  Ennen sitä  sarjassa on  ilmestynyt Lapsuus ja Nuoruus.  John  Coetzee ei ole  sama    mies kuin  J.M. Coetzee.   John on yksinäinen mies, hänellä ei ole vaimoa eikä lapsia, tai niitä ei mainita, ehkä ne jäivät  Yhdysvaltoihin.  John  saa  englanninkielen   apuopettajan paikan tyttökoulusta ja myöhemmin   hän työskentelee Kapkaupungin  yliopiston englanninkielen laitoksella.  Hänen  akateemisia  meriittejään ei kerrota.


 Kun  J.M.  Coetzee palasi Etelä-Afrikkaan , hänellä  oli vaimo ja kaksi lasta  sekä   tohtorin  tutkinto yhdysvaltalaisesta yliopistosta.   Hänen  väitöskirjansa  aiheena oli  Samuel  Beckettin  teosten  tietokoneavusteinen tyylianalyysi.  Paluumuuton  jälkeen hän  sai  englannin kirjallisuuden professuurin Kapkaupungin  yliopistosta. 


Kesä  kertoo  vuosien  1971-1977 välisestä    ajasta   nuoren Johnin  elämässä.   J.M.  Coetzee käyttää etäännyttämiskeinona  näkökulmatekniikkaa ja    elämäkerturia, joka   haastattelee    Johnin tunteneita ihmisiä.  Haastateltavat  ovat  etupäässä  naisia,  joukkoon  mahtuu vain yksi  mies, joka on hyvin niukkasanainen.   Naisten  haastattelut  tekevät   kirjasta  hauskan.   He  eivät  kainostele  kertoa, miten  kurja  rakastaja  John oli.   Varsinkin  brasilialainen  tanssinopettaja Adriana  antaa palaa.   Hänestä John oli  kuin  mies,  joka oli  ollut koko elämänsä pappina, menettänyt miehuuteensa  ja tullut  kyvyttömäksi naisten kanssa. 


 Kaikki   elämäkerturin   haastattelemat  naiset  ovat sitä mieltä että,  että Johnilta  puuttui  lämpö ja kyky rakastaa, ja että   hän   ei rakastanut heitä, vaan Naisen ideaa,  jonkinlaista   mielikuvitusolentoa, jonka  oli luonut päässään.


 Eräs naisista sanoo, että Johnilla oli seksitoimintatila, johon hän siirtyi riisuttuaan vaatteensa.  " Siinä tilassa hän suoriutui miehen tehtävistä täysin tyydyttävästi - tyydyttävästi, pätevästi, mutta - minun makuuni - liian persoonattomasti. Minusta ei tuntunut kertaakaan, että hän olisi ollut minun kanssani, kokonaan minun todellisuudessani." Sama nainen on pettynyt, koska  John ei koskaan kirjoittanut hänestä.  "Mikä tarkoittaa, etten koskaan puhjennut kukkaan hänen sisällään, en herännyt henkiin."


  Oli miten oli,  J.M. Coetzee on  ratkaissut mainiolla  itseironialla sen  omaelämäkerrallisuuden  ongelman, miten kirjoittaa  rakkaussuhteistaan  vaivaannuttamatta   lukijaa  liialla henkilökohtaisuudella. 






Kesän  jälkeen  luin uudelleen J.M Coetzeen Nuoruuden (suom. Seppo Loponen).  Pidin    paljon   kirjasta ensimmäisellä ja vielä enemmän toisella lukukerralla.    Hän käyttää   etäännyttämiskeinona kolmatta  persoonaa.    Tässä kirjassa John on  parikymppinen.   Hän lähtee Etelä-Afrikasta  Lontooseen 60-luvun alussa ja  havaitsee, että  liberaaleinakin pidetyt sanomalehdet - Guardian ja Observer - ovat  vihamielisiä sielunelämälle.  Hän pääse  IBM:lle   tietokoneohjelmoijaksi ja    pakenee  IBM:ää  elokuviin,  rakastuu Monica Vittiin. 


 Noinhan se oli  minunkin nuoruudessani. Pakenin elokuviin  ja kirjoihin  elämän  ankeaa  todellisuutta, mutta en muista  että olisin  rakastunut kehenkään elokuvanäyttelijään.  Rakastuin kirjojen henkilöihin. Jos olisin nuori, voisin rakastua  Johniin. Minä pidän  hänestä  hänen nörttiytensä takia, sosiaalisen kyvyttömyytensä takia ja Samuel Beckettin takia, jonka  romaanit hän löytää   Lontoossa.

John kirjoittaa runoja ja    tutkii runoilijoiden elämäkertoja, vertaa omaa elämäänsä   heidän  elämäänsä. Kukapa aloitteleva runoilija  ei olisi niin tehnyt.  Hän kaipaa naista, muusaa joka vapauttaisi hänen  runovirtansa,  mutta    ei löydä sellaista naista joka  "kirvottaisi hänen intohimolatauksensa. " Naissuhteet  epäonnistuvat surkeasti. Hän  on  liian nörtti, liian  introvertti ja liian nuori onnistuakseen  naisten kanssa.


Työ IBM:llä tympii häntä. Hän irtisanoo itsensä ja pääsee International Computersille  (ICL:lle) ohjelmoijaksi. Hän  käy testaamassa  tekemiään ohjelmia Cambridgen yliopiston   Atlas-tietokoneella. Hän ei enää lue runoja, vaan ratkoo shakkitehtäviä, eikä  ikävöi " sitä salaperäistä, kaunista, tuntematonta naista, joka kirvottaisi hänessä piilevän intohimon."    Kaipuun ja runouden ehtymisen välillä on yhteys, joka ei jää häneltä huomaamatta. 


Yön pitkinä tunteina kun John   käy testaamassa ohjelmiaan Atlas-koneella, hän panee koneen tulostamaan  Pablo  Nerudan  säkeitä.  Hän pohtii, että "ellei   hän juuri nyt pysty kirjoittamana sydämestä kumpuavaa runoutta [...] voiko hän ainakin harsia koneen luomista ilmaisuista kokoon pseudorunoutta. [...] Onko reilua  käyttää kirjoittamiseen mekaanisia apuvälineitä - reilua toisia runoilijoita kohtaan, reilua kuolleita mestareita kohtaan? Surrealistit kirjoittivat runoja paperilipuille, ravistivat niitä hatussa ja poimivat sitten sanoja umpimähkäisesti säkeiden rakennuspuiksi. William Burroughs leikkelee  testisivuja  silpuksi, sekoittaa palaset ja panee palaset yhteen. Eikö tämä ole samaa? Vai muuttavatko hänen suunnattomat resurssinsa - kenellä muulla  runoilijalla  Englannissa, maailmassa on tämänkokoinen kone  käytettävänään? - määrän laaduksi? "


John  kirjoittaa  valikoiman Nerudan runoihin perustuvaa tietokonerunoutta   ja  lähettää  sen ystävälleen Kapkaupunkiin. Paikallinen  sanomalehti julkaisee yhden tietokonerunon  pilkallisin kommentein, ja parin päivän ajan  hänet tunnetaan Kapkaupungissa barbaarina, joka haluaa  korvata Shakespearen koneella.   Tämä  tapahtui  60-luvun alkupuolella. Kenties John (  tai  J.M. Coetzee) oli maailman ensimmäinen tietokonerunoilija.  Nykyään  kaikilla  runoilijoilla on samat  resurssit käytössään.


Ensimmäisellä  lukukerralla  en huomannut J.M. Coetzeen  itseironiaa. Se ei ole yhtä hilpeää kuin Kesässä, vaan  alakuloisempaa, hiljaisempaa.     Hän ei   ole myyvä kirjailija,    suuren yleisön kirjailija,  koska  ei kirjoita   "sydämestä kumpuavia" romaaneja. Hienoa, että häntä silti suomennetaan,  ja on suomennettu jo ennen kuin hän sai Nobel-palkinnon. Hän on yksi  vielä  elävistä  mielikirjailijoistani, vaikken  ole  ihan kaikesta hänen kirjoittamastaan aina  pitänytkään.


PS. Hei lukijat, vaihdoin   dynaamisesta näkymästä tähän perinteelliseen malliin, jossa näkyy  blogroll.  Kertokaa  jos tämä  latautuu hitaasti, niin  vaihdan takaisin dynaamiseen näkymään. Se lautatuu nopeasti,  minun käsittääkseni.