maanantaina, toukokuuta 16, 2011
Kansanvaellus
Urheiluhullu kansa vaeltaa Espalla Leijonien voitonjuhlaan. Minä kuljin vastavirtaan ja ajattelin että olispa väki joskus yhtä innoissaan kirjallisuudesta ja taiteesta kuin lätkästä. Mutta kun ei. Synnynnäinen snobi, kulttuurikodin kasvatti, minkäs minä sille mahdan. Syntymistään aikaan ja paikkaan ei voi valita, kai.
sunnuntai, toukokuuta 08, 2011
Minun äitini
Anja Konkka. Taiteilija ja hänen kissansa (pienoisfresko)
Äiti ja minä.
Muistan kun nämä kuvat otettiin. Olin kolmetoistavuotias. Eeva-lehden tomittaja ja valokuvaaja tulivat meille kotiin. Minut patistettiin lastenhuoneeseen kirjoittamaan juttua äidistäni. Yritin karata ystäväni Kaarinan kanssa ulos, mutta äiti "lassosi äänenvoimalla" minut takaisin kirjoitustöihin, kuten kuvatekstissä luki. Jutusta tuli tällainen:
Minun äitini
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että äiti on taiteilija. Pikemminkin päinvastoin. Siitäkin huolimatta että hän on hiukan omituinen niin kuin taiteilijat yleensä. Tämän syksyn hän on käyttänyt freskojen laittamiseen (tai miksi sitä nyt sanotaan).Ruoankin laitto on jäänyt heikolle tolalle. Mutta viis pikkuseikoista. Niin äitikin aina sanoo, kun kysymme onko ruoka jo valmista. Silloin kun sää ei ole otollinen maalaamiselle, koettaa äiti kasvattaa meitä kolmea villiä lasta Hän selittää tarmokkaasti, miten tärkeätä on käsien pesu ennen ruokaan kajoamista. Välillä hän tuskailee meidän ilmeistä oppimattomuuttamme. Mutta mehän olemme unohtaneet autuaallisesti kaikki hyvät neuvot ja opastukset hänen istuessaan huoneessaan maalaamassa. Ja äitikin unohtaa silloin kaikki muut asiat. Eräs äitini sivuharrastus on kissat. Nämä kissat esimerkiksi halveksivat suuresti taiteilijan työtä. Mistä lie johtunee mokoma halveksunta. Taiteilijat eivät voi olla tavallisia ihmisiä juuri siitä syystä, että he ovat taiteilijoita. Niin äitikin aina sanoo.
Äiti ja minä.
Muistan kun nämä kuvat otettiin. Olin kolmetoistavuotias. Eeva-lehden tomittaja ja valokuvaaja tulivat meille kotiin. Minut patistettiin lastenhuoneeseen kirjoittamaan juttua äidistäni. Yritin karata ystäväni Kaarinan kanssa ulos, mutta äiti "lassosi äänenvoimalla" minut takaisin kirjoitustöihin, kuten kuvatekstissä luki. Jutusta tuli tällainen:
Minun äitini
Minulla ei ole mitään sitä vastaan että äiti on taiteilija. Pikemminkin päinvastoin. Siitäkin huolimatta että hän on hiukan omituinen niin kuin taiteilijat yleensä. Tämän syksyn hän on käyttänyt freskojen laittamiseen (tai miksi sitä nyt sanotaan).Ruoankin laitto on jäänyt heikolle tolalle. Mutta viis pikkuseikoista. Niin äitikin aina sanoo, kun kysymme onko ruoka jo valmista. Silloin kun sää ei ole otollinen maalaamiselle, koettaa äiti kasvattaa meitä kolmea villiä lasta Hän selittää tarmokkaasti, miten tärkeätä on käsien pesu ennen ruokaan kajoamista. Välillä hän tuskailee meidän ilmeistä oppimattomuuttamme. Mutta mehän olemme unohtaneet autuaallisesti kaikki hyvät neuvot ja opastukset hänen istuessaan huoneessaan maalaamassa. Ja äitikin unohtaa silloin kaikki muut asiat. Eräs äitini sivuharrastus on kissat. Nämä kissat esimerkiksi halveksivat suuresti taiteilijan työtä. Mistä lie johtunee mokoma halveksunta. Taiteilijat eivät voi olla tavallisia ihmisiä juuri siitä syystä, että he ovat taiteilijoita. Niin äitikin aina sanoo.
Se oli ensimmäinen aikuisten lehdessä julkaistu juttuni. Sitä ennen olin julkaissut Lasten maailmassa sadun nimimerkillä Nuhanenä ja päätoimittanut Suvikunnan Sanomat -nimistä seinälehteä. Kun kukaan muu ei kirjoittanut siihen, kirjoitin itse kaikki uutiset ja artikkelit.
perjantaina, toukokuuta 06, 2011
Eilen tässä
Entisen kotikatuni Lönnrotinkadun kulma. Kaarina Kaikkosen pyykit liehuvat tuulessa.
Valokuvatorstain 206. aihe: tässä.
Valokuvatorstain 206. aihe: tässä.
keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011
R.I.P
Unelma Konkka 21.8.1921 - 4.5.2011
Oletko nähnyt pimeänä yönä
valkoisen kukan hitaasti aukeavan
sydämesi salaperäisessä pyhäkössä?
Sen ihmeen näkee vain kerran.
Unelman runo kokoelmasta Heijastuksia ( Petroskoi 1999)
Unelma oli minun tätini, folkloristi ja runoilija. Hän syntyi Toksovassa, Konkkalan kylässä Inkerinmaalla ja kuoli Lappeenrannassa. Hänen itkuvirsiä käsitellyt väitöskirjansa Ikuinen ikävä on suomennettu. Hän julkaisi runoja kirjailijanimellä Katri Korvela.
Pertti Virtarannan kirjassa Karjalaisia kulttuurikuvia on lisää Unelmasta ja hänen elämänvaiheistaan.
Lisäys 5.5. Inkeri-sivustolla on lyhyt elämäkerta. Tiedot eivät ole tarkkoja, syntymäpäivä on väärin ja väitöskirjan aiheena oli itkuvirret, eivät karjalaiset pilasadut. Hän tutki kyllä niitäkin. Tässä linkki sivustolle.
Lisäys 5.5. Inkeri-sivustolla on lyhyt elämäkerta. Tiedot eivät ole tarkkoja, syntymäpäivä on väärin ja väitöskirjan aiheena oli itkuvirret, eivät karjalaiset pilasadut. Hän tutki kyllä niitäkin. Tässä linkki sivustolle.
sunnuntai, toukokuuta 01, 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)