Aurinkolahden aallonmurtaja aprillipäivänä. Talvi jatkuu, mutta ei enää kauan. Horisontissa siintää jo avomeri vapaana. Ennustus: ensi viikolla tulevat lokit. Valokuvatorstain 201. haaste on jatkuu.
"Huhtikuu on kuukausista julmin," runoili T. S. Eliot kokoelmassa Autio maa, mutta en nyt siteeraa sitä runoa, koska täällä ei huhtikuu vielä työnnä sireeneitä kuolleesta maasta, vaan sataa jäistä tihkua. Sen sijaan siteeraan Helena Sinervoa joka voitti tänään Yleisradion Tanssiva karhu-palkinnon runokokoelmalla Väärän lajin laulut.
Kokoelmassa on paljon lintuja ja väärän lajin olentoja, kuten ne peräkammarin pojat jotka ovat hakeneet vaimon Thaimaasta ja näkevät lentokoneen ikkunasta vain lunta ja metsää, kun kone kaartaa kohti maata, Suomea joka näyttää autiudessaan uhkavalta. " Miten kukaan saattoi asua täällä,/ miten kukana uskalsi etsiä turvapaikkaa juuri täältä?" kysyy runoilija.
koneen pyörät tömähtivät roudan ja jään peittämälle kiitoradalle huhtikuun ensimmäisenä päivänä eikä tämä ole aprillipila vaan totta:
perillä lumityöt odottavat, ja lumesta herää muisto: vuorillinen villamyssy, äidin kädet sitomassa punaisia nauhoja leuan alta, miten ne koskevat, kädet. ja katso nyt ettei mitään unohdu, ettei lapsi kylmety matkalla, nyt, nyt astumme kotimaan kamaralle.
Sitaatti on runosta Lentokoneen ikkunasta. Minua kiehtoo runossa äidin kädet, jotka koskevat. Sillä verbillä on kaksi merkitystä. Ehkä se kaksinaisuus on peräkammarin pojan syvin ongelma.
Olen lukenut vain muutaman runon Sinervon kokoelmasta. Ei runoja voi lukea kuin romaania. Lukeminen on hidasta kun pitää pysähtyä miettimään sanojen merkityksiä ja aivoissa alkaa kihistä ajatuksia. Runo jatkuu mielen sisäisenä tapahtumana.
Päivänsinen kaksi tainta ( etualalla) kasvaa kohisten minipuutarhassani. Taustalla kaupasta ostettu mintun taimi. Myös thaibasilikan ja tomaatin taimet ovat mönkineet ylös mullasta.
Pari viikkoa sitten laitoin Facebookiin tiedustelun, mistä löytyisi päivänsinen siemeniä, ja heti tuli vastaus. FB on osoittautunut hyödylliseksi tiedonvälityskanavaksi muissakin kuin päivänsiniongelmissa. Suosittelen.
Kynttilämielenosoituksen alku eilen Kiasman edessä.
Video mielenosoituksesta löytyy sivustolta www. ydinvoima.fi . Siellä voi käydä tekemässä äänestyssitoumuksen ydiunvoimaa vastaan. Äänestä ydinvoima historiaan!
Mielenosoitus koiran näkökulmasta.
Kamerasta loppui akku kesken kaiken. Otin kuvan koirasta kännykkäkameralla. Sillä ei tarkkaa kuvaa saanut. Jäi tuhannet kynttilät kuvaamatta eduskuntatalon portailla.
Kävin eilen ystävän kanssa Espoon Emmassa. Hänellä oli pressikortti, sillä irtosi kuvauslupa museoon. Minulla oli kamera mukana. Sain kuvata yleisnäkymiä, mutta en yksittäisiä taideteoksia.
Tässä yleisnäkymästä rajattu yksittäisteos, Mirón maalaus naisesta, jolla on tukka sekaisin. Helppo samaistua maalauksen naiseen, kun minullakin on aina tukka sekaisin.
Mirón taiteeseen tutustuin nuorena. Äiti rupesi lähettämään minulle Miró kortteja Italiasta sen jälkeen kun olin nähnyt suuren Paul Klee -näyttelyn Ateneumissa kuusikymmentäluvun alussa ja hehkuttanut sitä kirjeissä hänelle. Hän piti Mirósta ja arveli että minäkin saattaisin pitää Mirón lempeästä huumoristaan. Niin kuin sitten pidinkin.
Kuvia Miró-näyttelystä, Saastamoisen kokoelmasta ja lelumuseosta täällä. Alla muutama suosikkini Saatamoisen kokoelmasta
Pekka Kauhanen. Yritys hahmottaa maalaus. Se voi olla kuvanveistäjälle kuin katsojallekin joskus vaikeata.
Ismo Kajanderin sanko, joka roikkui katonrajassa. Kajander on minun ikisuosikkini suomalaistaiteilijoiden joukossa.
Juhani Harri. Nizzasta Bombayhin; Taj Mahalista Negrescoon.
Harrin luona kävin kerran nuorena kylässä. Hänellä oli häkkilintuja. Muistan siitä vierailusta vain ne linnut. Ne pitivät hirveän kimeätä meteliä.
Linnuista puheenollen. Tämä on Jussi Heikkilän Rubiinisatakieli ( Luscinia calliope).
Juhani Linnovaara. Hiljaisuuden hetki. Tämän kuvan valitsin kissan takia.
So long, ja nyt kirjallisiin töihin!
Lisäys 14.3. Tässä kuvakooste musiikin kera Mirón taiteesta. Vahinko ettei hänen parhaita töitään ole nähtävillä Emmassa.
Joku kirjoitti seinään: "sanomalla selviät, selittämällä sekoitat."
Kun olin lapsi, meillä kotona asui joku, joka hukkasi tärkeitä papereita lehtiä ja sukkia, rikkoi laseja ja lautasia, kävelsi piparkakkuja ja pikkuleipiä, unohti valot palamaan ja aiheutti kaikenlaista epäjärjestytä. Aina sen jälkiä sai olla korjaamassa. Siitä oli paljon harmia. Kukaan ei koskaan nähnyt sitä.
