Valokuvatorstain 192. haaste: erilainen
torstaina, tammikuuta 27, 2011
torstaina, tammikuuta 20, 2011
perjantaina, tammikuuta 14, 2011
Reipas alku
Tästä alkaa kiipeäminen isolle kivelle.
Valokuvatorstain 190. haaste on alku.
PS. Minun projektini on puolessa välissä. Siinä syy blogin hiljaiseloon. Työnteko rajoittaa virtuaalielämää!
torstaina, tammikuuta 06, 2011
Loppiaisaatto
Klassikkoja on hauska lukea vanhoina käännöksinä. Minä luin loppiaisaattona Paavo Cajanderin suomennoksen Shakespearen Loppiaisaatosta. Näytelmässä hassutellaan väärillä henkilöllisyyksillä ja rakkaudella. Orsini rakastaa Oliviaa, mutta ei saa vastarakkautta, sillä Olivia on rakastunut paashipojaksi pukeutuneeseen Violaan, joka puolestaan on rakastunut Orsiniin.
Tekstissä ei viitata sanallakaan loppiaiseen, päivään jona itämaantietäjät toivat lahjoja Jeesuslapselle. Shakespearen aikana loppiainen oli jonkinlainen " väärän kuninkaan päivä" tai minikarnevaali, jolloin huviteltiin, juopoteltiin ja esiinnyttiin toisina kuin todellisuudessa. Näytelmän kahdella aatelisherralla on hassut nimet: Antreas Kälppäinen ja Topias Räihä, englanniksi Andrew Aguecheek( Kuumeposki) ja Toby Belch ( Röyhtäys). He ovat kännissä kun käet. Olivian hovimestari Malvolio moittii heidän humalaista mesoamistaan ja sekös heitä harmittaa. Kostoksi he kehittelevät Olivian palvelustytön Marian avustuksella häijyn pilan. Maria kirjoittaa emäntänsä nimissä rakkauskirjeen Malvoliolle, jonka salaisena toiveena on kohota säärtä pitkin palvelijasta herraksi. Kirje on pahimman luokan työpaikkakiusaamista. Sen saatuaan Malvolio alkaa käyttäytyä niin omituisen vihjailevasti, että hänen emäntänsä luulee hänen tulleen hulluksi ja passittaa hänet pimeään koppiin. Sillä tavalla hulluja Shakespearen aikaan hoidettiin.
Kun kyseessä on romanttinen komedia, niin loppu päättyy onnellisesti. Malvolio pääsee pimeästä kopista " Pidelty hänt´on kovin ilkeästi," toteaa Oliviakin, joka hänet koppiin toimitti. Olivia saa omakseen Violan hukkuneeksi luullun kaksoisveljen, Viola saa Orsinin ja Maria saa Topias Räihän.
Näytelmässä on paljon menoa ja melskettä, pakollista miekankalistelua myös, kuten kaikissa Shakespearen näytelmissä, siksi en pidä niistä - näyttämöllä. Luettuina ne ovat ylivertaisia, ja aina mieltä virkistäviä, ovat ne sitten komedioita taikka tragedioita.
Kuvassa Orsini ja Viola keskustelmassa miehen ja naisen rakkauden välisistä eroista. Orsini sanoo:
Ei minkään naisen sydän saata kestää
Niin tuimaa lemmen tyrskyä, kuin mikä
Mun povessani käy; ei naisen sydän
Voi sitä mahduttaa, se sit´ei kestä,
Ah, maittia se vaan on naisen lempi -
Ei maksan syttyä, vaan kitaisen -
Sit´inho, tyrtymys ja kyllyys vaivaa;
Mun lempeni on nälkäinen kuin meri
Ja yhtä huvettava. Rakkautta,
Jota nainen minuun tuntee, ällös vertaa
Mun lempeeni Oliviata kohtaan.
lauantaina, tammikuuta 01, 2011
Uuden vuoden yö
Luin Eeva-Liisa Mannerin näytelmän Uuden vuoden yö mennen tullen metrossa matkalla ystävän uuden vuoden vastaanotolle ja sieltä kotiin. Näytelmän alku kummastutti. Lokit kirkuvat ikkunan takana uuden vuoden aattoiltana. Illan isäntä Atos seisoo ikkunan ääressä ja lausuu:
Lokit huutavat, käheät kiihkeät äänet.
Mikä on lintujen ennustus, hyvä vai paha?
Eivät lokit huuda uuden vuoden aattona, eivät huuda vaikka talvi olisi leuto ja meri jäätön Helsingin edustalla. Atoksen asunto sijaitsee Helsingissä, lähellä Kruununhakaa, mikä käy selville myöhemmin.
Mitähän Eeva-Liisa Manner on tarkoittanut, kun pannut lokit kirkumaan niin epätodennäköisenä aikana? minä ihmettelin. Onko se runoilijan vapautta vai symboliikkaa? aprikoin. Joku on sanonut, että jos näytelmän alussa seinällä riippuu kivääri, niin sitä käytetään näytelmän lopussa. Taisi olla Tšehov, jonka Lokki-näytelmän alussa riippui kivääri, jota myös käytettiin lopussa.
Ja toden totta! Mannerin näytelmän alku enteilee loppua. Atokselle tapahtuu jotain , mutta en kerro mitä. Ennen sitä kuusi henkilöä juo, sekoilee ja on inhottavia toisilleen, kuten todellisessa elämässäkin tapahtuu uuden vuoden juhlissa. Tai tapahtui 60-luvulla, jolloin minä osallistuin näytelmässä kuvatunlaiseen juhlintaan.
Mannerin näytelmässä puhutaan paljon uskonnosta. Ensiesitys oli vuonna 1965. Siihen aikaan uskonasiat olivat yhtä ajankohtaisia kuin nykyään ja kirkosta erottiin, vaikkeikaan yhtä sankoin joukoin kuin viime vuonna. Syynä oli siihen aikaan Hannu Salaman saama jumalanpilkkasyyte, mikä kuohutti liberaalin nuorison ja älymystön tunteita. Kirjan takakansiteksti kertoo että näytelmästä keskusteltiin aikoinaan ja sen rohkeutta paheksuttiin. Se menestyi hyvin näyttämöillä. Se on "suomalaisen draaman huippuja" kehuu takakansi. No, enpä nyt tiedä. Se on makuasia.
Minun uuden vuoden yöni sujui rauhallisesti, ei ollut tragediaa eikä komediaa. Ystävien kesken syötiin, juotiin ja keskusteltiin eikä ruvettu ilkeiksi toisillemme. Satunnaismenetelmällä (= sormi tökätään umpimähkään paksun runokirjan sivujen väliin) uuden vuoden runoksi tuli Helvi Juvosen Kalliopohja, joka alkaa näillä sanoilla:
Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuterni graniittipohja,
[...]
Runo löytyi Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen kokoamasta antologiasta Runo on vapaa.
Sormei osui kohdalleen, koskapa Helvi Juvonen oli mielirunoilijani ennen kuin ihastuin Eeva-Liisa Mannerin ja Paavi Haavikon runoihin. Sattuma helli minua. Myös I Ching oli myötämielinen. Kolmen kolikon menetelmä antoi tulokseksi heksagrammin numero 30 Li/The Clinging, Fire. Orakkeeli sanoo, että pitkäjänteisyys(= ahkeruus, kestävyys, sisu) edistää, se tuo menestystä. Muutoksen merkki on ensimmäisellä rivillä: "Footprints run crisscross. If one is seriously intent, no blame." Se tarkoittaa, että aamulla on keskitettävä mielensä eikä maailman hyörinän pidä antaa häiritä itseään. Minun tulkintani mukaan: ei pidä avata sähköpostia, facebookia, radiota tai televisiota eikä lukea sanomalehteä heti aamusta, vaan on keskityttävä töihinsä. Taidankin noudattaa I Chingin neuvoa tänä vuonna.
Kuvassa näkymä Sturenkadun ja Hämeentien kulmalta uuden vuoden yönä 2011.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)