Heikoilla jäillä

Valokuvatorstain  191. haaste: Jää

Reipas alku

Tästä alkaa kiipeäminen isolle kivelle.

Valokuvatorstain  190. haaste on alku.

PS. Minun projektini on puolessa välissä.  Siinä syy blogin hiljaiseloon.  Työnteko rajoittaa    virtuaalielämää!

Loppiaisaatto

Shakespeare ja kumppanit.


Klassikkoja on hauska  lukea vanhoina  käännöksinä.  Minä luin  loppiaisaattona  Paavo Cajanderin  suomennoksen Shakespearen Loppiaisaatosta.   Näytelmässä  hassutellaan  väärillä  henkilöllisyyksillä ja rakkaudella.   Orsini rakastaa Oliviaa, mutta ei saa vastarakkautta,   sillä  Olivia on rakastunut   paashipojaksi pukeutuneeseen   Violaan, joka  puolestaan on  rakastunut Orsiniin. 


 Tekstissä ei viitata  sanallakaan  loppiaiseen, päivään jona  itämaantietäjät  toivat lahjoja  Jeesuslapselle.    Shakespearen  aikana   loppiainen oli   jonkinlainen  " väärän kuninkaan päivä" tai minikarnevaali, jolloin   huviteltiin, juopoteltiin ja  esiinnyttiin  toisina kuin todellisuudessa.   Näytelmän  kahdella  aatelisherralla on hassut nimet:  Antreas Kälppäinen ja Topias Räihä, englanniksi Andrew Aguecheek( Kuumeposki) ja Toby Belch ( Röyhtäys). He ovat  kännissä kun käet.  Olivian  hovimestari  Malvolio  moittii    heidän humalaista mesoamistaan ja sekös heitä harmittaa. Kostoksi   he  kehittelevät  Olivian  palvelustytön Marian  avustuksella häijyn  pilan.  Maria kirjoittaa  emäntänsä  nimissä rakkauskirjeen  Malvoliolle,  jonka  salaisena   toiveena  on   kohota  säärtä pitkin  palvelijasta herraksi.  Kirje  on pahimman luokan työpaikkakiusaamista.   Sen saatuaan Malvolio alkaa  käyttäytyä niin   omituisen  vihjailevasti, että  hänen emäntänsä luulee hänen tulleen hulluksi ja passittaa hänet  pimeään koppiin.  Sillä tavalla hulluja Shakespearen aikaan hoidettiin.


Kun kyseessä on romanttinen komedia, niin  loppu  päättyy  onnellisesti. Malvolio  pääsee  pimeästä kopista   " Pidelty hänt´on kovin ilkeästi," toteaa  Oliviakin, joka hänet koppiin toimitti.  Olivia  saa omakseen Violan hukkuneeksi  luullun kaksoisveljen,   Viola saa Orsinin ja   Maria  saa Topias Räihän.  


Näytelmässä on paljon menoa ja melskettä, pakollista  miekankalistelua myös, kuten  kaikissa Shakespearen näytelmissä, siksi   en pidä niistä -  näyttämöllä.  Luettuina  ne ovat  ylivertaisia, ja aina  mieltä virkistäviä,  ovat  ne sitten  komedioita taikka tragedioita. 

Kuvassa Orsini ja Viola keskustelmassa miehen ja naisen rakkauden välisistä eroista. Orsini sanoo:


Ei minkään naisen sydän saata kestää
Niin tuimaa lemmen tyrskyä, kuin mikä
Mun  povessani käy; ei naisen sydän
Voi sitä mahduttaa, se sit´ei kestä,
Ah, maittia se vaan on naisen lempi -
Ei maksan syttyä, vaan kitaisen -
Sit´inho, tyrtymys ja kyllyys vaivaa;
Mun lempeni on nälkäinen kuin meri
Ja yhtä huvettava. Rakkautta,
Jota nainen minuun tuntee, ällös vertaa
Mun lempeeni Oliviata kohtaan.

Uuden vuoden yö

 Luin Eeva-Liisa Mannerin  näytelmän  Uuden vuoden yö mennen tullen metrossa matkalla ystävän  uuden vuoden vastaanotolle ja sieltä kotiin. Näytelmän alku   kummastutti. Lokit  kirkuvat   ikkunan takana uuden vuoden  aattoiltana.    Illan  isäntä Atos   seisoo ikkunan ääressä ja lausuu: 

Lokit huutavat,  käheät kiihkeät  äänet.

Mikä on lintujen ennustus, hyvä vai paha?

Eivät lokit  huuda uuden vuoden  aattona,   eivät huuda  vaikka  talvi olisi leuto  ja  meri jäätön Helsingin   edustalla.  Atoksen  asunto  sijaitsee Helsingissä,  lähellä Kruununhakaa, mikä  käy selville myöhemmin.  

Mitähän Eeva-Liisa  Manner on tarkoittanut, kun  pannut  lokit  kirkumaan  niin epätodennäköisenä aikana?  minä  ihmettelin.   Onko  se runoilijan  vapautta vai  symboliikkaa?   aprikoin. Joku on  sanonut, että jos näytelmän  alussa seinällä  riippuu kivääri, niin sitä käytetään näytelmän lopussa.  Taisi  olla   Tšehov, jonka  Lokki-näytelmän  alussa  riippui kivääri, jota myös käytettiin lopussa.    

 Ja toden totta!   Mannerin   näytelmän  alku enteilee loppua. Atokselle tapahtuu jotain ,   mutta en kerro mitä.   Ennen     sitä   kuusi  henkilöä juo,  sekoilee ja  on inhottavia  toisilleen,    kuten    todellisessa  elämässäkin  tapahtuu  uuden vuoden juhlissa. Tai  tapahtui  60-luvulla, jolloin  minä osallistuin   näytelmässä kuvatunlaiseen   juhlintaan. 

  

 Mannerin näytelmässä puhutaan paljon  uskonnosta.     Ensiesitys  oli vuonna 1965.  Siihen aikaan   uskonasiat olivat  yhtä ajankohtaisia  kuin nykyään   ja  kirkosta  erottiin, vaikkeikaan yhtä  sankoin joukoin  kuin  viime  vuonna.  Syynä  oli  siihen aikaan  Hannu Salaman  saama  jumalanpilkkasyyte,  mikä kuohutti   liberaalin nuorison ja älymystön  tunteita. Kirjan  takakansiteksti kertoo että näytelmästä keskusteltiin aikoinaan ja sen rohkeutta paheksuttiin. Se menestyi hyvin näyttämöillä. Se on "suomalaisen  draaman huippuja" kehuu takakansi. No, enpä  nyt tiedä.  Se on makuasia.

Minun uuden vuoden yöni  sujui   rauhallisesti,  ei ollut tragediaa eikä  komediaa.   Ystävien kesken  syötiin, juotiin ja keskusteltiin eikä  ruvettu    ilkeiksi toisillemme.  Satunnaismenetelmällä   (= sormi tökätään umpimähkään paksun  runokirjan sivujen väliin)   uuden vuoden runoksi tuli  Helvi Juvosen Kalliopohja, joka alkaa  näillä sanoilla:

Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,

olkoon se  sallittu minulle.

Se on minun lapsuuterni graniittipohja,

[...]

Runo löytyi   Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen kokoamasta antologiasta Runo on vapaa.

Sormei osui   kohdalleen, koskapa   Helvi  Juvonen oli  mielirunoilijani  ennen kuin  ihastuin   Eeva-Liisa Mannerin ja Paavi Haavikon  runoihin.  Sattuma helli minua. Myös  I Ching oli  myötämielinen.  Kolmen kolikon  menetelmä    antoi tulokseksi  heksagrammin numero 30  Li/The Clinging, Fire.  Orakkeeli sanoo, että   pitkäjänteisyys(=  ahkeruus, kestävyys, sisu) edistää, se tuo menestystä.  Muutoksen  merkki  on  ensimmäisellä  rivillä: "Footprints run crisscross. If one  is seriously intent, no blame."   Se tarkoittaa, että   aamulla    on   keskitettävä  mielensä eikä    maailman hyörinän  pidä  antaa häiritä itseään.   Minun tulkintani mukaan: ei pidä  avata sähköpostia,  facebookia, radiota tai  televisiota eikä  lukea   sanomalehteä   heti aamusta, vaan  on   keskityttävä  töihinsä. Taidankin noudattaa I Chingin  neuvoa tänä vuonna.    

 Kuvassa näkymä Sturenkadun ja Hämeentien  kulmalta  uuden vuoden yönä 2011.

Vuosi 2010 kuvina

Tammikuu. Polkupyöriä  rautatieaseman edessä.

Helmikuu. Kahvila Pariisissa.

Maaliskuu. Mielenosoitus Espalla mummojen puolesta.

Huhtikuu. Skumppaa Espalla.

Toukokuu. Maailma kylässä.

Kesäkuu. Juhannusyö.

Heinäkuu. Hellettä Aurinkolahdessa.

Elokuu.  Joutsan Haihatuksessa.

Syyskuu.  Kiinan taiteen avajaiset  Espoon Emmassa.

Lokakuu.  Taiteilijaelämää Vuotalossa.

Marraskuu.   Hiljaiseloa Aurinkolahdessa.

Joulumarkkinat Espalla.

Lupasin  itselleni, että kirja valmistuu  tämän vuoden   aikana, mutta eipä vain valmistunut.  Se  on  puolivälissä, vasta 200 sivua  valmiina, ehkä.  Ei ole  enää yhtä suurta julkaisupainetta kuin  nuorena. Vanhemmiten   tulee  liiankin itsekriittiseksi.

Hyvää ja onnekasta  vuotta 2011  blogin  lukijoille!