Sanat

torstaina, marraskuuta 25, 2010

Euroopan unionin rajalla

Vasemmalla Venäjä, oikealla Viro, välissä Narvanjoki ( klikkaa kuvat isommiksi).

Rajasillan Viron puoleisessa päässä liehuvat Euroopan unionin ja Viron liput. Valokuvatorstain 186.haaste on Raja.

Minä olen aina elänyt "Kahden maailman rajalla" - se oli isäni muistelmaromaani, joka joutui kiellettyjen kirjojen listalle sodan jälkeen. Isä oli Toksovasta, Pietarin naapurista, ja äiti Lapualta. Ne maailmat olivat täysin erilaiset: " Itä ja länsi jotka eivät koskaan kohtaa/ eivät koskaan eroa"( Gunnar Ekelöf).

Marraskuun tunnelmissa soikoon Narvan marssi:

keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010

Kirjoja

Ninni makailee lukemattomien kirjojen ja lehtien päällä. Pinoissa odottaa Jukka Vienon Stockan kulma, Risto Ahdin Neron omaelämäkerta, Jani Saxellin Unenpäästäjä Florian,William S. Burroughsin Lännen maat, André Bretonin Hullu rakkaus, Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja, nobelisti Mario Vargas Llosan Paratiisin on nurkan takana ja monta muuta kirjaa, mutta ei yhtään Finlandia ehdokasta. Joel Haahtelan Katoamispisteen luin jo keväällä. Siitä olen kirjoittanut täällä. Ehdokkaista kiinnostaa Erik Wahlströmin Kärpäsen kesyttäjä, koska se kertoo Runebergistä ( Minä olen syntynyt Runebergin päivänä). Kun kirjoittaa omaa kirjaa on vaikeata, miltei mahdotanta päästä sisään muiden kirjailijoiden luomiin kuvittellisiin maailmoihin. Luen mieluummin runoja.

Rupesin lukemaan Llosan romaania, koska se kertoo Paul Gauguinista, mutta en päässyt alkua pitemmälle. Liian paksu, liian paljon sanoja ja museaalisia yksityiskohtia. Viisitoistavuotiaana olisin heittäytynyt kirjailijan luomaan fiktiiviseen maailmaan ja nauttinut lukemastani. Siihen aikaan rakastin taiteilijoiden elämästä kirjoitettuja romaaneja Suosikkejani olivat Vincent van Goghista kirjoitettu Hän rakasti elämää ja George Sandista kirjoitettu Sydän ei erehdy.

Yhden syksyn kirjan olen sentään lukenut loppuun asti. Se on Marjatta Ripsaluoman Torbeedo. Tiivis kirja, sivuja vain 111. Siunattuja olkoot ohuet kirjat! Ei turhia sanoja ja yksityiskohtia ja mikä parasta ei turhaa juonta. Kirja kertoo maailmasta pienen tytön silmien kautta Tytön havainnot ovat tarkkoja ja konkreettisia. Tytön maailmaan kuuluvat äiti, isä, vauva, paras ystävä, joka on possu, kissa nimeltä Traktori, hevoset ja vankilan sedät ja naapurin perhe. Torpeedo on isän polkupyörä ( kannen kuvassa) kaksivaihteinen saksalainen kilpapyörä. Siitä on tehty elokuvakin joskus 30-luvulla. Sen tangolla isä kuljettaa tyttöä puolukkametsään, kun äiti rähjää kotona.

Tyttö asuu perheensä kanssa vankilan piirissä. Elämä on niukkaa sotien jälkeisessä Suomessa, syödään luusoppaa, jossa on vain vähän sattumia. Tytön isä on pienipalkkainen vankilan opettaja, äiti hoitaa kotia ja lapsia eikä ole tyytyväinen elämäänsä. Ei siitä tullut sellaista kuin hän oli haaveillut. Aika tavallinen 1940-50 lukujen vaihteen kotiäiti, joka purkaa turhautumistaan tyttäreensä, tiuskii, läimäyttelee, antaa tukkapöllyjä ja piiskaa. Entiseen aikaan sitä sanottiin kasvatukseksi. Tyttö miettii, että miksi äiti ei aina lyönyt, ehkä se ei muistanut.

Tytöllä on maailmassa paljon mieittivää. Mikä on sielu? Mikä on aika? Miksi vankilan setiä sanotaan vangeiksi ? Miksi aikuiset ovat omituisia, sanovat yhtä ja tarkoittavat toista? Aikuisista ei koskaan tiedä, eikä varsinkaan äidistä. Eläimet eivät ole yhtä arvaamattomia. Hän tiesi milloin hevonen hirnahtaa hyväntuulisesti ja milloin se on peloissaan ja milloin se taas haluaa ulos. Hän oli ollut varma, että hevoset ymmärsivät häntä täydellisesti. " Kun puhuin hevosille, käsittivät joka sanan, mutta eivät osanneet vain itse puhua, koska niillä ei ollut samanlaista kurkkua kuin ihmisillä. "Mutta tyttö kasvoi eikä enää tiennyt eikä "voinut kuvitella hevosen sanovan kokonaista lausetta esimeriksi sitä, miten kaunis ilma on ja miten hyvin ruis kasvaa. Olin ehkä erehtynyt kokonaan kun olin kuvitellut että eläimet ovat kavereitani," tyttö pohtii.

Tyttö ei osaa vielä lukea, mutta sanat kiinnostavat häntä. Kun hän kuulee sanan "mustalainen" hän päättää muistaa sen ja ottaa selvää mitä se tarkoittaa. Onneksi hänellä on isä joka vastaa, kun siltä kysyy, milloin se ei istu pumpulit korvissa lukemassa yliopiston tenttikirjoja. Isää ei tarvitse pelätä niin kuin äitiä, isä ei lyö eikä käske pihalle pois jaloista. Isä on ylpeä hänestä, kun hän osaa pelata potkupalloa. Hän on pieni poikatyttö tai tyttöpoika, kuten hän itse määrittelee itsensä. Mitäpä ei isään rakastunut pikkutyttö tekisi isänsä mieliksi. "Sain olla onnellinen. Tiesin että semmoinen isän tyttö on onnentyttö."

Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat joskus olleet pieniä tyttöjä. Kirjan maailma on yleispätevä, on helppo samaistua, vaikka ei olisi itse elänytkään maalla sotien jälkeen. Jään odottamaan jatkoa kirjalle. Epilogi viittaa aikaan, jolloin tyttö matkustaa Amerikkaan.