maanantaina, maaliskuuta 28, 2022

Muisto vuodelta 2000: Vetoomus Putinille

 

Kuvakaappaus itävaltalaisen  Die Pressen nettisivulta  27.3.2022.   Kuvassa  ukrainalainen kirjailija Juri Andrukhovyts (mahdottoman vaikea sukunimi suomalaisen muistaa).   Häneltä  on vuonna  2000 ilmestynyt suomeksi  romaani Perversio ( suom. Eero Balk).  Kirja on kokeellinen yhteiskunnallinen  romaani,  metafiktio, parodia ja  absurdi hupailu kirjasampo.fi   mukaan.

Juri Andruchovyts sanoo  haastattelun otsikossa: " On jotain  paljon, paljon pahempaa kuin kuolema."   Haastattelun  alussa sanotaan, että  Juri Andrukhovych, yksi kuuluisimmista ukrainalaisista kirjailijoista, on edelleen maassa valmiina taistelemaan. Hän puhuu Länsimaisen pelon tappavuudesta, "suuresta"kulttuurista sodanlietsojana ja tyrannina. Mutta myös kielestä "jota ennen kutsuttiin venäjäksi".

Koska  haastattelu  on  maksumuurin takana,   en tietäisi mitä hän   sanoi  "kielestä, jota  ennen sanottiin  venäjäksi"  ellen olisi lukenut  Die Pressen Facebook -sivulta Risto Niemi-Pynttärin eilistä postausta, jossa hän  kirjoittaa:

"Kun kuuntelee venäläisten sotilaiden puhelinkeskusteluja, joita on vuotanut internetiin: ukrainalainen joutuu kuulemaan jotain itseensä kohdistuvaa, joka loukkaa ihmisenä olemisen ydintä. Solvaus tuntuu erityisen pahalta silloin, kun kuulet sotilaan soittavan äidilleen tai naisystävälleen, ja toisiaan rakastavat venäläiset jakavat keskenään vihaa, solvauksia ja väkivaltaisia fantasioita ukrainalaisia kohtaan. "

Andruchowytsch sanoo ”Siinä joutuu kokemaan venäjän kielen barbaarisen käytön, tuon seksuaalisten törkeyksin höystämän kielen, jota kutsutaan termillä ”mat”. Kaikki se mitä itse rakastat Ukrainassa, tulee korviisi kuvottavaksi muuttuneena. Äidit ja naisystävät Venäjällä uskovat sokeasti siihen viholliskuvaan, mikä ukrainalaisista on annettu. "

Minä tulkitsen: Kirjailijan korvaan ja sieluun tuollainen kielenkäyttö on pahempaa kuin kuolema. Se kertoo hirvittävästä raakuudesta.

 Olen  ajatellut viime aikoina  ukrainalaisia  matkatovereitani, joista  Juri Andruchovytsia oli yksi kesällä 2000 kuusi viikkoa kestäneellä kirjallisuusjunan matkalla Euroopassa. Kun juna saapui Moskovaan heinäkuussa, ukrainalaiset kirjoittivat Putinille vetoomuksen, että hän lopettaisi lasten ja vanhusten tappamisen Tšetšeniassa:

 Rakas Herra Presidentti. Me, kansainvälisen Literature Express Europe 2000 -projektin osanottajat olemme syvästi huolestuneita armeijan ja turvallisuuspalvelun suorittamista sotilaallisista toimenpiteistä Itškerian tasavallassa. Tämä sota jonka väitetään suuntautuvan ”terroristeja” vastaan, kohdistuu pääasiassa naisiin, lapsiin ja vanhuksiin.  Se raunioittaa maan – tosiasiassa tuhoaa täydellisesti koko pienen tšetšeenivaltion, joka on ollut lujasti osa Venäjän imperiumia 1800-luvulta asti.

  Me vetoamme vakavasti Teihin Herra Presidentti, että osoittaisitte suuren maan suuren johtajan laupeutta ja järkeä, mutta ennen kaikkea humanismia, ja käyttäisitte sekä poliittisia että diplomaattisia taitojanne ja hallinnollisia voimavarojanne saadaksenne häpeällisen verenvuodatuksen loppumaan ja ratkaistaksenne konfliktin rauhanomaisesti neuvottelujen kautta. Tämä sota tuo kuolemaa ja tuhoa tšetšeeneille, mutta myös Venäjän kansalle. Se vaarantaa maanne demoralisoimalla armeijan, herättämällä pahimmat eläimelliset vaistot sotilaissa ja lietsomalla pseudoisänmaallista muukalaispelkoa venäläisessä yhteiskunnassa.

Me uskoisimme mielellämme, että uusi Venäjä astuu uudelle vuosisadalle vapautuneena imperialististen kunnianhimojen vanhasta taakasta ja aikansa eläneestä halusta hallita muita kansoja.

    Syvästi kunnioittaen,

   Eurooppalaiset  kirjailijat  

Noin 80 kirjailijaa junan noin sadasta kirjailijasta allekirjoitti vetoomuksen. Se lähetettiin Putinille Kremliin. Tšetšenian sota ei loppunut. Minulla ei ole tietoa     saiko Putin  koskaan kirjailijoiden vetoomusta.

 Poliittiset tunteet velloivat kirjallisuusjunassa vetoomuksen  jälkeen.   Juopa  lännen  ja  idän  välillä  repesi  kuiluksi.   matkanjohtaja Thomaksen unelma kirjallisuusjunasta lännen ja idän kohtaamispaikasta  romuttui  hyvää vauhtia.  Junan seuraavassa  pysähdyspaikass Minskissä  moskovalaiskirjailija syytti ukrainalaiskirjailijoita riidankylväjiksi, jotka levittävät  disinformaatiota.  Heidän kirjoittamansa vetoomus Putinille Tšetšenian sodan lopettamiseksi oli hänen mielestään Venäjää vastaan suunnattua juonittelua.  Ukrainalaiset   harjoittivat   hänen mukaansa poliittista masinointia, jonka tarkoituksena on antaa huono kuva Venäjästä ja eristää se muusta Euroopasta. Siksi he kirjoittivat  vetoomuksen Putinille ja keräsivät kirjailijoilta siihen allekirjoituksia. Minskissä he jatkoivat  provokaatiota järjestämällä pyöreän pöydän keskustelun, joka oli moskovalaiskirjailijan mukaan  "kuvottavaa neuvostopropagandistiseen tyyliin.”

Kirjallisuusjuna  oli  hieno yritys yhdistää  Venäjä ja  muu Eurooppa, mutta   itä ja länsi eivät  kohdanneet. Mahtanevatko kohdata  koskaan?

Linkki kirjallisuusjunaanhumans in Europe

 



8 kommenttia:

hikkaj kirjoitti...

AK

valaisevaa uutta näkökulmaa koko revohkaan.
Eipä hyvältä kuuulosta.

Silti: jospa se siitä.

hj

Anita Konkka kirjoitti...

Ei todellakaan hyvältä näytä. Saa nähdä mitä pahaa vielä on tulossa toukokuun ennen kesää.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Erittäin surullista. Ja taas on jätetty vetoomuksia ja kerätty nimiä - turhaan.
Odotan pelon ja toivon sekaisin tuntein, mitä lähitulevaisuudessa tapahtuu.

Anita Konkka kirjoitti...

Istanbulissa neuvotellaan. Saisivatpa aikaan edes tulitauon.

Ripsa kirjoitti...

Anita,

olipa hyvä että sait mieleesi tuon tapahtuman. Sehän on hirveän tärkeä. Katsoin juuri telkkarista dokkarin Zelenskin äkillisestä joutumisesta kansan palvelijaksi.

Ehkä Platon oli väärässä kun piti näyttelijää kansan johtajana hirveänä onnettomuutena?

Anita Konkka kirjoitti...

Kyllä KGB-mies on hirvempi onnettomuus kuin näyttelijä.

Ripsa kirjoitti...

Ehdottomasti.

Mutta hyvä että annoit tuon kirjallisuusjunan linkin. Siellä on sellaisia juttuja joita ei nykypäivän valossa vois uskoakaan. Voi olla ettei tuommoista junallista kirjailijoita saisi enää liikkeelle.

Syytä olisi.

Anita Konkka kirjoitti...

Vuonna 2000 oli suuri optimismi tulevaisuuteen, Euroopan yhtenäisyyteenkin,
siihen että Venäjäkin olisi siinä mukana. Mutta se optimisti haihtui jo sen junamankan loppupuolella. Venäjällä on niin erilainen historia kuin kuin länsi-Euroopalla, että yhteisymmärrystä ei oikein synny. Se oli opettavainen matka.