Pandemia kirjallisuudessa - Raskolnikovin ruttouni

Kuvassa  pääsiäislukemistani:   Dostojevskin  Rikos ja  rangaistus  ( suom. Olli Kuukasjärvi) ja René Girardin    Kellariloukon psykologia (  suom. Olli Sinivaara ja Tuukka Sandström. Idiootti 2019).

Lainasin Girardin Kellariloukon psykologian  ennen kuin kirjastot suljettiin koronaviruksen takia -  asia joka sivumennen sanoen  on harmittanut  eniten:  miksi kirjastot suljettiin, mutta kapakat  saivat olla  auki huhtikuulle asti? Taas introvertteja sorrettiin! Girardin kirja on uutuudenjäykkä, tuskin sitä kukaan  on ennen minua lainannut ja lukenut.

Kellariloukon psykologia sisältää neljä kirjallisuusesseetä ja liitteenä  (suom. Tuukka Sandström)Dostojevskin neljä kirjettä Wrangelille vuodelta 1856.   Dostojevski  koskettelee kirjeissä kolmiodraama,  jonka yhtenä osallisena hän.  Tuleva vaimo Maria Dmitrijevna Isajeva oli toinen ja opettaja Vergunov, johon Maria Dmitrijevna rakastui, triangelin kolmas kulma. Girardin mukaan tämä draama oli avainkokemus, joka toistuu Dostojevskin tuotannossa. Girard käsittelee aihetta kokoelman laajimmassa esseessä Dostojevski: kaksoisolennosta ykseyteen, jota en ole vielä lukenut.

Ajankohtaisuutensa vuoksi aloitin kokoelman lukemisen viimeisestä esseestä Rutto kirjallisuudessa ja myyteissä.  Girard on  kirjoittanut  sen jo  vuonna 1973, jolloin hän totesi, että ” vaikka bakteeriepidemiat uhkaavat maailmaa yhä vähemmän, kirjallisena teemana  rutto elää yhä vieläkin.”  Mutta  hän jatkaa,  että tuo uhka, vaikkei lääketieteellisenä ongelmana, vaan paljon pahempana. on yhä ”keskuudessamme, ja olisi virhe pitää ruton olemassaoloa kirjallisuudessa vain muodollisena rutiinina, esimerkkinä perinteestä, joka on säilynyt huolimatta tarkoituksen katoamisesta.”

Nykyinen viruspandemia Covid-19 iski täytenä yllätyksenä koko maailmaan,  ja seuraukset  muistuttavat kreikkalaisen  myyttisen ruton seurauksia, Girardin sanoin: rutto ei pelkästään tapa ihmisiä, vaan se aikaan kaikkien kulttuuristen ja luontaisten toimien täyden keskeytymisen.”  Meillä on sentään netti, jonka välityksellä kulttuuriset ja  monet  muutkin toiminnot voivat jatkua.

Girardin mukaan rutto on kirjallisuudessa metafora tietynlaiselle vastavuoroiselle väkivallalle, joka leviää kirjaimellisesti kuin rutto. Hän tutkii ruttoteemaa  Dostojevskin Rikoksessa ja rangaistuksessa, Shakespearen Troiluksessa ja Cressidassa, Sofokleen Kuningas Oidipuksessa, Ingmar Bergmanin   elokuvissa ja  Thomas Mannin Kuolema  Venetsiassa  -novellissa. 

Girard tarkastelee esseensä alkupuolella Rikoksesta ja rangaistuksesta tutun Raskolnikovin ruttounta.  Gidardin mukaan unessa on kyse ihmisten keskinäisen kanssakäymisen rikkoutumisesta sekä koko yhteiskunnan asteittaisesta romahtamisesta. Raskolnikov oli nähnyt unta, että ”koko maailma joutui Aasian sisäosista Eurooppaan leviävän kauhean, ennennäkemättömän ja ennenkuulumattoman ruttotaudin uhriksi. […] Oli ilmaantunut eräänlaisia trikiinejä, olemattoman pieniä olioita, jotka asettuivat ihmisruumiiseen. Mutta nuo oliot olivat henkiä, joille oli annettu äly ja tahto, Ihmiset joihin ne kiinnittyivät, tulivat heti raivohulluiksi ja mielenvikaisiksi.  Mutta ketkään  ihmiset  eivät olleet milloinkaan pitäneet itseään niin viisaina eivätkä olleet niin  järkähtämättä uskoneet omaan totuuteensa kuin nuo  tartunnan saaneet. Ei tiedetty, keitä ja miten oli tuomittava, eikä pystytty sopimaan, mitä oli  pidettävä pahana, mitä hyvänä. Kaikki olivat hädissään eivätkä ymmärtäneet toisiaan, jokainen uskoi että totuus oli yksin hänessä itsessään.  [...] Kaikki tuhoutui.  Rutto paheni ja levisi yhä laajemmalle.  ” Koko maailmassa pelastui vain muutama ihminen, joiden oli määrä  luoda uusi ihmissuku ja uusi elämä, uudistaa ja  puhdistaa maa, mutta kukaan ei ollut kuullut heidän sanojana  sanojaan eikä  ääntään.”   (Suom. Olli Kuukasjärvi 2008).

Olin lukenut muutama vuosi  sitten Raskolnikovin  ruttounen tarkkaan ja   alleviivannut   sen avainlauseita, mutta en silti muistanut sitä. Toisin  sanoen uni ei  koskettanut minua, koska  se ei  tuntunut oikealta unelta.  Se oli liian teoreettinen ja muistutti liiaksi moraalisanomaa, eikä alitajunta harrasta sellaisia sanomia.   Mutta  muistan oikein hyvin  Raskolnikovin  unen hevosen  kuoliaaksi  pieksämisestä.   Se kohtaus oli jäänyt järkyttävänä mieleeni, kun  luin Rikoksen ja rangaistuksen  ensimmäisen  kerran  teini-ikäisenä.

  Hevosen pieksämisuni on Raskolnikovin 1. uni  vähän ennen kun hän tappaa koronkiskojaeukon ja tämän   sisaren. Ruttouni on hänen 4. unensa.   Hän näkee sen vankilan sairaalassa ennen suurta paastoa ja  pääsiäistä.   Se ennakoi hänen tulossa olevaa kääntymystään,  uudestisyntymää joka  tulee   kirjan liikuttavassa lopussa, jossa  Raskolnikov itkee ja syleilee Sonjan polvia. ”He olivat kumpikin laihoja ja kalpeita, mutta heidän sairailla ja kalvakoilla kasvoillaan loisti jo uuden tulevaisuuden aamurusko, täydellinen herääminen uuteen elämää. Heidät oli herättänyt rakkaus: yhdestä sydämestä toiseen johtivat ehtymättömät  elämänlähteet.” 

Lukukokemuksetkaan eivät ole irrallaan siitä mitä maailmassa tapahtuu. Raskolnikovin ruttouni muuttui minulle  merkitykselliseksi, kun rupesin lukemaan  tänä pääsiäisenä  neljännen kerran  Rikosta ja rangaistusta, kiitos  Girardin esseen  ja pandemian. 

 Ei ollut pelkkä sattuma että lainasin kirjastosta Kellariloukon psykologian. Kannessa on Dostojevskin kuva. Kuusitoistavuotiaasta asti hän on ollut minulle tärkeä kirjailija.  Rikos ja rangaistus  avasi   oven kirjallisuuteen,  joka   koskettaa sielua, ja  lakkasin lukemasta dekkareita  sekä viihdettä.  Nuorena  surin sitä, että  en  koskaan  pystyisi  kirjoittamaan yhtä koskettavia kirjoja kuin hän.