William ja kissa Ginger, yksi monista hänen kissoistaan Tämän kuvan "pelastin" Facebookin päivitysvirrasta. Kuva on peräisin täältä: http://www.vice.com/read/the-cat-offers-itself- Sivulla kerrotaan Burroughsin kissoista. Kannattaa lukea.
Burroughs kirjoittaa: "En ole koiranvihaaja. Sitä vihaan minkä ihminen on parhaasta ystävästään tehnyt. Pantterin murina on vaarallisempaa kuin koiran murina, mutta se ei ole rumaa. Kissan viha on kaunista, se palaa puhtaalla kissan liekillä, karvat pystyssä ja rätisee sinisiä kipinöitä, silmät loimuavat ja suu sylkee. Mutta koiran murina on rumaa, punaniskaista lynkkausjoukkion pakistanalaistenhakkaajan murinaa...jonkun murinaa, jolla on "Tapa homo Kristuksen tähden" -tarra autorämässään, omahyväistä miehitettyä murinaa. Nähdessäsi tuon murinan katsot jotakin, jolla ei ole omia kasvoja. Koiran viha ei ole sen omaa. Sen sanelee koiran kouluttaja. Ja lynkkausjoukon vihan sanelee valmennus." (Suom. Elina Koskelin)
En minäkään ole ole koiranvihaaja. Mutta en jaksaisi elää koiran kanssa. Koira on ekstrovertin , kissa introvertin ihmisen eläin. Minä olen introvertti.
Burroughsin Kissa sisälläni, pieni punainen kirja, ilmestyi vuonna 2005 Sammakon kustantamana. Ostin sen silloin. Nykyään ostan harvoin kirjoja, mutta keväällä ostin Burroughsin unien kirjan Koulutukseni. Myös sen on kustantanut Sammakko ja suomentanut Elina Koskelin. Suosin Sammakon kaltaisia pienkustantajia, siksi ostan niiden kirjoja. Ne suhtautuvat kirjallisuuteen vielä intohimoisella rakkaudella. Samaa ei voi sanoa suurkustantajista, joiden täytyy myydä kirjoja osakkeenomistajien taloudelliseksi hyödyksi. On varmaankin painostavaa olla suurkustantamossa kustannustoimittajana, joka rakastaa kirjallisuutta, mutta jonka on pakko lukea käsikirjoituksia sillä silmällä ovatko ne taloudellisesti kannattavia.
Burrghous kertoo unikirjassaan näkevänsä usein unta pakkaamisesta. "Liian vähän aikaa ja liian paljon pakattavaa," hän sanoo. Minäkin näen usein pakkaamisunia, useimmiten ne liittyvät Suvikuntaan, WSOY:n kesäpaikkaan, jossa vietin kolme varhaisnuoruuden kesää. Myös minulla on liian paljon pakattavaa ja aikaa liian vähän. Burroughs saa pakkaamisunissa orgasmin, minä en. Pakkaamisunien erotiikka herättää hänessä kysymyksen: Onko seksillä mitään tekemistä seksin kanssa? Koko seksin rituaali, kosiskelu, itse halu, huohotus ja hikoilu ja asennot pelkkää huijausta samalla kun nappeja painellaan näyttämön ulkopuolellla?"
Ja hän jatkaa: " Ikään kuin joku kävisi läpi monimutkaisen seremonian tuottakseen valoa, sitten joku muu, tietyllä hetkellä, painaa valokatkaisinta. Miksi pakkaamis- tai aikauni saa aikaan orgasmin yli seitsemänkymmentävuotiaalla miehellä? Ehkä ajalla ja seksillä on on yhtä intiimi suhde kuin kuolemalla ja seksillä. Sekä kuolema että seksi irrottavat yksilön ajasta."
Minun kokemukseni mukaan myös unet irrottavat ajasta.
4 kommenttia:
Minun uneni ovat aina meneessä aikamuodossa, vaikka ne näyttelevät itseään preesenssissä.
Kestoaiheita niissä:
- ympärillä on ihmisiä, joista olen vastuussa; joka kerran ne katoavat, pemahtavat jonnekin pois, enkä löydä niitä mistään.
- kiipeän jonnekin korkealle rakennustyömaalla, joitten valmiitten huoneiden läpi kuljen ja portaita ja käytäviä joka puolella; sekoilen siellä etsien ulospääsyä, ja löydän itseni joltakin ulokkeelta korkealla ja minua hirvittää, kun tiedän, etten pääse sieltä alas.
- kadotan reppuni, jossa on kaikki rahani ja pelkään nousta koneeseen, joka on joko menossa tai tulossa Amerikasta.
- etsin miestäni josta kuulen huhuja, mutta en näe häntä kuin vilaukselta ja kun yritän mennä luo, ei hän enää ole siellä, ja aamulla, kun herään, hän on siinä, eikä ole mennyt minnekään. :)
Minun kestoaiheitani ovat:
-palaan yhä uudestaan Lönnrotinkadulle, aikaan jolloin lapseni olivat pieniä. Ne ovat onnellisia unia.
-kadotan käsilaukkuni ja sen mukana pankkikorttini ja henkilöllisyystodistukseni.
- myöhästyn junasta, bussista, lentokoneesta.
Myöhästymisunet ovat hyvin tavallisia. kerran näin unen, jossa tavan mukaan oli myöhästymäisilläni bussista, mutta sitten ehdinkin mukaan. Unesta jäi hyvä mieli koko päiväksi.
Minä näen autounia. Joko autoni on kateissa tai en saa jalkaani nostettua kaasulta, jotta saisin auton pysähtymään. Kolareia ei kuitenkaan oel sattunut.
En osaa nähdä omia uniani irrallaan muusta olemassaolostani, tai valveillaoloajasta. Samat asiat pyörivät alitajunnassa kuitenkin koko ajan. Ja minulla unennäkö muistuttaa myös sitä hetkeä, kun luomisprosessi on kukkeimmillaan. Ehkä taiteen tekeminen, tässä tapauksessa kirjoittaminen myös irroittaa ajasta. Tai ylipäätään sanat, vaikka ne voivat myös toimia päinvastaisesti, naulita ihmisen hyvinkin tietoiseksi kuluvasta hetkestä...
Lähetä kommentti