keskiviikkona, lokakuuta 03, 2012

Kissa sisälläni, ja unet.

"Me olemme  kissat sisällämme.  Me olemme  kissat, jotka eivät  voi kulkea yksin, ja meille on olemassa vain yksi paikka." William S. Burroughs.


William ja  kissa  Ginger, yksi monista  hänen kissoistaan  Tämän kuvan "pelastin" Facebookin päivitysvirrasta.  Kuva on  peräisin täältä: http://www.vice.com/read/the-cat-offers-itself- Sivulla  kerrotaan   Burroughsin  kissoista. Kannattaa lukea.

Burroughs kirjoittaa:  "En ole  koiranvihaaja. Sitä vihaan minkä ihminen on parhaasta ystävästään tehnyt. Pantterin murina on vaarallisempaa kuin koiran murina, mutta se ei ole  rumaa. Kissan viha  on kaunista,  se palaa  puhtaalla kissan liekillä, karvat pystyssä ja rätisee sinisiä kipinöitä, silmät  loimuavat ja suu sylkee. Mutta  koiran  murina on rumaa, punaniskaista lynkkausjoukkion pakistanalaistenhakkaajan murinaa...jonkun murinaa, jolla  on "Tapa homo Kristuksen tähden" -tarra autorämässään, omahyväistä miehitettyä murinaa. Nähdessäsi tuon murinan katsot jotakin, jolla ei ole omia kasvoja. Koiran viha ei ole sen omaa. Sen sanelee koiran  kouluttaja. Ja lynkkausjoukon vihan sanelee valmennus."  (Suom. Elina Koskelin)

En minäkään ole  ole koiranvihaaja.  Mutta  en  jaksaisi  elää  koiran kanssa.  Koira on ekstrovertin , kissa introvertin  ihmisen eläin. Minä olen introvertti.

Burroughsin   Kissa sisälläni, pieni punainen kirja,   ilmestyi  vuonna 2005 Sammakon kustantamana.   Ostin sen   silloin.  Nykyään ostan harvoin  kirjoja,  mutta  keväällä  ostin Burroughsin     unien kirjan    Koulutukseni.    Myös sen on   kustantanut Sammakko ja  suomentanut  Elina  Koskelin.  Suosin   Sammakon kaltaisia  pienkustantajia, siksi ostan niiden kirjoja. Ne   suhtautuvat  kirjallisuuteen vielä   intohimoisella  rakkaudella. Samaa  ei voi sanoa   suurkustantajista, joiden  täytyy  myydä  kirjoja  osakkeenomistajien taloudelliseksi  hyödyksi.  On  varmaankin  painostavaa olla suurkustantamossa  kustannustoimittajana,  joka rakastaa kirjallisuutta, mutta jonka  on  pakko  lukea  käsikirjoituksia sillä  silmällä  ovatko ne taloudellisesti  kannattavia.

 Burrghous kertoo   unikirjassaan näkevänsä usein unta pakkaamisesta.  "Liian vähän  aikaa  ja liian paljon pakattavaa,"  hän sanoo.  Minäkin näen  usein   pakkaamisunia,  useimmiten  ne  liittyvät Suvikuntaan, WSOY:n kesäpaikkaan, jossa vietin kolme varhaisnuoruuden kesää. Myös  minulla on liian paljon pakattavaa ja  aikaa  liian vähän.  Burroughs saa pakkaamisunissa    orgasmin, minä en.  Pakkaamisunien  erotiikka herättää     hänessä kysymyksen: Onko seksillä mitään  tekemistä seksin kanssa?  Koko seksin  rituaali, kosiskelu, itse halu, huohotus ja hikoilu ja  asennot pelkkää huijausta  samalla kun  nappeja painellaan näyttämön  ulkopuolellla?"

Ja hän jatkaa: "  Ikään kuin joku kävisi läpi monimutkaisen seremonian  tuottakseen valoa, sitten joku muu,  tietyllä hetkellä, painaa valokatkaisinta. Miksi  pakkaamis- tai aikauni saa aikaan orgasmin yli  seitsemänkymmentävuotiaalla miehellä? Ehkä ajalla ja seksillä on  on yhtä intiimi suhde kuin kuolemalla   ja seksillä. Sekä  kuolema että seksi irrottavat  yksilön ajasta."  

 Minun  kokemukseni mukaan myös unet   irrottavat ajasta.

4 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Minun uneni ovat aina meneessä aikamuodossa, vaikka ne näyttelevät itseään preesenssissä.

Kestoaiheita niissä:

- ympärillä on ihmisiä, joista olen vastuussa; joka kerran ne katoavat, pemahtavat jonnekin pois, enkä löydä niitä mistään.

- kiipeän jonnekin korkealle rakennustyömaalla, joitten valmiitten huoneiden läpi kuljen ja portaita ja käytäviä joka puolella; sekoilen siellä etsien ulospääsyä, ja löydän itseni joltakin ulokkeelta korkealla ja minua hirvittää, kun tiedän, etten pääse sieltä alas.

- kadotan reppuni, jossa on kaikki rahani ja pelkään nousta koneeseen, joka on joko menossa tai tulossa Amerikasta.

- etsin miestäni josta kuulen huhuja, mutta en näe häntä kuin vilaukselta ja kun yritän mennä luo, ei hän enää ole siellä, ja aamulla, kun herään, hän on siinä, eikä ole mennyt minnekään. :)

Anita Konkka kirjoitti...

Minun kestoaiheitani ovat:

-palaan yhä uudestaan Lönnrotinkadulle, aikaan jolloin lapseni olivat pieniä. Ne ovat onnellisia unia.

-kadotan käsilaukkuni ja sen mukana pankkikorttini ja henkilöllisyystodistukseni.

- myöhästyn junasta, bussista, lentokoneesta.


voikukka kirjoitti...

Myöhästymisunet ovat hyvin tavallisia. kerran näin unen, jossa tavan mukaan oli myöhästymäisilläni bussista, mutta sitten ehdinkin mukaan. Unesta jäi hyvä mieli koko päiväksi.
Minä näen autounia. Joko autoni on kateissa tai en saa jalkaani nostettua kaasulta, jotta saisin auton pysähtymään. Kolareia ei kuitenkaan oel sattunut.

Hanna-Riikka kirjoitti...

En osaa nähdä omia uniani irrallaan muusta olemassaolostani, tai valveillaoloajasta. Samat asiat pyörivät alitajunnassa kuitenkin koko ajan. Ja minulla unennäkö muistuttaa myös sitä hetkeä, kun luomisprosessi on kukkeimmillaan. Ehkä taiteen tekeminen, tässä tapauksessa kirjoittaminen myös irroittaa ajasta. Tai ylipäätään sanat, vaikka ne voivat myös toimia päinvastaisesti, naulita ihmisen hyvinkin tietoiseksi kuluvasta hetkestä...