Klassikkoja on hauska lukea vanhoina käännöksinä. Minä luin loppiaisaattona Paavo Cajanderin suomennoksen Shakespearen Loppiaisaatosta. Näytelmässä hassutellaan väärillä henkilöllisyyksillä ja rakkaudella. Orsini rakastaa Oliviaa, mutta ei saa vastarakkautta, sillä Olivia on rakastunut paashipojaksi pukeutuneeseen Violaan, joka puolestaan on rakastunut Orsiniin.
Tekstissä ei viitata sanallakaan loppiaiseen, päivään jona itämaantietäjät toivat lahjoja Jeesuslapselle. Shakespearen aikana loppiainen oli jonkinlainen " väärän kuninkaan päivä" tai minikarnevaali, jolloin huviteltiin, juopoteltiin ja esiinnyttiin toisina kuin todellisuudessa. Näytelmän kahdella aatelisherralla on hassut nimet: Antreas Kälppäinen ja Topias Räihä, englanniksi Andrew Aguecheek( Kuumeposki) ja Toby Belch ( Röyhtäys). He ovat kännissä kun käet. Olivian hovimestari Malvolio moittii heidän humalaista mesoamistaan ja sekös heitä harmittaa. Kostoksi he kehittelevät Olivian palvelustytön Marian avustuksella häijyn pilan. Maria kirjoittaa emäntänsä nimissä rakkauskirjeen Malvoliolle, jonka salaisena toiveena on kohota säärtä pitkin palvelijasta herraksi. Kirje on pahimman luokan työpaikkakiusaamista. Sen saatuaan Malvolio alkaa käyttäytyä niin omituisen vihjailevasti, että hänen emäntänsä luulee hänen tulleen hulluksi ja passittaa hänet pimeään koppiin. Sillä tavalla hulluja Shakespearen aikaan hoidettiin.
Kun kyseessä on romanttinen komedia, niin loppu päättyy onnellisesti. Malvolio pääsee pimeästä kopista " Pidelty hänt´on kovin ilkeästi," toteaa Oliviakin, joka hänet koppiin toimitti. Olivia saa omakseen Violan hukkuneeksi luullun kaksoisveljen, Viola saa Orsinin ja Maria saa Topias Räihän.
Näytelmässä on paljon menoa ja melskettä, pakollista miekankalistelua myös, kuten kaikissa Shakespearen näytelmissä, siksi en pidä niistä - näyttämöllä. Luettuina ne ovat ylivertaisia, ja aina mieltä virkistäviä, ovat ne sitten komedioita taikka tragedioita.
Kuvassa Orsini ja Viola keskustelmassa miehen ja naisen rakkauden välisistä eroista. Orsini sanoo:
Ei minkään naisen sydän saata kestää
Niin tuimaa lemmen tyrskyä, kuin mikä
Mun povessani käy; ei naisen sydän
Voi sitä mahduttaa, se sit´ei kestä,
Ah, maittia se vaan on naisen lempi -
Ei maksan syttyä, vaan kitaisen -
Sit´inho, tyrtymys ja kyllyys vaivaa;
Mun lempeni on nälkäinen kuin meri
Ja yhtä huvettava. Rakkautta,
Jota nainen minuun tuntee, ällös vertaa
Mun lempeeni Oliviata kohtaan.
3 kommenttia:
Anita,
veivätkö vanhempasi sinua teatteriin pienenä? Varmaan veivät, mutta veivätkö usein?
Minä nimittäin jouduin äidin kavaljeeriksi Tampereen teattereiden ensi-iltoihin, oli sitten näytelmä mikä tahtoo. Työväenteatterissa oli joka vuosi melkein ainakin yksi Shakespeare, siis silloin 1950-luvulla. Ja ne olivat juuri noita Kajanderin suomennoksia.
Muistan vieläkin sen suunnattoman ahaa-elämyksen kun huomasin ymmärtäväni mitä näyttelijät lausuivat. Silloinhan lausunta oli aika hölmön pateettista, mutta kun en muusta tiennyt niin otin lopulta runojuonen annettuna, niiden näyttelijöiden tavallaan minulle ääneen lukemana tarinana.
Eikä haitannut oliko kyseessä Loppiaisaatto vai Macbeth, yhtä lailla se oli minulle mieleen: tarina! Yksi tarina lisää siihen isoon kirjojen määrään jota ahmin niihin aikoihin.
Ainut ongelma oli äiti. Hän tahtoi aina ehdottomasti tietää mitä mieltä olin kustakin näytelmästä. Enkähän minä ole ikinä osannut suoraan sanoa jotain mielipidettä. Luulen että useimmiten minulla ei edes sellaista ollut, kunhan olin nauttinut vapaaillasta.
Isän kanssa kävin usein teatterissa ja näin Shakespearet, Molieret, Ibsenit, suurin piirtein kaikki klassikot joita siihen aikaan Kansallisessa meni. Isä oli innokas teatteri ystävä, niin olin minäkin, äiti ei ollut. Mun kaksi suurinta teatterielämystä noin 12-13-vuotiaana olivat Strindbergin Uninäytelmä ja Tennessee Williamsin Lasinen eläintarha. Kun 12-vuotiaana aloittelin "kirjoittajanuraani" kirjoitin ensimmäisenä tragedian shakespearen hengessä, tosin se jäi kesken. Seuraava näytelmä oli maalaiskomedia, mutta sekin jäi kesken ja luovuin näytelmäkirjailijan urasta.
Minä en yrittänyt kirjoittaa näytelmää. Sen sijaan pihan penskat näyttelivät roolileikkejä senkun ehtivät.
Minä saatoin tuoda jonkun roolin "oikeasta" teatterista, mutta aina niitä teatterirooleja ei hyväksytty.
Lähetä kommentti