Uusi kirjahyllyni mahtuu taskuun eikä kerää pölyä. ( Klikkaa kuva isommaksi).
Nalle Puhin englanninkielinen laitos tuli kylkiäisenä kirjahyllyn mukana. Muut teokset hyllyssäni ovat Project Gutenbergin ilmaisia klassikoita. Niiden lataaminen kirjahyllyyn kävi nopeasti.
Luin ensimmäiseksi Maiju Lassilan romaanin Rakkautta. Se oli huvittava ensimmäisessä persoonassa kerrottu tarina tohmajärveläisen vallesmannin tyttären Maiju Lassilan ensirakkaudesta. Olisikohan kirjailija Maiju Lassilalla ollut pikkusisar, jonka kiemurtelua ensirakkauden kourissa hän on seurannut, koska osasi kuvata rakastumiseen liittyviä nuoren tytön tunnetiloja niin hyvin?
Tuskin hankin iPadia, kun kännykästä voi lukea kirjoja sängyssä selällään maaten. Ipad on turhan iso ja painava lukulaite, sitä ei voi lukea sängyssä, sitäpaitsi se on turhan kallis. Odotan aikaa, jolloin Suomesta saa kohtuuhintaisia WIFIllä ja 3 G -ominaisuuksilla varustettuja lukulaitteita, joihin voi ladata kirjoja suoraan kustantajien sivustoilta maksua vastaan. Sähköisen kirjan hinta olisi toivon mukaan halvempi, kun sitä ei tarvitsisi kierrättää kirjakaupan kautta, jonka osuus kirjan hinnasta on 40 %:ia. Suomalaista kirjakauppaa ei enää tarvittaisi, sen sisäänostajat S- ja K-ryhmän sisäänostajien ohella, kun määräävät mitä kirjoja Suomessa markkinoidaan ja ostetaan. Ja kustannustoimittajat voisivat taas keskittyä olelliseen eli kirjojen toimittamiseen eikä heidän tarvitsisi sisäänostajia silmälläpitäen " tuotteistaa, muhentaa, piristää, pakata houkuttelevasti, " kuten Irina Björkman sanoo Kiiltomadon pääkirjoituksessa Hiilarikammoinen leipomo.
Björkmanin kirjoitus antoi masentavan kuvan siitä miten rähmällään laatukirjallisuuden kustantaja Tammi on kvartaalitalouden edessä, toisin sanoen noiden kauppaketjujen sisäänostajien edessä, kuten minä asian ymmärsin. Heidän ennakkotilauksensa keväällä määräävät mitä kirjoja syksyllä markkinoidaan. Irina Björkmanin sanoin: " Kirja saatetaan jo ennen ilmestymistään määritellä teokseksi, joka on varmasti hieno, mutta ei taatusti myy." Kirjailijat valittavat turhaan, että heidän teoksiaan ei markkinoida. Eipä tietenkään markkinoida, kun ennakkotilaukset eivät ole antaneet markkinointisignaalia.
Kirjalla on tulevaisuus, kunhan kustantamot lakkaavaat panikoimasta kirjan ulkoisen muodonmuutoksen takia. Sisältö ratkaisee.
.
17 kommenttia:
Minäkin ihastuin juuri samaan laitteeseen viikko sitten kun poikani jätti minulle päivähoitoon IPOD -laitteensa.
Aloitin myös Nalle- Puh latauksella, mutta ensimmäinen lukukokemus oli Juhani Ahon HELSINKIIN.
Latasin pojalle Cervantesia ja Dostojevskiä varastoon.
Ihastuin siihen sormella tapahtuvaan sivunvaihtoon. Yhden huonon puolenkin löysin; sohvalla on maattava kyljellään selkänojaan päin kun lukee tällä vehkeellä. Ennemmin tai myöhemmin "kirja " kuitenkin nukahtaessa putoaa ja tätä vehjettä ei millään raaski pudottaa lattialle
Hieno juttu!
Minua kiinnostaisi kuunnella kirjoja, muilla kielillä kuin suomeksi. En ole vielä kokeillut enkä tiedä mistä lähtisin etsimään, kokeilemaan, kyselemään...
Jotain tällaistahan täytyi tulla, kun asunnot ovat liian pieniä kirjanystävän kirjahyllyille ja lukeakin haluaa.
Open culture -sivustolta löytyy audiokirjoja, myös monilta muilta sivustoilta googlamalla "audiobooks" tai " podcast, books". Jos sinulla on Ipod, Iphone tai Ipad, audiokirjoja voi ladata noihin laitteisiin App storesta, esim englanninkieliset Anna Karenina ja Emma maksavat 11,95 euroa. Agatha Christien italiankielinen dekkari maksaa 10,95 euroa
Koko kustantamoala tuntuu olevan murroksessa - siirrymmekö kohta aikaan, jossa omakustanteita tekevät kirjailijat markkinoivat teoksiaan suoraan lukijoille, jotka lataavat ne sähköisesti?
Mutta isojen valtaa, kuten etenkin Rautakirjan ja Sanoman, olisi hauska keikuttaa. Kaikki on Suomessa liian monopolisoitua.
En tiedä onko jokin sähköinen laite nyt sitten vastaus siihen että kustantaja ei kustanna. Tuntuu hölmöltä. Siis todella hölmöltä.
En tiedä mitään parempaa kuin istua hyvällä tuolilla, jalkoja lepuuttaen ja lukea hyvää kirjaa.
Kirjastot ovat olemassa, eikä kirjan lataamisesta tarvitse maksaa senttiäkään, kunhan menee fillarilla kirjastoon ja hakee luettavansa sieltä. Sieltä saa myös tilaamalla todella nopeasti haluamansa.
Mutta. Tuo markkinointijuttu on se ongelma. En käsitä miten voi olla niin, että kirjakauppa tilaa keväällä syksyn kirjat, ennen kuin ensimmäinenkään arvio kirjasta on tullut ulos.
Ai niin joo. Mutta useimmissa lehdissä kunnon kirja-arvioita ei juuri enää olekaan. Unohdin.
Mainos, vaikka olisi sitten kirjamainos, on yksi ja sama minulle ainakin. Hyppään sen kevyesti lehdestä ohi. Voi olla vahinkonikin, mutta JOS kerran vain tiettyjä kirjoja mainostetaan, niin miksi lukisin juuri niitä?
Noh, netistä saa selaamalla tietää mitä kirjoja tulee syksyllä. Google on aika hyvä hakukone.
Kustantaja on hyvä sen takia että sillä on lukijoita, sillä on oikolukijoita, sen kautta saattaa päästä kirjakauppoihin, mutta entä kirjastot? Mitä kautta kirjastot tilaavat kirjansa?
Sitä täytyy kyllä oikein mennä paikan päälle kysymään.
Kustantajilla ei vasta oikolukijoita olekaan. Minulla on sen verran kirjoja, että pärjään niillä loppuelämäni. Antikvariaattien kulta-aika taitaa olla vasta tulossa. Asunnossani on vielä hyvin tilaa uusille tai käytetyille kirjahyllyille. En kuunaan lukisi kirjoja kännykästä. Ostan sitten tuon kummallisen ipodin, kun se osaa tiskata, imuroida ja lapioida lunta.
Minä en oikein käsitä miksi ajatuksiaan täytyisi kirjankustajille yleensä tyrkyttää jotta he voisivat toisen kirjallisesta tuotannosta rahastaa. Minusta on selvintä jos on lukemisen arvoista asiaa, niin kirjailijan pitäisi voida toimittaa se lukijalle ilman välikäsiä!
Jussilaiselle, Kyllä minä ainakin haluan että hyvä kustannustoimittaja editoi tekstini ennen kuin päästän sen lukijoiden käsiin. Ja sen jälkeen ksutannusliike huolehtii teoksen levittämisestä ja markkinoinnista, ne ovat asioita joita minä en osaa.
a-kh:lle Kyllä vaan matkoilla taskukirjasto on kätevä. Kaupunkibusseissa lukeminen ei tosin onnistu, kun ne tärisevät niin paljon. Jos lukeminen ei huvita, voi katsella vaikka MoMan taidekokoelmia, myös niitä teoksia jotka eivät ole näytteillä. Eikö ole kivaa, että taskuun mahtuu kokonainen taidemuseo?
anita & kumppanit
vielä muutama vuosi sitten olin kohtuullisen tai peräti kohtuuttoman varma, etten halua lisätä tämän planeetan painolastia moisella turhakkeella.
muistan ajatelleeni, että jos viisikymppiseksi saakka olen onnistunut välttymään niiltä, voin pitäytyä paperikirjoissa jatkossakin.
nyt olen hiukan taipuisampi idealle. hyväksyn sen, että yhä suurempi osa kirjallisuudesta katoaa kansien välistä ja lakkaa sitoutumasta paperiin.
teknologian tasolla muutos on varsin arkipäiväinen: kirjallisuus vain siirtyy sinne, missä missä musiikki, lehdet ja kirjakaupat jo ovat.
ja tuo anitan mainitsema MoMa taskussa! andy warholin nivusia napsauttamalla saisi kuulla john corbettin lausuvan ruudussa näkyvän walt whitmanin runon.
mutta kyllä minulla silti on sellainen pieni asennelukkiutuma, että haluan oman lukukokemukseni vielä toistaiseksi kirjoissa ja kansissa.
siis paino sanalla toistaiseksi.
Yksi tärkeä vaihe sähkökirjahommassa antaa vielä odottaa itseään: eroonpääsy siitä luutumasta, että tekstit täytyy kuvasi näyttämään tapaan visualisoida kirjoiksi - vaikkei niillä kirjojen, sivujen, eikä hyllyjen kanssa ole mitään tekemistä. Mutta vielähän esim. kännyköissäkin tekstareita symboloivat kirjekuoret...
Jeesuskin sai hyvin mielipiteensä julki ilman kirjankustantajia ja markkinoinnin asiantuntijoita
En vastusta uusia formaatteja, mikä kenellekin parhaiten sopii (tai on vaihtoehto, esim. matkalla). Anitan kännykkäkirjasto näyttää söpöltä kuin olisi nukkekodista.
Kirjailijana hieman askarruttaa se, kuka käärii rahat digitaalisessa muodossa myymisestä? Toistaiseksi, kumminkin, joku uudet kirjat kirjoittaa. Kirjailija.
Andrew Wylien perustama Odyssey-yhtiö myy Amazonin kautta mm. Rothin, Rushdien, Pamukin ja 700 muun nykykirjailijan teoksia. Kustantaja ei saa mitään, mutta lähteeni (Suomen Kuvalehti 32/10) kertoo, että kirjailija saa n. 60 prosenttia kirjan myyntihinnasta. Loppu menee Amazonille ja agentille. Tuo on huimasti enemmän kuin kirjailija paperikirjasta saa.
Edellinen perustuu kuitenkin siihen, että kirjat ovat ennen vuotta 1989 ilmestyneitä. Silloin ei sähkökirjasta ollut tietoakaan, joten Wylien mukaan digitaaliset oikeudet ovat kirjailijoilla.
Nykyisin Suomessakin sähkökirja jo mainitaan kustannussopimuksessa, mutta tekijänoikeusprosenttia en muista. Jos prosentti on 15, leijonanosan kahmaisee kustantaja, koska "paino-, kuljetus- ja varastointikustannuksia ei enää ole."
Project Gutenbergiin on digitoitu vain kirjoja, joiden tekijänoikeudet jo ovat menneet umpeen, joten se on asia erikseen.
Kustanataja tietysti kahmii rahat, sähkökirjasta, kun siltä poistutuvat nuo mainitsemasi painatus- kuljetus- ja varastointikustannukset.
Mikäli tuo 15 %:ia sähkökirjasta kirjailijalle pitää paikkansa, niin sen prosentin kohottamisessa riittää töitä kirjailijoiden edunvalvontajärjestölle so. Kirjailijaliitolle.
60 prossaa kirjan hinnasta olisi ihan mukava summa kirjailijalle vai pitäisikö nykytermin mukaisesti sanoa sisällöntuottajalle, loput 40 prossaa saisi kustantaja siitä hyvästä että se levittää digitaalisesti kirjaa ja toivon mukaan mainostaa sitä.
Paperikirjat eivät häviä markkinoilta niin kauan kuin niihin tottunut lukijapolvi elää. Nuoremmat eivät niistä ehkä välitä. Ne ovat muutossakin niin hankalia. Metsänomistajia kirjojen ja lehtien digitalistoituminen varmaankin huolestuttaa, kun heidän puunsa eivät enää käy kaupaksi.
Kulttuuri ja asuntopolitiikka vaikuttavat toisiinsa.
Suomessa asutaan hyvin pienissä asunnoissa verrattuna muihin maihin. Ei pieniin yksiöihin mahdu paljon kirjoja. Kirjoilla vuorattu asunto ei ole terveellinen, ja lasiovelliset kirjahyllyt maksavat liian paljon jopa Ikealla.
Uskon, että kirjoja ostettaisiin enemmän, jos ihmisillä olisi isommat asunnot. Kirjasto on tietenkin pelastus lukijalle.
Uskoisin mieluusti sähköisiin kirjastoihin; pelottaa kuitenkin kaiken sähköisen roinan säilyvyys. Hapokas paperi säilyy sentään 200 vuotta, mutta entä DVD ja CD; etenkin itsepoltetut CD.t ilmeisesti ovat häipymisherkkää kamaa. CDt ja DVD ovat kai jotain lasin ja muovin sekoitetta; muovien ylisuuret molekyylit pikkuhiljaa hapertuvat ihan itselleen vuosikymmenten saatossa?
Saati muistitikut jotka saattavat suuttua jos heitä kesken kaiken nyhtää läppärin kyljestä irti.
Kaikillahan on kokemusta kovalevyjen 'ikuisuudesta'?
Sen takia mulla vanhanaikaisena ihmisenä on tärkeimmät jutut paperilla. Mutta paperin tie on tullut päähänsä; ei sovi. Hyllyihin ei sovi. Muutossa muuttoauton renkaat littaantuvat ylipainoista. Siis bitteinä, mutta?
Hyvät kirjastot olisivat pelastus, mutta nykypolitiikot lahtaavat kirjastoja unholaan; kirjastolaitos ei edesauta Suuren Pääoman ideologiaa rahan ylivallasta? Näinhän me olemme valtaan porukkaa äänestäneet.
Entä kun Suuri Maanjäristys katkoo nettiyhteydet. Esim. Issan englanniksi käännettyjen haikujen arkisto pimeni Katriinan tulvissa; kesti pari vuotta ennenkuin kaikki vajaa 10.000 Issaa palasi takaisin. (Nyt ne on taas, kiitos Davidin!)
Entä kun Iso veli ja hänen Iso Sisko ryhtyvät hankaliksi, eikä mikään enää toimi, ainakaan sähköllä.
Elämä jatkuu. Jollei ihmisen itsensä, niin torakat ja/tai muuntokykyiset virukset.
Opetetaan torakat lukemaan.
Lähetä kommentti