maanantaina, elokuuta 31, 2009

Päivänsinet


Kesän viimeinen  päivä.   Naapurin parvekkeella  kukkivat päivänsinet.    Niiden teriö  hohtaa valoa kuin pieni lamppu.  Oi  miten kadehdinkaan naapurin päivänsiniä. Minun   parvekkeelllani ne kasvattavat  vartta ja  rehevää lehteä, mutta eivät   suostu kukkimaan.  Naapurin parvekkeella kypsyvät jopa  viinirypäleet, koska  parveke on eteläänpäin.     Kaikkea ei voi saada,  parvekkeeltani on  näkymä avomerelle, naapurin parvekkeelta ei ole.  Ja sittenkin, miten kaipaankaan  päivänsinien  taivaallista sineä.   Englaniksi  päivänsinen nimi  on Heavenly Blue. 

 Kun asuin Munkkivuoressa, ne kukkivat joka kesä parvekkeellani ja kiipesivät yläkerran naapurin  parvekkeelle. Hän tuli raivopäänä valittamaan, että pitäkää ne rehunne kurissa.  Sitten niiden siemenet katosivat Helsingin  kaupoista. Kun kyselin syytä, joku siemenkauppias kertoi, että  nuoriso käyttää siemeniä huumeena. Juha Mannerkorpi kertoo kirjassaan Päivänsinet, että ei se oopiumia ole,  vaan   lysergihapon  monoamidia, joka on sukua  LSD:lle.  Se   laajentaa tajuntaa, sen avulla pääsee  suuren hengen yhteyteen,  minkä  tiesivät  jo menneiden aikojen  atseekit. 

 Juha Mannekorven  Päivänsinet on yksi mielikirjoistani.   Se on päivänkirja,   joka alkaa  2.7., kun  neljä päivänsineä oli puhjennut kukkaan, ja päättyy 26.11 jolloin  Sininen ihmetorvi on  kukkii taas.  Se on kirja kauneudesta, elämästä ja kuolemasta, eikä se ole päivääkään vanhentunut, vaikka se on ilmestynyt jo  vuonna 1979.  Se  jäi Juha Mannerkorven  viimeiseksi   kirjaksi. Minä  toivon, että pystyisin joskus kirjoittamaan yhtä kauniin ja mieleenjäävän kirjan.

Harmin paikka että  päivänsinen siemenet katosivat  Hesan puutarhakaupoista.  Minä  sain  tämänvuotiset   siemenet  ystävältä, joka  kävi  loviisilaisessa  puutarhakaupassa ja löysi siemenet sieltä,  ja minä  panin  ne  terassin  ruukkuun kokeilematta mitä tapahtuu, jos syön  tai keitän teetä niistä. Minusta  tuntuu, että    pelkästään Heavenly  Bluen kukkien katseleminen    voi laajentaa    tajuntaani,  mutta pahus  kun  se ei vain kuki. Olenkohan lainnoittanut sitä väärin? Ei ole muuten iso posliinikukkakaan  ole  suostunut kukkimaan  taiteilijatalossa Munkkivuoresta muuton jälkeen. Se kaipaa valoa tai  sitten  se  on   kuin kissa joka kiintyy  yhteen paikkaan.  


5 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Tuo Mannerkorpi oli todella elämys, muistan sen vieläkin, kun eka kerran luin. Se oli just ilmestynyt.

Kasvin suku on ipomaea, mutta muistelen Mannerkorven sanoneen että monivärinen variaatio on se oikea hallusinogeeni.

Minkä takia Hesassa vainotaan hallusinogeenejä, kun opiaattiriippuvaiset ovat vailla hoitopaikkoja? En käsitä noiden byrokraattien järjenjuoksua.

Joka tapauksessa valosta oli ainakin kyse kiinanruusun suhteen, samoin minulla kukkii läntisellä ikkunalla posliinikukka ja kohtalonköynnös. Jotka sain sinulta ja Piparilta samalla Hesan matkalla.

Nyt kun tulen, otan villasukat mukaan. Hesan viima voi syksyllä olla kamala.

En tiedä mitä ne lämpölamput ovat joista puhuit. Mutta muistan muinoin emäntien ikkunoillaan pitäneen ylhäällä sellaisia päivänvaloa paistavia valoja, hieman sinertävää valoa.

Lannoitteista en tiedä, enkä ikinä oppinut tietämäänkään. Yleensä kyllä vesi riittää. Sitä paitsi Hesan vesi on hyvää.

Inkeri kirjoitti...

Päivänsini vaatii kuritusta. Kuivatusta ja karsimista. Muuten se kasvattaa ainoastaan lehtiä ja vartta. Siemeniä saa kukkineesta päivänsinestä. Kerätään talteen ja säilytetään kuivassa paikassa. Huhtikuussa liotetaan siemeniä vedessä ja kylvetään multaan.
Itse olen kasvattanut päivänsiniä vaihtelevalla menestyksellä.

Anita Konkka kirjoitti...

Kiitos neuvosta, täytyy kokeilla miten kuritus tehoaa.

a-kh kirjoitti...

On sulla kyllä varsin hyvät näkymät merelle. Kävin yhtenä päivänä vakoilemassa. Hirvittäviä kasarmeja on noussut niille kulmille.

Helmi kirjoitti...

Oi, mielikirjani ja -kukkani. Omani ovat aina kärsineet sisällä jostain punkista, ja olen aristellut ulos vientiä, kun ovat tietääkseni hallanarkoja.

Tänä kesänä olin jo heittää kompostiin koko kasvin, mutta matkalla pysähdyin ja annoin sille mahdollisuuden kuusen juurella, lämpimässä paikassa. - Siellä se nytkin osoittaa kiitollisuuttaan; kaksi kukkaa sinertää koillisessa.

Kuritusta ja uhkailua se näköjään todella tarvitsee!