tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Kirjailijan työmaat

"Kirjailija elää myös sitä totuutta muiden tavoin."

Sitaatti on dvd:ltä jota katselin moneen kertaan, kun kirjoitin tekstiä antologiaan jonka nimi on Kirjailijan työmaat. Se ilmestyy ensi syksynä Tammelta. Kuusitoista kirjailijaa kertoo antologiassa työstään. Aihetta on käsitellyt perinpohjaisesti Hannu Raittila kirjassaan Kirjailijaelämää, joka oli minusta viime syksyn riemastuttavampia kirjoja kaikessa raadollisuudessaan so.rehellisyydessään.

Kuvassa Bill Lee eli William Burroughsin alter ego kirjoittamassa Alastonta lounasta jättisyöpäläiseksi muuttuneella kirjoituskoneellaan. DavidCronenberg teki samannimisen elokuvan, joka on minun mielestäni yksi parhaista kirjallisuuselokuvista, jonka olen nähnyt. Se ei yritä elokuvallistaa Burrgouhsin romaania, mikä olisi mahdoton tehtävä, vaan se kertoo Alastoman lounaan syntyprosessista, aineistona Burroughsin kirjeenvaihto Allen Ginsbergin ja Jack Kerouacin kanssa. Molemmat esiintyvät elokuvan alkupuolella keskustelemassa kirjoittamisen ongelmista. Kirjallinen synergia toimi. Kirjeenvaihdon perusteella syntyi romaani. Kerouac matkusti Tunisiin ja auttoi Burroughsia kokoamaan Alastoman lounaan.

Kuvassa Martin eli Allen Ginsberg keskustelee Hankin eli Jack Kerouacin ja Billin eli William Burroughsin kanssa kirjoittamisesta.

Mikään kirja ei synny tyhjiössä. Kirjailijat vaikuttavat toisiinsa. Yksinäisinkin kirjailija löytää hengenheimolaisena, jos ei muuten niin kirjojen kautta. Samuli Paronen kertoo miten Peketi eli Samuel Beckett avasi hänet kirjoittamaan. Löysin hänen kirjeensä arkistoistani, kun etsin aineistoa Kirjailijan työmaat -antologiatekstiä varten. Laitan kirjeen kokonaisuudessaan tänne
jotta se ei hukkuisi paperikasoihini. Kirje on päivätty 35 vuotta sitten Riihimäellä 16.6. 72:

"Anita Konkka.Tulin oikein hyvilleni talvella kirjeestäsi. Ehkä Seilonen kehoitti, hyvin ystävällistä joka tapauksessa. Olen tässä vain pikimältään käymässä täällä ja lähden ihan kohta. Minun on pitänyt käydä Vuosaaressakin monta kertaa, saa nähdä ehtiikö tänä kesänä. Voi kuinka hyvin osaan kuvitella tuon mitä kirjoitat lapsuutesi kodista, silakoista ja arvatta­vasti oli pikku nälkäkin joskus. Vanhempasi hän eivät olleet tavanomaisia. Sosiaalisesti meidän lapsuus on ollut hyvin eri­laista , silti samanlaistakin vaikkei kait samoista syistä. Kirjoja kuitenkin oli minunkin kotonani. Isä oli kyläsuutari joka osteskeli rahoillaan kirjoja ja lainaili niitä seudun työtätekeville, teki kait vallankumousta sivuhomminaan. Kir­jat kuulema piti piiloittaa sitten kapinan aikana. Pitivät kovasti suurena rikoksena siiloin "semmoista valistustouhua, paljon pahempana kuin aseellista. Äitivainaa sitten morkkasi että kun kaikki rahansa hassasi kirjoihin ettei nyt ole mitään. Kun isä oli kuollut Tammisaaressa, piti kumminkin niitä kir­joja mitä oli jonkunmoisina pyhäinjäännöksinä joihin ei juuri saanut kajota kuin salaa. Minä opin kunnioittamaan kirjoja niin että vasta Peketi vapautti siitä kohmeesta kynänkin. Ei mulla mitään yhteyttä kait muuten ole kuin että ne teks­tit olivat hyvin vapauttavia. Ehkä jäi joku rytmi ja pari sanontaa esikoiseen mutta kirjathan ovat niin erilaiset kuin vain voikin olla. Siihen esikoiseen tuli hyvää, mutta sitten semmoista makeeta kans etten sitä enään semmoisena laskisi ulos. Kuolismaantie oli helppo kun se oli koettua sodan hatkavaihetta, siis ilman sankareita. Sinulla tuntuu olevan paljon semmoisia kokemuksia joista minulla ei ole käsitystä, herättää uteliaisuutta. Isäsi kään­nöksiä olen lukenu kait aika paljon, on maalla juurikin yksi pöydällä. Tuosta puhut aivan oikein suomalaisten kankeudesta. Tää on puu-ukkojen maa, ja miksei akkojenkin. Lie on niin saakeli tär­keitä, kuin hautajaisiin menossa aina, tai raita se on. Kuule, minun kirjeeni tässä on varmaan paljon sekavampi kuin sinun. Kai se pääasia on että ihmiset jotenkin tapaa. Toivottavasti ne joskus julkaisee sinulta sen toisen kirjan, ja varmaan sinulla jo onkin jotain. Tilanne on nykyisin aika hämärä sikäli että se kaupallistuu yhäkin vaan. Auto lähtee aivan kohta, joten kuulemiin. Parhaimmat terveiset. Samuli Paronen"

Samuli Paronen

En tavannut koskaan Samuli Parosta. Hän kirjoitti esikoisromaanistani arvostelun Parnassoon, ainoan arvostelunsa jonka hän teki elämänsä aikana. Minä kirjoitin hänen romaaneistaan gradun kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun hän oli jo kuollut.

Kirjailijan työstä netissä mm:
Antiaikalainen,
Kirjailijan häiriöklinikka
Jäniksenselkäläisen Kirjallisuuden seura
Blogisisko 3










5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkä niminen on tuo elokuva, josta otit sitaatin uusimmalle kirjoituksellesi?

Anita Konkka kirjoitti...

Alaston lounas, Naked Lunch ohjannut David Cronenberg. Löytyi videovuokraamo Makuunista.

Anonyymi kirjoitti...

Minä kiitän :).

Anonyymi kirjoitti...

Voih...liikuttava kirje.

Prospero on muuten kirjoittanut Loistava Puhallus-blogissa myös Parosesta, olet varmaan lukenutkin.
http://paavo.vuodatus.net/blog/24637

Tunnistikohan Paronen itse "samanoloisuutensa" kaimansa Samuelin kanssa, mitä luulet?
-minh-

Anita Konkka kirjoitti...

Kyllä minusta siltä vaikuttaa, että hän tunnisti "sielunsukulaisuuden".