maanantaina, kesäkuuta 03, 2019

Oidipus-myytti Orhan Pamukin tapaan

Orhan Pamuk. Punatukkainen nainen. Suom. Tuula Kojo. Tammi  2019. Kirjan päällys Markko Taina, 


 Pamukin  uusin romaani avautui  sattumalta sivulta 122 ja aloin lukea.  Tiesin että en ehtisi lukea   koko kirjaa, koska tänään   on sen viimeinen  palautuspäivä.  Kuukausi sitten olin lainannut  kirjan   nimen takia.   Kirjallisuuden ja taiteen punatukkaiset naiset kiinnostavat minua, koska  ne  ovat     olleet yleensä syntisiä ja   paheellisia  ja  miehille kohtalokkaita.   Ne piti tappaa,  etenkin keskiajalla, jolloin ne  poltettiin   roviolla.   Nuorena  uskoin , että  minutkin on    edellisessä elämässä poltettu  roviolla,  koska  olin  punatukkainen ja  sen  lisäksi vasenkätinen -  siinä kaksi selvää noidan merkkiä -  enkä ollut  vieläkään  toipunut  siitä roviosta, koska  näin  niin  pelottavia  tulipalounia. Sivumennen sanoen  hiusten punainen  väri johtui MC1R-geenistä, joka tuotti  myös pantterin mustan turkin ja suojasi  virustaudeilta.

Sivu 122  alkaa seuraavasti:


Sinä yönä makasin ensimmäistä kertaa naisen kanssa. Se oli todella  järisyttävää ja ihmeellistä. Kaikki mielipiteeni  elämästä, naisista ja itsestäni muuttuivat silmänräpäyksessä. Punatukkainen nainen opetti minulle, kuka minä olen ja mitä on onni
    Hän oli kolmenkymmenenkolmen vuoden ikäinen, elänyt siis kaki kertaa niin kauan kuin minä, mutta  tuntui kuin hänellä  olisi elämäkokemusta kymmenkertainen määrä. [...] Mutta kokemastani teki vieläkin  uskomattomamman se, että Punatukkaisen naisen   vartalo oli upea, kuten olin jo uumoillutkin, ja että  hän oli  rakastellessamme tyyni, rohkea ja jopa hieman rietas.


 Rietaspa tietysti,  eihän se muuten olisi punatukkainen nainen.    Entiseen aikaan ilotytöt  värjäsivät  hiuksensa punaisiksi korostaakseen riettauttaan miesten mielikuvien  mukaisiksi. Pamukin romaani ei tee siinä suhteessa poikkeusta. Kaiken lisäksi hänen  Punatukkainen naisensa oli  naimisissa ja  syyllistyi pettämiseen eli aviorikokseen kuten ennen laissa  määriteltiin.

Kertojaminä, hänen nimensä on  Cem (se  selvisi minulle kirjan  takakannesta) lähtee  Punatukkaisen naisen luota entistä itsevarmempana, täynnä  tulevaisuuden suunnitelmia: hän kävisi valmennuskurssin, saisi hyvät  pisteet yliopiston pääsykokeista, hänestä tulisi kirjailija:

[...] ja edessäni olisi koko elämä, joka loistaisi lakkaamatta samalla tavalla kuin ylläni tuikkivat tähdet. Minulla oli  ilmiselvästi kohtalo, sen minä näin ja hyväksyin. Ehkä joskus  jopa kirjoittaisin kirjan Punatukkaisesta naisesta.  hän haaveilee.

[...] Kaikki oli joka tapauksessa kaunista, lailla tähtein kaikki tyynni. Sinä yönä totisesti tajusin, että minusta tulee kirjailija. Sitä varten piti vain katsoa, nähdä, ymmärtää näkemänsä ja pukea se sanoiksi. Olin ylenpalttisen kiitollinen Punatukkaiselle naiselle. Kaikki maailmassa ja mielessäni toisti nyt yhtä ja  samaa merkitystä.

Tässä kohdassa  mieleeni  nousee  Laxnessin  romaani Maan  valo, joka kertoo nuoresta pojasta, josta  tulee  runoilija monien vastoinkäymisten jälkeen. Se oli varhaisnuoruuteni mielikirjoja.  Muistan vieläkin kirjasta lauseen:  "Taivaan  kauneus  ei voi kuolla, se on  hallitseva minua iänkaikkisesti."  Pamukin tyylissä - ainakin ylläolevassa sitaatissa - on jotain  samaa   kuin  Laxnessin tyylissä.  Ties vaikka olisivat sielunsukulaisia. 

Pamukin  romaanin   teemana  on isän ja pojan  suhde, tuo kirjallisuuden suuri teema  kautta aikojen.  Syystäkin suuri koska   niin monia  isiä   kalvaa  epävarmuus, että onko poika hänen poikansa, ja  poikia onko isä hänen isänsä.  Kirjallisuudessa pojat tappavat isiään, isät  harvemmin poikiaan, mutta sellaistakin sattuu.  Aikuisena Cem  pohtii  Sofokleen tarinaa  Oidipuksesta ja   vertaa sitä   Iranin  kansalliseepoksen Kuninkaiden kirjan  (suom. Jaakko Hämeen-Anttila. Otava 2016)  kertomukseen Rostamista ja Sohrabista. Tarinoille on yhteistä se, että isä ja poika eivät   tunnista toisiaan.  Oidipus tappaa isänsä,  kun taas Rostam tappaa poikansa Sohrabin. Kertomus teki Cemiin  niin suuren vaikutuksen, että ironista kyllä  hän  antoi   rakennusfirmalleen nimeksi  Sohrab.  

Pamukin romaanin juonenkäänteet   kiertyvät tämän  tappavan isä-poika  -teeman ympärille.  Jotkut  käänteistä ovat minusta aika epäuskottavia.  Koska  kirja  on fiktiota,  niin  saavatkin olla epäuskottavia.  Pamuk  kuitenkin  on suuri tarinankertoja.  Mutta minä en ole enää nykyään suuri tarinoiden ystävä.

Cemin vanhemmat ovat eronneet. Hän  kaipaa  isäänsä, sen ymmärrän, vaikka en ole  lukenut kirjan alkua.  Hänen korvikeisänsä on  mestari Mahmut, kaivonkaivaja, jonka  apupoika hän on.   He juttelevat muun muassa  Oidipuksen tarinasta,   josta Mahmut ei pidä koska se on hänestä niin kreikkalainen tarina.  Eräänä päivänä pian sen jälkeen kun Cem on maannut Punatukkaisen naisen kanssa, kaivonrakennustyömaalla tapahtuu  onnettomuus. Kiviä täynnä oleva  sanko, jota Cem on hilaamassa ylös kaivosta, putoaa Mahmutin päälle.  Cem   pakenee paniikin vallassa paikalta   kuin  autoilija,  joka  törmää ihmiseen ja  ajaa eteenpäin pysähtymättä ottamaan selvää miten onnettomuuden uhrille kävi.

Minua ihmetytti miten Cem  pärjäsi  niin hyvin  syyllisyytensä kanssa eikä nujertunut sen taakan alle.  Jollakin tavalla hänen  onnistui   rationalisoida   Mahmutin  kohtalo pois mielestään  niin  ettei se  häirinnyt  hänen  jokapäiväistä elämäänsä,  avioliittoaan ja    urakehitystään.  Hänestä  ei  tullut kirjailijaa, vaan  insinööri ja hän perusti hyvin menestyvän rakennusliikkeen.  Kolmenkymmenen vuoden kuluttua hän   palasi  vauraana miehenä tekemään  rakennusbisnestä  tuohon pikkukaupunkiin, jossa onnettomuus oli tapahtunut. Siellä  sitten  hänen "kohtalonsa täyttyi" kuten  entiseen aikaan juhlavaan sävyyn sanottiin. 

Pamuk sitoo romaanin lopun " sieväksi  pikku rusetiksi" (sitaatti David Foster Wallacelta , katso https://akonkka.blogspot.com/2019/04/millainen-on-vaikuttava-kirja.html).  Hän  antaa Punatukkaiselle  naiselle  suunvuoron,    vaivaiset 35 sivua,  joilla  nainen  kertoo  oman näkökulmansa  tapahtumiin. Minä en  ehdin  lukea hänen kertomustaan.  On  lähdettävä   hoitamaan puutarhaansa ja  käytävä sitä ennen  palauttamassa kirja kirjastoon.   Kertokaa minulle te, jotka olette lukeneet kirjan,  mitä  Punatukkainen  nainen   puhui.





32 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Jaaha. Tässä on kyllä tavattoman mielenkiintoinen rinnastus: Pamuk ja Laxness.

Kumpaakaan en ole lukenut tarpeeksi. Pamuk on kertomuksissaan yltäkylläinen, värikäs ja kamalan itämainen, Laxness taas aika taloudellinen sanomisessaan. Ei se mitään klapiproosaa ole jos sellaista nyt ikinä on ollutkaan. Laxness on realistisen proosan taitaja, Pamuk taas on ainakin yhdeltä osaltaan fantastikko.

Kumpikin luottaa kertomuksen voimaan. Muuten ne eivät prosaisteja olisikaan.

Niin joo, punatukkaisuus: tiedätkö että neandertalin ihmisen, meidän serkun, väritys on ollut punainen tai punertava tukka, tumman siniset silmät ja muuten vähän iso ja romuluinen habitus. Nyt on viime viikkojen aikana ollut seminaareja Gibraltarin neandertalilaisten löytöjen tuloksista. DNA tulee selväksi nykyään nopeasti, mutta muut jutut ovat edelleen ehkä vähän hitaita. Geeneissä menevät nuo ihmisen väritykset.

Punatukkaiset tuskin ovat olleet neandertalilaisille mikään ihme. Oikeastaan on kummallista että punatukkaisuus on vähentynyt.

Anita Konkka kirjoitti...

Luin hyvin nuorena Laxnessia hullun lailla, kaikki kirjat mitkä oli suomenettu. Maan valo oli minusta hyvin romanttinen ja traaginen ja eksoottinen tarina. Pitäisi joskus lukea uudelleen, tarkistaa miltä se minusta nykyään tuntuu. Pamukilta olen lukenut vähemmän kuin Laxnessia, vain pari Istanbul-kirjaa, se on kaupunki idän ja lännen rajalla, niin on myös Pamuk kirjailijana, ei kauhean itämainen.

Udmurtiassa, Venäjällä on punatukkaisia paljon, samoin Irlannissa. Niiltä seuduilta ei punatukkaisuuden geeni ( se sama kuin mustalla pantterilla) ole kadonnut.

Ripsa kirjoitti...

Ahaa.

Tuossa on nyt mielenkiintoinen linja: Udmurtia-Irlanti. Nyt kuule: jos selaat viime viikkojen keskustelua, niin löydät sieltä noita DNA-juttuja, siis geeneistä. Meissä kaikissa on neandertalilaista. Ja nämä nykyiset "kaukaasialaiset", kuten yhdysvaltailaiset valkoihoisia kutsuvat (esimerkiksi passeissa ja viisumeissa), ovat erilaistuneet aika lailla.

Tunnen joitain turkkilaisia ja sanovat juuri noin, että Istanbul ei ole kyllä vielä itämaata eikä siis ehkä Turkkiakaan. Pamuk ehkä rakastaa sitä kaupunkiaan ja sen takia hänellä on sieltä kaikin aisten vastaanotettua materiaalia kirjoissakin. Sanovat että Pamuk tuntee kaikki korttelit.

Toivottavasti siitä kaupungista ei kehity semmoista betoni-lasi kuutioiden viidakkoa kuin Suomessa on tehty. Muistaakseni joku väitti että Waltarin Mikael Karvajalka vai mikä se oli, joka kävi olemassa Istanbulissa, kuvaa semmoista kaupunkia joka on edelleen löydettävissä. Mutta Waltarin kirjat tietysti olivat fiktiota. Pamuk sanoi itse jossain televisiohaastattelussa, että hän tallentaa sitä Istanbulia.

Anita Konkka kirjoitti...

Nikäli kirjan kertojaminää rakennusinsinööri Cemia on uskominen, niin Istanbulista on tullut jo lasi-betoni tornitalojen viidakko, ja hän on ollut vaikuttamassa siihen kehistykseen. Kirjan nykyhetki on 2010-lukua. Siitä pikkukaupungistakin jossa Cem oli kaivonrakentajan apurina, on tullut Istanbulin esikaupunki. Minua tietysti kiinnosti Cemin ammattiura, koska olen tehnyt töitä rakennusinsinöörien kanssa.

hikkaj kirjoitti...

Anita,

en malta olla muistelematta matkaani Islantiin ja kohtaa Laxness / Papa H.
http://hikkaj.blogspot.com/2013/05/pulpahtaa-pintaan-5-minuutin-valein.html

Anita Konkka kirjoitti...

Hikkaj, kiitos linkistä + blogikirjoituksesta! Jos joskus pääsisin Islantiin , niin kävisin minäkin Laxnessin kotimuseossa varhaisnuoruuden lukuelämyksiä verestämässä.

Andersson Jesica kirjoitti...

Tänään on elämäni iloisin päivä. Oduduwa Suuren rakkauden loitsun pyöräilijä lunasti rakkausloitsun puolestani palauttaakseni entisen aviomieheni taika- ja rakkausloitsunloitsullaan, se toimii minulle kuin taikuus ja olen kiitollinen ja kiitollinen.
Oduduwan valtuudet ovat tehokkaita kaikkialla maailmassa riippumatta maasta, missä olet, Oduduwan loitsu voi ratkaista jokaisen ongelman. Tarvitsee vain valokuvasi, sukunimesi ja etunimesi. hän on lahjakas ja voimakas lahjakas voimilla fyysisten alueiden välillä. voit ottaa yhteyttä häneen tänään ratkaistaksesi kaikki tänään kohtaamasi haasteet. Tässä on sähköpostiyhteys osoitteeseen Oduduwa dr.oduduwaspellcaster@gmail.com
Nämä ovat joitain tapauksista, jotka hän voi ratkaista
* Rakkaus Taikaloitsu löytää todellista rakkautta.
* Magic Spell Love rakastaa mennä naimisiin ajoissa ja olla onnellinen.,
* Rakkausloitsut, Win-Back Ex-rakastaja.
* Menestys ja mainonta taikuus.
* onnekas viehätys - BUSINESS STAR. Yhtiön talouden kasvu.
* osastot - SUOJAUSKOKO. Suojaa itsesi kidnappauksilta ja salamurroilta.
* kirojen ratkaisu, vapaus sukupolvien kirouksista.
* henkinen puhdistus. Vapaus painajaisesta. Vapaus "huonosta unesta"
* hedelmällisyysmaagia - Ole raskaana ja synnyttele oma lapsi.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää päivää ystäviä, nimeni on Antonio Laura Lund-Ruotsista, olen lääkäri ammatin mukaan, 45-vuotias. Lukekaa ystävällisesti todellisen elämäni todistukseni siitä, kuinka palautin takaisin rakkauden ja luottamuksen avioliittooni, minulla on hyviä aikomuksia siitä, että nämä tiedot auttavat tätä lukevaa henkilöä parantamaan sydäntä ja palauttamaan kadonneen rakkaussuhteen 2 päivän kuluessa. Stoy voi olla samanlainen, olin naimisissa Antonio kanssa neljä vuotta, viime kuussa hän hajosi kanssani, tein kaiken saadakseni hänet rakastamaan minua, mutta kaikki mitä tein oli turhaan, halusin häntä takaisin niin paljon, koska meillä oli kaksi pientä lasta yhdessä ja rakastan häntä niin paljon, etten voi elää ilman häntä, kysyin häneltä kaiken, tein lupauksia, mutta hän kieltäytyi. Selitin ongelmani kollegalleni työssä, hän on hyvä ystäväni ja hän kehotti minua ottamaan mieluummin yhteyttä rakkauden oikeinkirjoittajaan, joka voisi auttaa minua rakkauden palauttamisessa, mutta olen sellainen henkilö, joka ei koskaan ajatellut, että rakkauden loitsun osuus oli olemassa tai voi toimia, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla sitä, lähetin sähköpostia minulle oikeinkirjoituskanavan yhteystiedot, jotka hän antoi minulle ja harvoille kunnille, kun sain vastauksen. Dr.Oduduwa kertoi minulle, että hän voi auttaa minua palauttamaan mieheni, se oli Ei hätää siitä, että kaikki menee hyvin ennen kolme työpäivää, seurain huolellisesti kaikkia hänen ohjeita siitä, mitä minun tulee tehdä kotona keskiyön rakkausloitsun rukouksen aikana. Oduduwa käynnisti rakkauden oikeinkirjoituksen osan ilmaan ja yllättäen toisena päivänä se oli noin klo 6.00. Aviomieheni rakkauspartneri soitti minulle matkapuhelimella, olin niin yllättynyt, koska aviomieheni on kieltäytynyt soittamasta minulle tai lähettämästä minulle tekstejä viimeisen kolmen viikon ajan, yhtäkkiä hän soitti pyytääkseni anteeksi ja sanoi, että hän palaa kotiin käymään luokseni ja lapseni pian. Siitä päivästä lähtien, kun hän soitti minulle, hänellä on ollut soittoääni ja tekstiviestejä minulle joka päivä, tänään hän soitti, että vastasin puheluun ja hän sanoi taas, että hän on niin pahoillani kaikesta, mitä tapahtui, että hän halusi minun antaa anteeksi ja palata hänelle. rakkauden kumppanina, että hän rakastaa minua niin paljon. Olen niin onnellinen, ja vasta tänään aloimme elää onnellisina yhdessä perheenä. syvällinen kiitollisuuteni menee Dr.Oduduwalle hänen lahjallisista voimistaan ​​palauttaa rikkoutunut avioliitto ja palauttaa entinen rakkauskumppani 2 päivän kuluessa rakkauden oikeinkirjoitusrukoukseen, joka toimii. Suosittelen häntä vilpittömästi kaikille, jotka etsivät kiireellistä rakkauden palauttamista (dr.oduduwaspellcaster@gmail.com)

Unknown kirjoitti...

Olen erittäin yllättynyt tohtori Isikolon ihmeellisestä kokemuksesta ja ihmeistä, joita on levinnyt Internetiin ja maailmanlaajuisesti. Kuinka hän ihmeellisesti auttoi ihmisiä ympäri maailmaa palauttamaan kadonneita rakastajia takaisin hän auttaa palauttamaan entisen rakastajan takaisin, kerroin hänelle miehestäni, joka hylkäsi minut noin 8 kuukautta sitten ja lähti kotona kaikella, mitä minulla oli, hämmästyin, kun hän käski minua vain hymyilemään ja pitämään mielen loput vakuuttaen minulle, että hän käsittelee kaikki vain 48 tunnissa. Toisen päivän jälkeen aviomieheni soitti minulle, olin vain niin järkyttynyt, valitsin puhelun eikä voinut uskoa korvani, hän todella kehotti minua antamaan hänelle anteeksi ja lupaamaan puhelimitse, Hän tuli takaisin kotiin ja sai minulle myös erittäin hienoja lahjoja vain hänelle todistaakseen rakkautensa minua kohtaan. Olin niin onnellinen, että jouduin soittamaan tohtori Isikoloon ja kiittämään häntä, hän käski vain jakaa hyviä uutisia ympäri maailmaa. No, jos tarvitset tehokkaan ja oikean loitsun pyytäjän elämäsi ongelmiin, voit ottaa yhteyttä tohtori Isikoloon. hänen sähköpostissaan: drofemospelltemple@gmail.com tai käy hänen sähköpostissa isikolosolutionhome@gmail.com tai voit myös Whatsapp/Viber häntä numeroon +2348133261196

Anonymous kirjoitti...

Hei kaikille, tämä vuosi on minulle niin hyvä. Olen Aila Korhonen Etelä-Suomen Hämeenlinnasta, olen ollut naimisissa 6 vuotta ilman itkevää vauvaa avioliittokodissani, mikä sai mieheni erottamaan minut. Tämän vuoden alussa näin todistuksen tohtori Odiasta siitä, kuinka hän on auttanut naisia palauttamaan kadonneen rakkauden ja raskauttamaan heitä, joten otin yhteyttä häneen ja sanon nyt mielelläni, että tohtori Odia auttoi minua palauttamaan mieheni hänen ihmeellisillä voimillaan ja auttoi minua raskaaksi miehelleni. Olen nyt 8 kuukautta raskaana poikavauvan kanssa. Olen kutsunut suurta juhlaa, olen niin onnellinen, että siksi kirjoitin tämän todistuksen kertoakseni kaikille täällä Odia hyvästä työstä. Voit ottaa yhteyttä häneen nyt, jos avioliitossa on ongelmia, hän voi auttaa sinua aivan kuten hän oli tehnyt minulle. Alla on yksityiskohdat, joita käytin ottaessani yhteyttä Odiaan. Sähköposti: odiasolutioncenter@gmail.com WhatsApp: +2348107381533

Anonyymi kirjoitti...

Haluan jakaa todistuksen siitä, kuinka rakastajani tuli takaisin luokseni 24 tunnin kuluessa siitä, kun olimme eronneet kahdeksi vuodeksi. hänelle on enemmän kuin voin selittää. En ole ollut yksin viimeisten 2 vuoden aikana eromme jälkeen, mutta tänään olen mielestäni onnellisin mies maan päällä, koska sain hänet takaisin elämääni ja se on siunaus. Haluan todella kiittää tohtori Ikodua onnellisuuteni palauttamisesta, ja jos tarvitset hänen apuaan, voit ottaa häneen yhteyttä: ikoduotantempleofsolution@gmail.com tai soittaa +2348163958542


Maasi: USA
Nimesi: Javonne

IVANA VAZQUEZ kirjoitti...

Olin naimisissa monta vuotta ennen kuin se alkoi mennä rumaksi, minä ja mieheni riideltiin melkein joka kerta. Tilanne paheni, kun mieheni haki avioeroa. Hän muutti pois kotoa ja meni silti oikeuteen hakemaan avioeroa. Rukoilin ja yritin kaikkea, mutta silti ei hyvää tulosta. Läpimurto tapahtui, kun joku esitteli minut loistavalle loitsuntekijälle, joka lopulta auttoi minua. En ole koskaan ollut tällaisten asioiden fani, päätin vain vastahakoisesti, koska olin epätoivoinen ja minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tämä voodoo-lordi rukoili erityisiä rukouksia ja muita asioita, joita hänen täytyi tehdä, kahden (2) päivän sisällä mieheni soitti minulle ja pyysi anteeksi kaikkia kärsimiäni henkisiä traumoja, hän tuli kotiin ja jatkamme elämäämme onnellisina loppuun asti. minkä ihmeen Voodoo Lord teki minulle ja perheelleni, uskoni häneen teki kaiken tehokkaammaksi. Uskon vahvasti, että jos joku tarvitsee apua, Voodoo Lord löytää aina ratkaisuja, jotka muuttavat varmasti tarinan parhaaksi. Yritä siis ylimääräistä vaivaa pelastaaksesi avioliittosi tai suhteesi, jos se todella on sen arvoista. Voit ottaa yhteyttä Voodoo Lordiin sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com tai whatsappissa +234 8097014925

Ivi Lahiri kirjoitti...

Haluan jakaa todistukseni maailman kanssa siitä, mitä aito loitsuntekijä nimeltä VOODOO LORD teki hyväkseni, tämä mies toi mieheni takaisin luokseni mahtavalla loitsullaan. Menin naimisiin mieheni kanssa muutama vuosi sitten, olimme hyvin rakastuneita, jonkin ajan kuluttua hän tajusi, etten voinut antaa hänelle lasta.

Hän kertoi minulle, ettei voi jatkaa avioliittoa, rukoilin häntä pysymään siinä, että Jumalan aika on paras, mutta hän kieltäytyi ja jätti minut tuskalla sydämeeni.

Aloin etsiä tapoja saada hänet takaisin, kunnes näin Internetissä paljon todistuksia VOODOO LORDista, kuinka hän on parantanut ihmisiä heidän erilaisista sairauksistaan ​​ja myös auttanut ihmisiä muissa samankaltaisissa ongelmissa, kuten minulla, saamaan rakkaansa takaisin.

Kun lopulta otin häneen yhteyttä ongelmistani, hän teki asiansa ja paljasti minulle, että toinen nainen käytti rakkausloitsua miehelleni, siksi mieheni jätti minut.

Hän käski minua olemaan huolissaan, että hän auttaa minua pääsemään jälleen mieheni kanssa yhteen, ja hän saa mieheni pitämään naisesta ja tuhoaa rakkausloitsun, jota hän käytti manipuloidessaan miestäni.

Hän kertoi minulle kaiken, mitä meidän on tehtävä ja mitä minun on tarjottava ratkaisuun.

Kun olin antanut hänelle sen, mitä hän tarvitsi rakkausloitsun heittämiseen mieheni kuvaan, jotta mieheni palaa luokseni, hän antoi minulle ohjeita, joista noudatin. Täsmälleen kolme (3) päivää sen jälkeen, kun hän mursi toisen naisen aviomiehelleni antaman loitsun, mieheni palasi kyyneleet silmissään ja pyysi minulta anteeksi vilpittömästi kaikkialla.

Olin niin onnellinen ja otin hänet mielelläni takaisin. Kolmen (3) kuukauden yhdessäolon jälkeen minulta puuttui kuukautiskierroni kolmannella kuukaudella ja menin sairaalaan raskaustestiin ja tulos oli positiivinen, olin raskaana.

Nyt olen onnellisempi, koska olen kolmosten äiti (kaksi poikaa ja yksi tyttö).

VOODOO LORD jälleen kerran arvostan ja kiitän sinua siitä, mitä olet tehnyt hyväkseni. Jos etsit apua aidolta loitsulta, lähetä sähköpostia osoitteeseen VOODOO LORD / voodooconnect60@gmail.com tai kirjoita hänelle WhatsAppiin +234 8097014925

Silas kirjoitti...

Elämäni on täynnä onnea jälleen kerran Voodoo Lordin ansiosta. Se, mitä minulle tapahtui, en voi pitää omana tietonani, vaan kerron myös maailmalle, jotta ne, joilla on jotain ongelmia parisuhteessa tai avioliitossa, voivat tuoda takaisin rakkaansa ja olla jälleen onnellisia. Rakastajallani ja minulla oli vakavia ongelmia, jotka johtivat eroon, koska sen jälkeen elämäni ei ollut enää ennallaan. Yritin kaikin tavoin saada hänet takaisin, mutta ne olivat vain vaivanhukkaa ja ajanhukkaa. Mutta eräänä päivänä Internetistä etsiessäni törmäsin todisuksiin Voodoo Lordista. Otin häneen yhteyttä ja selitin hänelle ongelmani, ja olin hyvin yllättynyt siitä, kuinka hän onnistui saamaan rakastajani takaisin 48 tunnissa. Tämän elämässäni tapahtuneen suuren asian myötä päätin kertoa koko maailmalle siitä suuresta miehestä nimeltä Voodoo Lord. Niille, jotka tarvitsevat ratkaisuja ongelmiinsa, hän sanoi minulle, ettei hänen temppelissään ole mitään mahdotonta. Luotan häneen niin paljon, että jokainen, joka lukee todistukseni, jos tarvitset apua entisen kumppanisi takaisin saamiseksi tai haluat saada vauvasi, tai haluat saada suosion, ota ystävällisesti yhteyttä sähköpostitse - Voodooconnect60@gmail.com ... Whatsapp +234 8097014925

Tanya Monroe kirjoitti...

Haluan maailman tuntevan suuren miehen, jonka useimmat tuntevat voodoo-lordina ja jolla on täydellinen ratkaisu ihmissuhteiden, avioliittojen ja terveysongelmiin. Pääasiallinen syy miksi menin voodoo lordin luo, oli etsiä ratkaisua mieheni takaisin tuomiseen ja raskaaksi tulemiseen, koska mieheni jätti minut, koska en voinut tulla raskaaksi 14 vuoden avioliiton jälkeen. Luin äskettäin Internetistä muutaman todistuksen, jonka jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet voodoo Lordista, ja olin erittäin tyytyväinen ja päätin pyytää apua. Hän teki työnsä täydellisesti pakottamalla mieheni palaamaan luokseni ja pyytämään anteeksi, muutamaa kuukautta myöhemmin tulin raskaaksi. Nyt olen ylpeä kaksosten, pojan ja tytön äiti, ja mieheni ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua ja elämme hyvin onnellisina yhdessä. En voi lopettaa hänen nimensä julkaisemista Internetissä, koska hän on tehnyt hyvää työtä hyväkseni. Kaikkien hänen apuaan tarvitsevien tulee ottaa häneen yhteyttä sähköpostitse [voodooconnect60@gmail.com] tai lisätä hänet whatsappiin [+234 8097014925]  Voit ottaa häneen yhteyttä tänään ratkaistaksesi ongelmasi ja pysyäksesi onnellisena ikuisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä aika olla onnellinen elossa, haluan jakaa nopean todistuksen siitä, kuinka sain rakastajani takaisin tohtori Okpan avulla, joka tuli avuksi ja palautti iloni 24 tunnissa ilman viivettä 1 vuoden ja 6 kuukauden kuluttua. menetän elämäni rakkauden. Ajattelin, etten voisi koskaan saada häntä takaisin elämässäni, ennen kuin tohtori Okpa teki sen voimillaan, joista tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Haluan vain sanoa suuret kiitokset tohtori Okpalle avusta ja voit myös ottaa häneen yhteyttä kiittääksesi häntä puolestani tai jos tarvitset apua. Tässä on hänen yhteyssähköpostinsa: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita +27653527813.

Jaana Oja kirjoitti...

Haluan vain käyttää tilaisuutta hyväkseni ja todistaa, mitä tämä mahtava loitsuntekijä Voodoo Lord on taas tehnyt hyväkseni. Kun otin häneen ensimmäisen kerran yhteyttä, hän auttoi minua palauttamaan rauhan, rakkauden ja onnen avioliittooni tekemällä minut raskaaksi ja myös saamalla mieheni lopettamaan pettämisen ja alkamaan käyttäytyä vastuullisesti. Ja nyt hän vain sai mieheni saamaan pitkäaikaisen ylennyksensä työpaikallaan ja siihen liittyy muita etuja. Nyt se on toinen onnen taso perheessäni tämän mahtavan, tehokkaan ja tehokkaan loitsulaitteen ansiosta. Ota nyt yhteyttä ja pyydä häneltä apua yhteystiedoissaan voodooconnect60@gmail.com voit myös käyttää whatsappia + 234 8097014925... Hän pystyy tekemään ihmeitä, hän on tehnyt minulle ihmeitä taas toisen kerran.

Tapio kirjoitti...

Päätin viettää aikaa Internetissä vain varmistaakseni, että monet ihmiset voivat lukea todistukseni Voodoo Lordista, joka on voimakas loitsu Afrikasta. Kun rakastajani jätti minut, olin niin yksinäinen ja päätin käydä netistä parisuhdevinkkejä varten, en tiennyt, että tämä oli suunnitelma saada rakastajani takaisin. Luettuani monia vinkkejä suhteeni palauttamiseksi huomasin, että Voodoo Lordilla on monia suosituksia, joten päätin, että Voodoo Lord on oikea henkilö työhön. Otin yhteyttä Voodoo Lordiin hänen Internetissä näkemiensä tietojen kautta, enkä koskaan katunut, että otin häneen yhteyttä ja työskentelin hänen kanssaan. Hänen työnsä on 100 % täydellistä ilman sivuvaikutuksia, ja loitsu toi rakastajani nopeasti takaisin luokseni. Se oli niin helpotus ....voit ottaa häneltä apua myös sähköpostitse ..... voodooconnect60@gmail.com,,,,,,, whatsApp  +2348097014925

Anonyymi kirjoitti...

Hei rakkaat ihmiset, olen täällä todistamassa tohtori Okpan hyvyydestä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni sen jälkeen, kun hän jätti minut kolmeksi vuodeksi, en löytänyt ketään jota todella rakastan niin kuin rakastan sulhastani, hänellä on tapa tekee minut onnelliseksi niin kuin kukaan muu mies. En voinut päästää irti hänestä ja jakamistamme suloisista muistoista, olen ollut emotionaalisesti uupunut viimeiset 3 vuotta. Mutta olen jälleen onnellinen, koska saan hänet vihdoin takaisin elämääni tohtori okpan avulla, sen jälkeen kun hänen voimakkaan loitsun. tuomaan rakastajani takaisin. Olen erittäin onnellinen tänään ja haluan kiittää tohtori Okpaa suhteeni palauttamisesta ja hymyn huulilleni saamisesta. Kiitos tohtori Okpa ja arvostan todella sitä, mitä teit hyväkseni. Määrään tohtori Okpan jokaiselle, jolla on parisuhdeongelmia tai parisuhdeongelmia, ottamaan häneen yhteyttä osoitteeseen okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumeroon: +27653527813.
Verkkosivusto: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

Nimi: Rosa
Maa: Italia

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää päivää kaikille, minun nimeni on Benson Wins Iso-Britanniasta. Haluan kiittää suurenmoista tohtori Okpaa, joka palveli minulle maanpäällisenä jumalana yhdistämällä minut ja vaimoni, joka oli jättämässä avioeroa välillämme lyhyen väärinkäsityksen jälkeen. Mutta olin niin onnekas, että sain yhteyden tohtori Okpan kanssa, joka toi hänet takaisin luokseni ja sai hänet anomaan minua antamaan anteeksi ja hyväksymään hänet takaisin, ettei hän enää koskaan tee mitään satuttaakseen minua. Tämä on ihme, jota en koskaan opettanut, voisi tapahtua, koska vaimoni oli tosissaan avioerosta ja muutti jo pois kotoa. Nyt olen iloinen, että hän on palannut anteeksipyynnön kanssa ja nyt elämme onnellisina kuin koskaan ennen. Nyt haluan kiittää mahtavaa tohtori Okpaa vaimoni palauttamisesta. Olen iloinen voidessani jakaa hänen yhteystietonsa kaikille tällaista apua tarvitseville ja vakuutan, että tapauksesi ratkaisee tohtori okpa, johon voit ottaa yhteyttä osoitteella: okpatempleofsolution@gmail.com tai solunumerolla: +27653527813.
Hänen verkkosivustonsa: https://okpatempleofsoluti.wixsite.com/my-site-1

Ruth Van kirjoitti...

Haluan vain käyttää toista tilaisuutta todistaakseni, mitä tämä loistava loitsu chubygreat on taas tehnyt hyväkseni. Ensimmäisen kerran kun otin häneen yhteyttä, hän auttoi minua palauttamaan kotini voimillaan ja nyt taas hän on auttanut minua saamaan siirron työpaikallani. Nyt on minulle toinen taso tämän upean loitsun ansiosta. ota yhteyttä häneen nyt saadaksesi apua hänen tiedoillaan chubygreat@gmail.com, voit myös whatsappilla +2349056504566 saada apua, jonka hän itse pystyy.

Anonyymi kirjoitti...

Nopea todistus siitä, kuinka sain rakastajani takaisin tohtori okpan avulla, hän toi takaisin tyttöystäväni, joka jätti minut 2 vuodeksi, 24 tunnin sisällä voimakkaalla loitsullaan. Suosittelen tohtori Okpaa kaikille, jotka käyvät läpi minkä tahansa suhdeongelman hänen kahvansa @dr_okpa sähköpostin kautta: okpatempleofsolution@gmail.com tai soita ja whatsapp +2765352713

Nimi: Aira

Anonyymi kirjoitti...

TÄMÄ EI OLE VITSI. LOTAT SUUREEN DR DAWNIIN. Nimeni ovat LOANA CANGA Yhdysvalloista. Hieno tohtori DAWN on todella voimakas ja osaa tehdä työnsä täydellisesti. Ilman häntä en voinut kuvitella mitä olisi tapahtunut. Exäni riiteli aina kanssani ja hakkasi minua aina. Hän alkoi käyttäytyä oudosti ja hauskasti ja jätti minut ilman syytä toiseen tyttöön. Luulin, että kaikki toivo oli mennyt. Etsin apua Internetistä ja törmäsin Great Dr DAWNiin. Näin monia todistuksia hänestä. Olin iloinen ja otin häneen yhteyttä hänen sähköpostillaan ja kerroin hänelle, mitä oli tekeillä. Hän nauroi ja vakuutti minua rauhoittumaan, että hän auttaa minua ja että exäni tulee takaisin kerjäämään minua. Hän teki työnsä ja loitsi puolestani, ja 2 päivän kuluttua exäni tuli pyytämään anteeksi juuri niin kuin hän kertoi minulle. Nykyään asumme molemmat yhdessä ja olemme vieläkin rakastuneempia kuin ennen hänen lähtöään.
Ota yhteyttä Dr DAWNiin kaikenlaista apua varten: sähköposti: dawnacuna314@gmail.com
WhatsApp: +2349046229159

Aamu Huhta kirjoitti...

Suurin osa ihmisistä nykyään kärsii ja kokee kipua erilaisissa suhteissaan ja terveydestään, koska on vaikea päästää irti todellisesta rakkaudestaan, joskus teeskentelemme, että kaikki on hyvin, mutta se ei ole. Saadaksemme rakkaansa yritämme myös löytää iloa ja onnea vuosien varrella luomasi siteen kautta. Voodoo Lord on täällä auttamassa särkynyt sydäntä ja sairasta kehoa voimakkaillaan loitsuillaan. Hän pystyy palauttamaan rakkauden elämän, joka oli poissa. Hänen yhteystietonsa on voodooconnect60@gmail.com, Whatsapp +2348097014925. Suosittelen ihmisille, joilla on parisuhde- tai avio- ja myös terveysongelmia, ottamaan häneen yhteyttä mahdollisimman pian. Hän on myös auttanut ohjaamiani löytämään ratkaisuja omiin ongelmiinsa. Hän on niin aito ja rehellinen. Sinulla ei ole mitään menetettävää, kun otat häneen yhteyttä, joten hae apua nyt.

ESSI kirjoitti...

Kiitän aitoa ja voimakasta loitsuntekijä Voodo-lordia siitä, että hän toi rakastajani takaisin luokseni. Hän vain käski minun toimittaa tarvikkeita, joita hän tarvitsee, jotta loitsu olisi erittäin tehokas, ja minä toimitin tuotteet, hän kysyi joitain kysymyksiä ja minä vastasin. Kun hän oli vastaanottanut tavarat, hän kertoi minulle neljänkymmenenkahdeksan tunnin (48 tunnin) kuluttua, että alan nähdä hänen loitsun tuloksen, ja juuri niin tapahtui, kaikki hänen sanomansa tulivat täsmälleen niin kuin hän sanoi. olla. Voodoo lord on sanojensa todellinen mies. Ota yhteyttä häneen, jotta ongelmasi ratkaistaan ​​lopullisesti. Sähköposti: voodooconnect60@gmail.com
WhatsApp: +234 8097014925

Tanya Monroe kirjoitti...

Azt akarom, hogy a világ megismerjen egy nagyszerű embert, akit a legtöbben voodoo lordként ismernek, és aki tökéletes megoldást kínál a párkapcsolati, házassági és egészségügyi problémákra. A fő ok, amiért elmentem a voodoo lordhoz, az volt, hogy megoldást keressek a férjem visszahozására és a teherbeesésre, mert a férjem elhagyott, mert nem tudtam teherbe esni 14 év házasság után. Nemrég olvastam néhány vallomást az interneten, hogy néhányan írtak a voodoo Lordról, és nagyon megörültem, és úgy döntöttem, hogy segítséget kérek. Tökéletesen elvégezte a dolgát, amikor rávette a férjemet, hogy jöjjön vissza hozzám és kérjen bocsánatot, néhány hónappal később teherbe estem. Most ikrek, egy fiú és egy lány büszke anyja vagyok, és a férjem soha nem szűnt meg szeretni, és nagyon boldogan élünk együtt. Nem tudom abbahagyni a nevének az interneten való közzétételét, mert jó munkát végzett értem. Bárki, akinek szüksége van a segítségére, vegye fel vele a kapcsolatot e-mailben [voodooconnect60@gmail.com], vagy vegye fel a whatsappon [+234 8097014925]. Még ma felveheti vele a kapcsolatot, hogy megoldja problémáit, és örökké boldog maradjon.

Anonyymi kirjoitti...

Tohtori Dawn lupasi auttaa minua tuomaan takaisin ex-mieheni, ja yllätyksekseni mieheni palasi 5 päivän kuluttua ja nyt elämme yhdessä rakkaudessa ja onnellisuudessa, hän auttaa myös ystäviäni, ota yhteyttä tohtori DAWNiin saadaksesi apua: WhatsApp +2349046229159
*Jos haluat palauttaa entisen rakastajasi.
*Jos haluat houkutella jonkun elämääsi.
*Jos tarvitset puhdistusrituaalin.
*Jos sinun täytyy tulla raskaaksi tai hoitaa hedelmättömyyttä.
*Jos tarvitset onnenloitsun voittaaksesi.
*Jos haluat palauttaa varastetun omaisuutesi.
Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

John Stoner kirjoitti...

Genuine Hackers on paras ratkaisu varastetun kryptovaluutan palauttamiseen. He auttoivat minua saamaan takaisin kadonneet rahakkeet sen jälkeen, kun jouduin tietokalasteluhuijauksen uhriksi Telegramissa, jossa hyökkääjät pääsivät lompakkooni ja varastivat kaikki kolikoni. Genuine Hackersin avulla pystyin palauttamaan yhteensä 11,8 BTC:tä ja 6,479 ETH:ta 2 päivän kuluessa tapaukseni lähettämisestä. Ota yhteyttä GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM saadaksesi luotettavat ja tehokkaat palautuspalvelut.

MIRTEL kirjoitti...

Ei ole ongelmaa ilman ratkaisua, mutta vain jos etsit apua oikeista paikoista. Minulla oli kauhea sotku avioliitossani, koska mieheni jätti minut toisen naisen takia 5 vuoden avioliiton jälkeen ja järkyttävää on, että meillä ei ollut minkäänlaista väärinkäsitystä, tiesin heti
jotain oli vialla, koska pyysin häntä tulemaan kotiin, mutta hän kieltäytyi ja käyttäytyi minulle oudosti, tämä sai minut etsimään apua ja olin onnekas, kun löysin netissä loitsuntekijän yhteystiedon, jonka mies pudotti, joka kirjoitti kuinka voodoo lord auttoi häntä voittamaan paljon arpajaiset. Otin yhteyttä voodoo lordiin ja selitin hänelle tilanteeni, hän kysyi minulta kysymyksiä joihin vastasin oikeat vastaukset, annoin hänelle myös rahaa ostaakseen tavaroita, joita hän käyttää työhönsä ja kolmen päivän loitsujen jälkeen pääsin kotiin töissä ja tapasin mieheni kotona yrittäen jo leikkiä minulle mukavaa ja suloista. ota yhteyttä häneen Whatsapp: +2348097014925 tai sähköposti: voodooconnect60@gmail.com

Loore Aho kirjoitti...

Joskus avioliitoissamme tapahtuu paskaa, mutta se ei aina kestä, kun yritämme korjata sen. Minulla oli ongelmia avioliitossani. Se oli kauhea kokemus, että melkein menetin avioliittoni Kun vastaan ​​puheluihin töistä, yritin saada hänet ymmärtämään, että he ovat vain työtovereitani. Hän ei koskaan uskonut minua. Se oli kaunis avioliitto, enkä voinut edes kuvitella eroavani avioliitostani. Minun piti pyytää voodoo lordilta apua. Selitin hänelle tilanteen ja tietysti hän auttoi minua, hän valmisteli minulle rakkausloitsun ja vakuutti minulle turvallisuudesta, mieheni lopettaa avioeron ja rakastaa minua uudelleen. Siksi olen täällä kertomassa ihmisille voodoo lordin ihmeistä ja siitä, kuinka hän auttoi minua pelastamaan avioliittoni. Jos sinulla on avioliitto tai jokin muu ongelma, voit tavoittaa hänet WhatsAppin kautta +2348097014925 tai sähköpostitse voodooconnect60@gmail.com

anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole koskaan ollut sukupuolitautia (sukupuolitauti), enkä ole koskaan harrastanut suojaamatonta seksiä. Minulla oli kuitenkin poikaystävä, jolla oli tuolloin huuliherpes. Suoraan sanottuna oletimme, että se oli vain paikka, koska emme koskaan saaneet tietää HERPES:stä tähän asti. Harrastamme suuseksiä, ja siitä syystä sain HERPESin. Luojan kiitos, että löysin verkosta voodoo lordin, joka loi hyvinvointiloitsuja ja valmisti minulle myös yrttilääkkeen, jota otin vain 14 päivää uskossa. Sitten kun aloin huomata kehossani muutoksia, menin sairaalaan tarkastukseen ja varmistin. että paranin täysin HERPES:stä (herpes-negatiivista). Hänen lääkkeellään ei ole HAITTAVAIKUTUKSIA, lääkkeitä käytettäessä ei ole erityisruokavaliota, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostilla: voodooconnect60@gmail.com ja myös whatsappissa +234-8097014925 niin saat kaikki terveysongelmasi ratkaistua.

John Stoner kirjoitti...

Oletko koskaan joutunut huijauksen uhriksi? Oletko hukannut lompakkosi tai rahasi väärennetyille hakkereille verkossa? Pyydän sinua ottamaan yhteyttä tähän luotettavaan hakkeri- ja palautusasiantuntijaan AITOON HAKKERIIN. Jouduin väärennettyjen ihmisten uhriksi, jotka esiintyivät binäärioptioina ja bitcoin-sijoittajina, menetin 10 000 dollarin ja 2 BTC:n summan bitcoin-lompakostani näille väärennöksille. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että ne olivat huijauksia, ja tämä todella sattui. Sitten ystäväni kuuli siitä ja suositteli minua GENUINE HACKERille, joka auttoi minua palauttamaan kaiken menettämäni. Saat lisätietoja lähettämällä sähköpostia osoitteeseen GENUINEHACKERS000@GMAIL.COM tai WhatsApp +1 (260) 218-3592 kautta. Voit myös palauttaa kadonneen sähköpostisi, sosiaalisen median tilit ja pankkitilisi.