lauantaina, tammikuuta 26, 2013

Työtehtävä


Sain  mieluisan  työtehtävän  vuoden alussa. NPR Booksin toimittaja  pyysi  esittelemään   400:lla  sanalla   persoonallisen   näkemykseni  jostain suomalaisesta  kirjasta.  ( NPR=  National Public Radio  Yhdysvalloissa, jolla on Wikipedian mukaan 20,9 miljoonaa kuuntelijaa viikossa). Toimittaja kertoi, että    kirjan pitää  olla saatavilla  Yhdysvaltain  markkinoilta eikä se saa  olla   sikäläisen kustantajani  kirja "teknisistä syistä."  Ei harmainta aavistustakaan mitä toimittaja tarkoitti,   mutta  "tekniset syyt" pudottivat    Rosa Liksomin ja  Marja-Liisa Vartion  kirjat pois  ehdokaslistalta. Lupasin  toimittajalle, että  palaan  asiaan loppiaisen jälkeen.

FiLin  suomalaisen  kirjallisuuden  käännösluettelosta   vuosilta 2002-2012  löytyi    16 kirjailijaa, joiden proosaa oli  ilmestynyt Yhdysvalloissa noina vuosina.  Yksi  kirjoista  oli omassa  kirjahyllyssäni. Se oli  Pentti Saarikosken  Euroopan reuna, jonka Anselm Hollo on  kääntänyt englanniksi.  Riemastuin  että  siinäpä kirja,  josta on helppo kirjoittaa, koska olen  lukenut sen  moneen kertaan,  ja  joka kerta sen on   inspiroinut minua. Mutta  löytyisikö sitä enää  Yhdysvaltain   markinoilta, kun   sen  ilmestymisestä oli kulunut  lähes   kuusi vuotta.  Parin  päivän kuluttua  toimittaja  ilmoitti , että kyllä sitä löytyy. 

 Hienoa!  Yhdysvallat on iso kulttuurimaa,  siellä kustantajien varastotkin ovat isot, eivätkä  kirjat katoa markkinoilta  yhtä nopeasti kuin meidän  pienessä Suomessamme,  jossa   viisi vuotta  vanhempia kirjoja löytyy  enää antikvariaateista, jos sieltäkään,  ja  kymmenen vuotta vanhat kirjat pannaan  silppukoneeseen. 

Seuraava  vaihe oli  löytää  Anselm  Hollon  käännös  The Edge of Europe. Halusin lukea sen ennen kuin  esittelisin kirjan  amerikkalaiselle  yleisölle. Sitä ei löytynyt  Yliopiston kirjastosta eikä Helmetistä.   Piti  tilata  nettiantikvaariaatista. Viikon kuluttua  se saapui ja osoittautui      kelpo  käännökseksi.,  tosin  ihmettelin    paria Hollon ratkaisua ,  mutta  kyllä   käännöstä   kelpasi esitellä.

 Minulla oli enää viikko aikaa    jutun deadlineen, joka  oli 25. tammikuuta. Kaksi päivää  meni  aloittamisen vaikeuksissa. Sitten  juttu alkoi luistaa ja   400:n  sanan saldo  ylittyi nopeasti.  Sanoja  kertyi   yli   700.  Seuraavat  kaksi  päivää   menivät  siihen  että  vähensin sanoja.  Onnistuin supistamaan sanat  510:een   ja  lähetin  jutun  toimittajalle  pahoittelujen kera että ylitin sanasaldoni  eikä   englanninkielenikään  ole  ihan sujuvaa.  Hän vastasi  oitis, että ei hätää,  hän  editoi   jutun.   

Ylläolevassa kuvassa  kirjallinen  assitenttini  Ninni  lipaisee tyytyväisenä  huuliaan.     Hänestä   Saarikosken kirja on ( varmaankin) hyvä valinta,  sehän alkaa  kissojen  kuvauksella: "Sanokaa minua miksi haluatte, ei minulla ole nimeä, niin ei kissoillakaan ole, minä kyllä nimittelen niitä, että Herakleitos, Kleopatra  tai Birgitte Bardot, mutta ei se auta, sillä kun kutsun  Herakleitosta syömään ehtii Brigitte Bardot ennen häntä,  Herakleitokselle jää vain  tähteet, jotka hän jakaa Kleopatran kanssa. Brigitte Bardot sai nimensä siitä,että  minä kerran Pariisissa tapasin  naisen, jonka nimi oli Brigitte  Bardot, ja  minä toivoin hänen levittävän koipensa minulle, mutta ei hän tehnyt sitä. Tämä kissa  tekee niin, hän kierähtää selälleen ja levittää koipensa nähdessään minun tulevan, ja tästä syytä hänen nimensä on Brigitte Bardot, sillä eiväthän  ihmisen toiveet  koskaan toteudu, tai toteutuvat  tavalla joka aiheuttaa ihmiselle pettymyksen."

 Juttu Saarikosken  kirjasta Euroopan  reuna/ The Edge of Europe  ilmestyy ensi kesänä   sarjassa  Around the World in  80  books.  

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oliko idolisi Pentti Saarikoski pessimisti, kun hän oli sitä mieltä etteivät toiveet koskaan toteudu? Jospa hänen toiveensa olivatkin liian konkreettisia! Kas kun itse olen vallan toista mieltä. Katkerienkin vastoinkäymisten ja pettymysten kohdatessa salaisimmatkin toiveet voivat toteutua yllättävän myönteisellä tavalla, kuten minulle kävi niin Senegalissa kuin Norsunluurannikollakin! Yksityiskohdat ovat liian henkilökohtaisia kerrottavaksi tässä, mutta voin palata asiaan suppeammassa piirissä.

Jos katukuvassa näyttää maailman murjomaa naamaa, kuka uskaltaa tulla hieromaan tuttavuutta? Amerikkalainen "keep on smiling!" -meininki ei taida lopultakaan olla ihan tyhjänpäiväistä; jos näyttelee iloista, kohta onkin todella iloinen, sen lienee naurujooga viimeistään osoittanut! Kyseessä on psykologinen mekanismi, en tunne tarkemmin, mutta se vaikuttanee jopa hormonitoimintaan. Iloista naamaa näyttämällä voi ainakin saada palkinnoksi arvokkaat ilmerypyt näin ikääntymisen myötä!

Afrikkalaisen ystäväni Skype-tervehdys kuuluu: "I'm in a happy mood!"

Parhain terveisin, veljesi

Urho

Anita Konkka kirjoitti...

Ei mun idolini ollut Saarikoski nuorena. Euroopanb reuna on melankolinen matkakirja. Se Saarikosken viimeiseksi proosakirjaksi, jonka hän viimeisteli itse. Seuraavana vuonna hän kuoli.

Ripsa kirjoitti...

Anita, siis luetko sinä sen puheenvuorosi P.S.:stä? Toivottavasti ihmiset lukevat ne otteensa itse. Se tekee radion paljon elävämmäksi.

Pitääkin katsoa onko tuo radio netissä, ehkä on, koska se on kansallinen kanava.

Anita Konkka kirjoitti...

En tiedä miten ne aikovat käytönnässä toteuttaa tuon kirjaohjelman. Tähän asti niiden kirja-ohjemien kirjailijat ovat olleet englanninkielisiä. 80 ulkomaalaista kirjailijaa puhuu englantia jokainen omalla aksentillaan. Kuulostaa taatusti eksoottiselta. Mun kokemukseni mukaan jenkit eivät ole yhtä niuhoja oikean ääntymyksen suhteen kuin britit, tai vaikkapa suomalaiset. Jos joku meillä sanoo radiossa Opama tai olumpia, niin heti tulee kuuntelijoilta pyyhkeitä.

Ripsa kirjoitti...

Anita,

haluan sun ehdottomasti Amerikan kansalliseen radioon ja tahdon ehdottomasti mainostaa sua kaikille mun jenkkiystäville! Ne tuntee suomalaisaksentin jo!

Anita Konkka kirjoitti...

Kerron milloin se ohjelma tulee, sitten kun tiedän ajankohdan.