Keskimmäinen kirja on Leevi Lehdon suomentama Ulysess, jonka ostin tänään Bloomin päivän kunniaksi Vallilan kirjastosta. Romaani kertoo juutalaisen ilmoitushankkijan Leopold Bloomin ( = Ulysseksen/Odysseuksen) yhdestä päivästä Dublinissa. Se päivä oli 16.6. 1904. Samana päivänä Joyce kohtasi elämänkumppaninsa Nora Barnaclen Dublinissa ja Eugen Schauman ampui Bobrikovia Helsingissä. Bobrikov kuoli seuraavana päivänä. Ampumistapaus mainitaan Joycen romaanissa.
Vallilan kirjastossa tänään: Ulysseuksen suomentaja Leevi Lehto oikealla ja tilaisuuden juontaja Hannu Taanila vasemmalla. Riemustuttavaa kuulla Hannu Taanilaa äänessä pitkästä aikaa. Tilaisuuden hauskinta antia oli, kun hän ja Leevi lukivat vuorotellen Joycen Ulysseusta ja Antti Hyryn Uunia.
James Augistine Aloysius Joyce syntyi vuonna 1882, hänen Ulysseuksensa ilmestyi vuonna 1922. Siitä on kulunut 90 vuottaa. Käsikirjoitus hylättiin 87 kertaa ennenkuin Sylvia Beach, pariisilainen kirjakauppias, päätti kustantaa sen. Joycella täytyi olla vahva itsetunto ja luottamus työnsä merkitykseen, kun kesti lannistumatta hylkäämiset.
Olin lukioluokilla, kun löysin Munkkiniemen kirjaston hyllystä romaanin Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta. Lainasin kirjan nimen perusteella. Ei minulla ollut harmainta aavistustakaan kuka on James Joyce. Ihastuin Stephen Dedalukseen, kirjan päähenkilöön, ja hänen kauttaan Joyceen. Luin kaiken mitä Joycelta oli julkaistu ruotsiksi ja suomeksi. Mutta intoni hyytyi kun yritin lukea Finnegans Wakea englanniksi.
Joka vuosi Bloominpäivänä olen avannut Saarikosken Odysseuksen satunnaisesti jostain kohdasta . Tänä vuonna sormi tökkäsi auki kohdan, jossa luki:
STEPHEN: Hei kuulkaa. Minä näin unta vesimelonista
ZOE: Ulkomaanmatka ja rakastuminen ulkomaalaiseen naiseen.
LYNCH: Maailman läpi naisen takia.
FLORRY: Unet merkitsevät päinvastaista.
Sananvaihto on luvussa 15, jossa Stephen ystävineen on päätynyt Kirken luolaan eli dublinilaiseen ilotaloon. Zoe ja Florry ovat ilotyttöjä. Stephen on Taiteilijan omakuvasta tuttu Stepehen Dedalus, jonka sukunimi viittaa Daidalokseen, myyttiseen arkkitehtiin, joka rakensi Minoksen labyrintin Kreetalle. Daidaloksen poika Ikaros lensi isänsä rakentamilla siivillä liian lähelle aurinkoa, poltti siipensä ja putosi mereen.
Taiteilijan omakuvan lopussa Stephen päättää lähteä Irlannista ja kirja päättyy sanoihin: " Muinainen isä, vanha kunnon taiteilija pysy nyt ja aina tukenani."
Joyce lähti Noran kanssa Irlannista vuonna 1904 ja aloitti samana vuonna Omakuvan kirjoittamisen. Kirjoittaminen kesti seitsemän vuotta ja kustantajan löytäminen tuotti vaikeuksia. En enää muista kuinka mones kustantaja sen loppujen lopuksi hyväksyi.
PS. Ja nyt pitäisi löytää ne erikoisolosuhteet, joissa voisin lukea Leevi Lehdon suomennoksen. Dublin olisi paras paikka. Danten Divina Commedian luin Ravennassa. Silloin minulla oli apuraha. Mutta eipä kukaan taida antaa minulle apurahaa sitä varten, että pääsisin lukemaan kirjaa Dubliniin.
11 kommenttia:
Anita,
sinähän olet eläkeiässä. Olisiko kukaan taiteilijaeläkkeitä säätäessään tullut ajatelleeksi, että siitä työstä ei jäädä koskaan eläkkeelle?
Epäilen että tämän maan byrokraatit edes tietävät mitä taiteilijat ja kirjailijat, koko komeljanttarien lauma, ylipäänsä tekee.
Jostain syystä sekin laki nyt pantiin tehtäväksi, kaikkea sitä kanssa. Miksi eläkeläinen lähtisi Dubliniin vuodeksi tutkimaan James Joycea ja varsinkin Odysseusta eiku Ulyssesta.
Heippa! Löysin blogiisi juuri. Kiitos kivasta postauksesta. Palan halusta lukea tämän kirjan loppuun saakka. Kahdeksaisen vuotta sitten en päässyt viittäkymmentä sivua pidemmälle.. :D
Hieno tarina, taas, Anita!
Kumpaa päivää Suomessa pitää - makarofvin luvalla tietenkin juhlia, varsinaista Bluumsdayta vai vasta seuraavaa ?-)
Ja kai Leevi-setä nyt hyökkää kirjan Finnegans waken kimppuun. Suomeksi vaikka: Suomalainen taas heräsi.
Siitä nimestä, siinä ei ole siis heittomerkkiä eli se on monikko?
Leevin duuni on mielestäni uroteko, mutta ei siitä pidä nuorelle miehelle vielä eläkettä antaa? Ja onko hän muillekaan apurahoille jo liian vanha. (Lähde Kirjailija-lehti kesäkuu 2012)
Rinnastus Joyce - Hyry on nerokas havainto. Olen lähdössä hyttysjahtiin ja otin mm. Hyryn Kertomuksen kassiini. (Uuni on liian paksu). Minusta Hyryn Kertomus on yksi Suomen parhaista runoista.
Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta oli myös minun tieni Joycen maailmaan.
En muista kenen kääntämä oli lukemani Odysseus. Se oli (nolo sanoa) vessalukemistona minulla pitkään. Ei ihme, että toiset ihmettelivät pitkää vessassa oloani, paikoitellen unohdin olopaikkani.
Siitä mitä luin ei paljoa jäänyt mieleen, mutta oudolla tavalla se kiinnosti minua. Mutta se oli helppo keskeyttää ja jatkaa seuraavalla kerralla. Kukaan ei sotkenut punaista lankaa, joka siinä oli kirjanmerkkinä.
Kai minä luin itseäni suurempaa tekstiä. Olin silloin lukiossa ja täysi lapsi vielä (päiväkirjan mukaan). Kuulun "myöhäisherännäisiin" kirjojen laadun suhteen. Mutta lukemista olen kyllä harrastanut varmaan koko ikäni.
Kirjavinkki oheislukemiseksi.
Sylvia Beach: Shakespeare and Company (alkuteos ilmestyi Yhdysvalloissa 1959, suom. Ruth Routa ja Heikki Karjalainen 2003, Tammi)
Teoksessa kerrotaan ko. romaanin alkuvaiheista monenmoista.
Sunnuntain sadepäivä. Ei tarvitse lähteä palstalle taimia kastelemaan. Hyvä syy aloittaa Leevi Lehdon uussuomennos. Aluksi vierastan yksikön kolmannen persoonan feminiinimuotoa "hen", mutta kyllä siihen pian tottuu. Minulla kuten kai muillakin ihmisillä on tapana vierastaa uusia sanoja - ja asioita.
Lapsena ja nuorena ei kirjailijan nimellä ollut merkitystä. Kirjan nimi ratkaisi. Löysin Axel Sandemosen samalla tavalla kirjaston hyllystä kuin Joycenkin. Hänen kirjansa nimi oli "Kadonnut vain unta." Ikinä kuullutkaan mitään hänestä. Nykyään kirjailijoilla pitää olla nimi, brändi ja julkisuutta ennen kuin lkijat kiinnostuvat. Ja naiskirjailijan pitää mieluummin olla nuori ja nätti. Ulkoiset seikat painavat enemmän kuin sisäiset.
Ripsalle erikseen, en oikein ymmärrä oletko taiteilijaeläkkeitä vastaan vai niiden puolesta. Ja miksei eläkeläinen lähtisi Dubliniin lukemaan Ulyssesta. Sehän olisi laatuaikaa.
PS. Korjaus.
Sandemosen kirjan nimi on "Kadonnut on vain unta."
Tämä Leevi Lehto on siis todellakin ruvennut käyttämään naisesta pronominia "hen"?
Mitä pronominia hän käyttää miehestä?
Vai onko niin, että mies on ilman muuta sukupuolineutraali "hän", ihmisen tunnusmerkitön perusmuoto?
Mies on "hän" käännöksessä. Miksei se olisi voinut olla päinvastoin. Nainen olisi ollut hän ja mies
hen, hyn tai hin.
Aivan.
Leevi Lehdon ja muiden miesten ajatukset naisen paikasta ovat tietysti herättäneet huomiota ennenkin.
http://www.kielikukkanen.fi/2011/han_-_nainen_vai_mies_1111_4.html
En minä tiedä taiteilijaeläkkeistä yhtikäs mitään.
Aattelin vain, että kun kumminkin myönnetään kohdeapurahoja, niin samalla sitä voisi ajatella, että taiteilija voi tarvita (pienen) taiteilijaeläkkeensä lisäksi kohdeapurahan esimerksi uuden Odysseuksen lukemiseen Dublinissa...
Muistan jonkun taiteilijaeläkeläisen saaneen kohdeapurahan, tämä on jonkun kertoma asia, en tiedä pitikö paikkansa vai ei.
Lähetä kommentti