sunnuntaina, huhtikuuta 08, 2012

Löytöjä Googlen virtuaalisista taidegallerioista


Suuren paaston  päätyttyä päästään  taas lihapatojen  äärelle.  Tämä   teos on vuodelta  1551. Tekijä on  hollantilainen Pieter Aertsen.   Asetelman  nimi on englanniksi  "Still  Life with Meat and The  Holy Family."    Suomeksi: Asetelma lihan ja   pyhän perheen  kera.  Aika hurja juttu.  Pyhä perhe ei ole enää keskiössä kuten  aikaisempina vuosisatoina.


Taide heijastaa  aikaansa.    1500-luku  on  uskonpuhdituksen, noitavainojen,  suurten taloudellisten ja henkisten mullistusten aikaa Euroopassa.  Gutenberg oli keksinyt  kirjapainotaidon   edellisellä vuosisadalla, ja    niin levottomuutta  lietsovat  aatteet ja ajatukset pääsivät  leviämään.  Lutherista se alkoi.  




Tämä  asetelma on 1600-luvulta.  Euroopassa käytiin 30-vuotista sotaa,  taloudelliset ja sosiaaliset  mullistukset  jatkuivat,   köyhät    näkivät nälkää, rikkaat rikastuivat ja  Hollannin taiteella meni hyvin. 


 Frans Snyders, Rubensin  piiriin kuulunut hollantilaistaitelija maalasi    vuonna 1640  teoksen  "Still Life with A Swan" ( suomeksi: Asetelma  joutsenen kera).   Kun  katselin  asetelmaa , tuli mieleen että   oliko Snydersilla kaikki nuo  kuolleet eläimet  ateljeessa, kun hän maalasi niitä.   Siellä taisi  haista aika tavalla raadolta. Koira näyttää elävältä, samoin  nuori mies  taustalla viikunavadin kera.




Tämäkin on   hollantilaista taidetta, Evert Collierin    asetelma  vuodelta 1696. Se  näyttää  modernilta   esinekoosteelta,  installaatiolta.   Mutta  se on öljyvärimaalaus, siis  optista harhaa,  trompe-l'oeil  -tekniikalla tehtyä taidetta.


 Asetelmat  löytyivät  Googlen  taideprojektista.  Ne voi klikata isommiksi.




Googlen  gallerioissa  voi  liikkua  samalla tavalla  kuin  Street  View -näkymissä, mikäli  haluaa.  Taideteoksia  voi  zoomata lähemmäksi ja tutkia  yksityiskohtia  ( Ctrl ja +  on käyttökelpoinen  näppäinyhdistelmä, Ctrl ja -  yhdistelmä pienentää kuvan).  Virtuaalimuseossa voi viettää   päiväkausia  ja     tutkia   yksityiskohtia  kaikessa rauhassa,   kukaan ei ole selän takana hönkimässä.  Ei tule samanlaista taideähkyä  kuin suurissa  museoissa.  Ja  mikä parasta suosikkiteoksista voi koota oman gallerian. 




Yksityiskohta Pieter Bruegel vanhemman maalauksesta Flaamilaisia  sananlaskuja (1559).


Mikähän  sananlasku on  kyseessä, kun sotisopaan pukeutunut mies sitoo pulskan kissan kaulaan  isoa  tiukua? 

1 kommentti:

Ripsa kirjoitti...

Onpa mukavaa että muutit toiseen muotoon tämän.

Sain katsottavaksi blogrollinkin, vaikka nyt en juuri oikein koneelle pääse. Joskus kumminkin.