Ninnin aamupesu
Valokuvatorstain 244. haaste:
Etsi oman blogisi tilastoista tai vastaavista lista hakusanoista tai hakulauseista, joilla blogiisi on tultu. Valitse sinua inspiroivin sana tai lause ja ota kuva sen pohjalta. Kerro myös inspiraationa käyttämäsi hakusana(t) tai -lause(et) meille muille.
Bloggerin tilaston mukaan tämän viikon haetuin sana on Puhdistus. Tämä ei ole siivousblogi. Sofi Oksasen Puhdistusta on haettu 75 kertaa viikon aikana.
torstaina, huhtikuuta 26, 2012
maanantaina, huhtikuuta 09, 2012
Kirjailija ja naiset
Mies J.M. Coetzeen romaanin kannessa.
Romaanin nimi on Kesä (suom. Markku Päkkilä), englanniksi Summertime. En tiedä kuka on ottanut kuvan. Kirjaston kirjassa nimen peittää tarralappu. Mies kuvassa voisi olla kolmikymppinen John Coetzee, joka palasi 70-luvun alussa Etelä-Afrikkaan, kun ei saanut oleskelulupaa Yhdysvalloista syystä, että oli osallistunut Vietnamin sodan vastaisiin mielenosoituksiin.
Kesä on kolmas ja minusta hauskin kirja J.M. Coetzeen omaelämäkerrallisessa sarjassa. Ennen sitä sarjassa on ilmestynyt Lapsuus ja Nuoruus. John Coetzee ei ole sama mies kuin J.M. Coetzee. John on yksinäinen mies, hänellä ei ole vaimoa eikä lapsia, tai niitä ei mainita, ehkä ne jäivät Yhdysvaltoihin. John saa englanninkielen apuopettajan paikan tyttökoulusta ja myöhemmin hän työskentelee Kapkaupungin yliopiston englanninkielen laitoksella. Hänen akateemisia meriittejään ei kerrota.
Kun J.M. Coetzee palasi Etelä-Afrikkaan , hänellä oli vaimo ja kaksi lasta sekä tohtorin tutkinto yhdysvaltalaisesta yliopistosta. Hänen väitöskirjansa aiheena oli Samuel Beckettin teosten tietokoneavusteinen tyylianalyysi. Paluumuuton jälkeen hän sai englannin kirjallisuuden professuurin Kapkaupungin yliopistosta.
Kesä kertoo vuosien 1971-1977 välisestä ajasta nuoren Johnin elämässä. J.M. Coetzee käyttää etäännyttämiskeinona näkökulmatekniikkaa ja elämäkerturia, joka haastattelee Johnin tunteneita ihmisiä. Haastateltavat ovat etupäässä naisia, joukkoon mahtuu vain yksi mies, joka on hyvin niukkasanainen. Naisten haastattelut tekevät kirjasta hauskan. He eivät kainostele kertoa, miten kurja rakastaja John oli. Varsinkin brasilialainen tanssinopettaja Adriana antaa palaa. Hänestä John oli kuin mies, joka oli ollut koko elämänsä pappina, menettänyt miehuuteensa ja tullut kyvyttömäksi naisten kanssa.
Kaikki elämäkerturin haastattelemat naiset ovat sitä mieltä että, että Johnilta puuttui lämpö ja kyky rakastaa, ja että hän ei rakastanut heitä, vaan Naisen ideaa, jonkinlaista mielikuvitusolentoa, jonka oli luonut päässään.
Eräs naisista sanoo, että Johnilla oli seksitoimintatila, johon hän siirtyi riisuttuaan vaatteensa. " Siinä tilassa hän suoriutui miehen tehtävistä täysin tyydyttävästi - tyydyttävästi, pätevästi, mutta - minun makuuni - liian persoonattomasti. Minusta ei tuntunut kertaakaan, että hän olisi ollut minun kanssani, kokonaan minun todellisuudessani." Sama nainen on pettynyt, koska John ei koskaan kirjoittanut hänestä. "Mikä tarkoittaa, etten koskaan puhjennut kukkaan hänen sisällään, en herännyt henkiin."
Oli miten oli, J.M. Coetzee on ratkaissut mainiolla itseironialla sen omaelämäkerrallisuuden ongelman, miten kirjoittaa rakkaussuhteistaan vaivaannuttamatta lukijaa liialla henkilökohtaisuudella.
Kesän jälkeen luin uudelleen J.M Coetzeen Nuoruuden (suom. Seppo Loponen). Pidin paljon kirjasta ensimmäisellä ja vielä enemmän toisella lukukerralla. Hän käyttää etäännyttämiskeinona kolmatta persoonaa. Tässä kirjassa John on parikymppinen. Hän lähtee Etelä-Afrikasta Lontooseen 60-luvun alussa ja havaitsee, että liberaaleinakin pidetyt sanomalehdet - Guardian ja Observer - ovat vihamielisiä sielunelämälle. Hän pääse IBM:lle tietokoneohjelmoijaksi ja pakenee IBM:ää elokuviin, rakastuu Monica Vittiin.
Noinhan se oli minunkin nuoruudessani. Pakenin elokuviin ja kirjoihin elämän ankeaa todellisuutta, mutta en muista että olisin rakastunut kehenkään elokuvanäyttelijään. Rakastuin kirjojen henkilöihin. Jos olisin nuori, voisin rakastua Johniin. Minä pidän hänestä hänen nörttiytensä takia, sosiaalisen kyvyttömyytensä takia ja Samuel Beckettin takia, jonka romaanit hän löytää Lontoossa.
John kirjoittaa runoja ja tutkii runoilijoiden elämäkertoja, vertaa omaa elämäänsä heidän elämäänsä. Kukapa aloitteleva runoilija ei olisi niin tehnyt. Hän kaipaa naista, muusaa joka vapauttaisi hänen runovirtansa, mutta ei löydä sellaista naista joka "kirvottaisi hänen intohimolatauksensa. " Naissuhteet epäonnistuvat surkeasti. Hän on liian nörtti, liian introvertti ja liian nuori onnistuakseen naisten kanssa.
Työ IBM:llä tympii häntä. Hän irtisanoo itsensä ja pääsee International Computersille (ICL:lle) ohjelmoijaksi. Hän käy testaamassa tekemiään ohjelmia Cambridgen yliopiston Atlas-tietokoneella. Hän ei enää lue runoja, vaan ratkoo shakkitehtäviä, eikä ikävöi " sitä salaperäistä, kaunista, tuntematonta naista, joka kirvottaisi hänessä piilevän intohimon." Kaipuun ja runouden ehtymisen välillä on yhteys, joka ei jää häneltä huomaamatta.
Yön pitkinä tunteina kun John käy testaamassa ohjelmiaan Atlas-koneella, hän panee koneen tulostamaan Pablo Nerudan säkeitä. Hän pohtii, että "ellei hän juuri nyt pysty kirjoittamana sydämestä kumpuavaa runoutta [...] voiko hän ainakin harsia koneen luomista ilmaisuista kokoon pseudorunoutta. [...] Onko reilua käyttää kirjoittamiseen mekaanisia apuvälineitä - reilua toisia runoilijoita kohtaan, reilua kuolleita mestareita kohtaan? Surrealistit kirjoittivat runoja paperilipuille, ravistivat niitä hatussa ja poimivat sitten sanoja umpimähkäisesti säkeiden rakennuspuiksi. William Burroughs leikkelee testisivuja silpuksi, sekoittaa palaset ja panee palaset yhteen. Eikö tämä ole samaa? Vai muuttavatko hänen suunnattomat resurssinsa - kenellä muulla runoilijalla Englannissa, maailmassa on tämänkokoinen kone käytettävänään? - määrän laaduksi? "
John kirjoittaa valikoiman Nerudan runoihin perustuvaa tietokonerunoutta ja lähettää sen ystävälleen Kapkaupunkiin. Paikallinen sanomalehti julkaisee yhden tietokonerunon pilkallisin kommentein, ja parin päivän ajan hänet tunnetaan Kapkaupungissa barbaarina, joka haluaa korvata Shakespearen koneella. Tämä tapahtui 60-luvun alkupuolella. Kenties John ( tai J.M. Coetzee) oli maailman ensimmäinen tietokonerunoilija. Nykyään kaikilla runoilijoilla on samat resurssit käytössään.
Ensimmäisellä lukukerralla en huomannut J.M. Coetzeen itseironiaa. Se ei ole yhtä hilpeää kuin Kesässä, vaan alakuloisempaa, hiljaisempaa. Hän ei ole myyvä kirjailija, suuren yleisön kirjailija, koska ei kirjoita "sydämestä kumpuavia" romaaneja. Hienoa, että häntä silti suomennetaan, ja on suomennettu jo ennen kuin hän sai Nobel-palkinnon. Hän on yksi vielä elävistä mielikirjailijoistani, vaikken ole ihan kaikesta hänen kirjoittamastaan aina pitänytkään.
PS. Hei lukijat, vaihdoin dynaamisesta näkymästä tähän perinteelliseen malliin, jossa näkyy blogroll. Kertokaa jos tämä latautuu hitaasti, niin vaihdan takaisin dynaamiseen näkymään. Se lautatuu nopeasti, minun käsittääkseni.
sunnuntai, huhtikuuta 08, 2012
Löytöjä Googlen virtuaalisista taidegallerioista
Suuren paaston päätyttyä päästään taas lihapatojen äärelle. Tämä teos on vuodelta 1551. Tekijä on hollantilainen Pieter Aertsen. Asetelman nimi on englanniksi "Still Life with Meat and The Holy Family." Suomeksi: Asetelma lihan ja pyhän perheen kera. Aika hurja juttu. Pyhä perhe ei ole enää keskiössä kuten aikaisempina vuosisatoina.
Taide heijastaa aikaansa. 1500-luku on uskonpuhdituksen, noitavainojen, suurten taloudellisten ja henkisten mullistusten aikaa Euroopassa. Gutenberg oli keksinyt kirjapainotaidon edellisellä vuosisadalla, ja niin levottomuutta lietsovat aatteet ja ajatukset pääsivät leviämään. Lutherista se alkoi.
Tämä asetelma on 1600-luvulta. Euroopassa käytiin 30-vuotista sotaa, taloudelliset ja sosiaaliset mullistukset jatkuivat, köyhät näkivät nälkää, rikkaat rikastuivat ja Hollannin taiteella meni hyvin.
Frans Snyders, Rubensin piiriin kuulunut hollantilaistaitelija maalasi vuonna 1640 teoksen "Still Life with A Swan" ( suomeksi: Asetelma joutsenen kera). Kun katselin asetelmaa , tuli mieleen että oliko Snydersilla kaikki nuo kuolleet eläimet ateljeessa, kun hän maalasi niitä. Siellä taisi haista aika tavalla raadolta. Koira näyttää elävältä, samoin nuori mies taustalla viikunavadin kera.
Tämäkin on hollantilaista taidetta, Evert Collierin asetelma vuodelta 1696. Se näyttää modernilta esinekoosteelta, installaatiolta. Mutta se on öljyvärimaalaus, siis optista harhaa, trompe-l'oeil -tekniikalla tehtyä taidetta.
Asetelmat löytyivät Googlen taideprojektista. Ne voi klikata isommiksi.
Googlen gallerioissa voi liikkua samalla tavalla kuin Street View -näkymissä, mikäli haluaa. Taideteoksia voi zoomata lähemmäksi ja tutkia yksityiskohtia ( Ctrl ja + on käyttökelpoinen näppäinyhdistelmä, Ctrl ja - yhdistelmä pienentää kuvan). Virtuaalimuseossa voi viettää päiväkausia ja tutkia yksityiskohtia kaikessa rauhassa, kukaan ei ole selän takana hönkimässä. Ei tule samanlaista taideähkyä kuin suurissa museoissa. Ja mikä parasta suosikkiteoksista voi koota oman gallerian.
Yksityiskohta Pieter Bruegel vanhemman maalauksesta Flaamilaisia sananlaskuja (1559).
Mikähän sananlasku on kyseessä, kun sotisopaan pukeutunut mies sitoo pulskan kissan kaulaan isoa tiukua?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)