Harvinaisen lämmin syyskuun viimeinen päivä, yli 20 astetta. Ei ollut lämpömittaria palstalla mukana, mutta parvekkeella varjossa oli tänään 24 astetta.Varsinainen intiaanikesä, tosin vain yhden päivän mittainen, sääennusteen mukaan. Kävin kääntämässä maata palstalla, hiki valui pitkin niskaa ja selkää. Päänahkakin hikoili.
Olen huonosti hoitanut palstaani kesän aikana, rikkkaruohojakaan en ole ehtinyt kitkeä. Niinpä palstalle on päässyt kasvamaan iso puska ( kuvassa yllä). Tavallisesti syksyn kukat ovat punaisia, keltaisia ja oransseja, mutta tämän puskan kukat ovat sinisiä kuin kevään kukat. Kunpa tietäisi mikä on kasvin nimi. Tunteeko kukaan sitä? Sillä on isot lehdet.
Palstani vieressä on Puotilan kartano, joka on myynnissä. Jos olisi rahaa, ostaisin sen. Ei olisi pitkä matka palstaa hoitamaan., hiekkatien yli kuvan oikeaan nurkkaan, siellä on minun maani.
Tänä vuonna eivät perunat kelvanneet vesimyyrille. Olivat päässeet punajuurten makuun, kaikki menivät niiden suihin. Ei se minua pahemmin harmittanut. Hyvä kun viljelyn tulokset kelpaavat muille. Minulle viljely on prosessi, samoin kuin kuin kirjoittaminen. Tekeminen on tärkeämpää kuin valmis tuote. Ihan miellelläni luovutan tuotteet myyrille, linnuille ja tuntemattomille karviaismarjavarkaille. Viljelyprosessia on haitannut kesän aikana kirjoittamisprosessi eli Unennäkijän muistelmien ensimmäinen osa. Se lähti viime viikolla kustantajalle. Pää on jo ruvennut kirjoittamaan toista osaa, mutta ei vielä sormet.
Oikeat syksyn värit palstalla. Kehäkukat joita ei tarvitse viljellä. Ne hoitavat itse itsensä ja kukkivat pitkälle syksyyn, vielä silloinkin kun auringonkukat lannistuvat.