sunnuntaina, maaliskuuta 13, 2011

Emmassa

Mirón  veistos  katselee Mirón maalausta.


Kävin  eilen  ystävän kanssa Espoon Emmassa. Hänellä   oli  pressikortti, sillä irtosi  kuvauslupa museoon.   Minulla oli kamera mukana. Sain   kuvata yleisnäkymiä, mutta en yksittäisiä taideteoksia. 


  
 Tässä yleisnäkymästä rajattu yksittäisteos,   Mirón maalaus naisesta, jolla on tukka sekaisin.  Helppo  samaistua  maalauksen  naiseen, kun minullakin on aina tukka sekaisin.  


 Mirón  taiteeseen tutustuin nuorena.  Äiti rupesi lähettämään minulle Miró kortteja Italiasta  sen jälkeen kun olin  nähnyt suuren  Paul Klee -näyttelyn  Ateneumissa kuusikymmentäluvun alussa ja hehkuttanut   sitä   kirjeissä  hänelle.    Hän  piti  Mirósta   ja  arveli että  minäkin saattaisin pitää   Mirón lempeästä huumoristaan.  Niin kuin sitten pidinkin.


Kuvia  Miró-näyttelystä, Saastamoisen  kokoelmasta ja lelumuseosta  täällä.   Alla muutama  suosikkini Saatamoisen kokoelmasta






Pekka Kauhanen. Yritys  hahmottaa  maalaus.  Se voi olla kuvanveistäjälle  kuin katsojallekin joskus vaikeata.


Ismo Kajanderin sanko, joka  roikkui  katonrajassa.    Kajander on minun  ikisuosikkini suomalaistaiteilijoiden joukossa.




Juhani Harri.  Nizzasta Bombayhin; Taj Mahalista Negrescoon.


Harrin luona kävin kerran nuorena kylässä. Hänellä  oli  häkkilintuja.  Muistan siitä vierailusta vain   ne linnut. Ne pitivät  hirveän kimeätä meteliä. 


Linnuista puheenollen.   Tämä on  Jussi Heikkilän  Rubiinisatakieli ( Luscinia  calliope).




Juhani Linnovaara. Hiljaisuuden hetki.   Tämän kuvan valitsin kissan takia.


So long,  ja nyt kirjallisiin töihin!


Lisäys  14.3. Tässä  kuvakooste  musiikin kera Mirón  taiteesta. Vahinko ettei hänen parhaita töitään ole  nähtävillä Emmassa. 
  


4 kommenttia:

savisuti kirjoitti...

Kiitos Miró-kuvakoosteesta ja muistakin mielenkiintoisista kuvista! Tuonne oltiin suunniteltu menevämme jo heti kun uusi näyttely aukesi mutta ei silloin päästy. Retki Emmaan on kuitenkin edessä, tykkään Mirón maalauksista ja on hauska nähdä myös hänen veistoksiaan.

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Pidän tosi paljon Emmasta, ja minun mielestäni Mirón näyttely oli hyvin rakennettu. Lempiteokseni Saastamoisen säätiön kokoelmasta on Matti Saanion valokuvateos Lapista sodan jälkeen.

lepis kirjoitti...

Millä ihmellä sait luvan kuvata siellä noita teoksia? Kuvaillessani käytäviä ja näkymiä ulos, sain tiukkoja mulkaisuja näyttelyn vahtimestareilta. Kateellisen mutinaan tämä ;)

Anita Konkka kirjoitti...

Kun ensin yritin kuvata salaa kännykkäkameralla, tuli salivalvoja heti haukkana paikalle ja kielsi kuvaamisen. Ystävä veti pressikortin esiin ja sanoi että ollaan lehdistöä. Sillä pressikortilla tuli kuvauslupa ja minulle valkoinen kortti kaulaan roikkumaan. Sen jälkeen otin oikean kameran esiin ja kuvasin, eivätkä salivalvojat enää huomautelleet.