Etsin netistä kuvaa rex flammae -perhosista, jotka elävät noin 20 yksilön parvissa. " Niiden keskuudessa vallitsee eräänlainen solidaarisuus, joka ajaa ne kokoontumaan aina, kun yksi löytää riittävästi ruokaa koko ryhmälle. Usein ne sietävät lähellään myös muiden lajien perhosia, mutta heti kun näkyviin ilmestyy saalistaja, rex flammae -perhoset näyttävät kykenevän varoittamaan toisiaan, ties minkä kielen avulla, ja vetäytyvät suojaan. Muut perhoset, jotka vielä hetki sitten olivat ryhmässä mukana, eivät näytä saavan tuota tietoa, ja joutuvat linnun suuhun. Tarjotessaan pedolle saaliin rex flammae -perhoset varmistavat oman henkiinjäämisensä. Kun asiat ovat hyvin, yhden tai useamman muukalaisen läsnäolo ei häiritse niitä, ne saattavat jopa tavalla tai toisella hyötyä siitä, mutta heti vaaran uhatessa, kun parven yhtenäisyys ja säilyminen ovat vaakalaudalla, ne eivät epäröi uhrata sitä, joka ei kuulu niihin." Niiden perhosten kuvaa ei löytynyt netistä. Ne ovat vertauskuvallisia perhosia , jotka esiintyvät Philippe Claudelin romaanissa Varjojen raportti (suom. Ville Keynäs). Ne toimivat kuin mikä tahansa ihmisyhteisö, jonka turvarakenteet alkavat horjua. Asenteet muukalaisia kohtaan kovenevat, kun talous taantuu ja työttömyys kasvaa. Päivän Hesari kertoo, että sisäministeri ja vähemmistövaltuutettu ovat huolissaan koventuvista asenteista, ja että pienet kaupungit ovat tilastoissa rasistisia.
Claudelin romaanin kertoja, Brodeck, on muukalainen pienessä vuoristokylässä, jossa kestää viisi sukupolvea ennen kuin tulokas hyväksytään. " Täälläpäin on parempi, jos ei ole koskaan oikeassa. Siitä saa myöhemmin maksaa kalliisti," Brodeck toteaa. Hänellä on liian tummat hiukset, liian tumma ihon ja silmien väri, eikä kukaan tunne hänen taustaansa, hän on fremdër, vieras, jonka kyläläiset uhraavat, ja hänet lähetetään keskitysleirille.
Kun Brodeck sodan jälkeen palaa leiriltä elossa kyläläisten suureksi ihmeeksi (hänen nimensä on ehditty kaivertaa hautakiveen), hän saa tehtäväkseen raportin laatimisen kylään saapuneesta muukalaisesta, joka on niin poikkeava sekä käytökseltään että ulkonäoltään ja vaatetukseltaan, että kyläläiset kokevat hänet uhkaksi. Joku epäilee häntä "miehimykseksi" ( hyvä sananvalinta Ville Keynäsilta) Hän on De Anderer, Toinen. Kyläläiset tuhoavat ensin hänen piirustuksensa, sitten hevosensa ja aasinsa ja lopulta hänet itsensä. Brodeck ei halua kokea samaa kohtaloa kuin Anderer, ja suostuu ikävään tehtävään, mistä kirjan ranskankielinen nimi La rapport de Brodeck.
Claudel, viisaasti kyllä, ei kerro mikä kylä, mikä sota, mikä keskitysleiri eikä kertaakaan mainitse saksalaisia tai juutalaisia. Hän ei syyttele eikä tuomitse, hän kuvaa ja kertoo. Varjojen raportti on hyvällä tavalla vanhanaikainen romaani, jossa on tarina, juoni ja eettinen sanoma. Surullinen tarina meistä ihmisistä, aina ajankohtainen, ja niin hyvin kirjoitettu, että kirjasta ei tekisi mieli luopua, mutta pakko se on viedä kirjastoon, että muutkin pääsisivät lukemaan sitä, eikä sakkokertymäni kasvaisi liikaa.
Philippe Claudel ennen Messilään lähtöä Sanomatorin matineassa, jossa hän luki kappaleen Varjojen raporttia. Se kuulosti niin hyvältä että varasin kirjan heti kirjastosta.
Lisää Varjojen raportista Antiaikalaisen blogissa ja Kirjavinkeissä
sekä Claudelin taustasta täällä.
7 kommenttia:
Anita, ehdin jo odotella "postaustasi", joka blogikielellä tarkoittanee uutta lähetystä sivustolle. (Sen verran "muukalaiseksi" tunnen itseni etten hallitse vielä kieltä, jota tottuneet bloggaajat käyttävät. Muuten alan kyllä jo huomata blogielämän kirjoittamattomia lainalaisuuksia ja ihmisyyttä myös rivien välissä.)
Itse asiassa minulla oli tätä lukiessa koko ajan tunne, että rex flammae-perhoset sopisivat hyvin edustamaan sitä ryhmää bloggaajia, joihin ihmiset, joille kirjat ovat tärkeitä, kuuluvat.
Täällä blogimaailmassa on tosiaan selvästi havaittavia yhdyskuntia, ihmisiä, jotka ovat ilmeisesti pitäneet yhteyttä jo pitemmän aikaa, jonkin asian yhdistäminä, esim. käsitöiden, ruuan, terveyden, tms. tässä tapauksessa siis kirjallisuuden. (Minäkin olen hakeutunut tähän ryhmään juuri sen takia, että kirjat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja korvanneet jopa esim. ystäviä, jotka kai yleensä ovat eläviä ihmisiä. :) - sinänsä kai huolestuttava asia.
Kirja, josta kerrot, ja sen kirjoittaja, Philippe Claudel, eivät ole vielä tuttuja, mutta niin kiinnostavilta vaikuttavat, että menen ensi tilassa kirjastoon katsomaan, josko olisivat saatavilla.
Niin, ja Sinuakin yritän tavoitella. Kysynkin tässä, mikä on se kirja, johon haluaisit minun ensimmäiseksi tutustuvan? (Olen lueskellut tekstejäsi tuolta Kirjailijan päiväkirja – puolelta.)
Minua muuten vaivasi tuo Claudelin epämääräisyys tapahtumapaikan suhteen. Olisin kaivannut jotenkin tapahtumien kiinteämpää sijoittamista kartalle.
Monissa arvosteluissa ollaan sitä mieltä, että kylä on Saksan ja Ranskan rajalla, mutta kirjastahan se ei tule ilmi - päinvastoin, jotkut jutut kirjassa saivat minut sijoittamaan sen pikemminkin Itävallan suuntaan.
Avatar, hauska ajatus että kirjallisuusbloggaajat olisivat rex flammae-perhosia, jotka sietävät muukalaisia ryhmässään. Kirjallisuus on aihepiiri, joka ei herätä suuria intohimoja ja tulisia keskusteluja, fleimausta kuten nettikielellä asia ilmaistaan. Siksi kirjallisuusblogeissa on aika rauhallista. En osaa neuvoa sinulle msitä kirjastani aloittaisit. Itse tykkään eniten Talvi Ravennassa- romaanista. Mutta monet tykkäävät enemmän Hullun taivaassa -kirjasta. Se kertoo hullusta rakkaudesta.
Mikko, minä ajattelin että Varjojen raportti sijoittuu jonnekin Elsassiin, se alue kun on ollut vuoroin saksalaisilla, vuoroin ranskalaisilla. Parempi ettei kylää ole nimetty eikä sitä löydy kartalta. Sellaisia kyliä ja ihmisiä on kaikkialla Euroopassa.
Se on yleispätevämpi nimettömänä.
Tietysti sillä on oma viehätyksensä jos tietää paikan, esim. sen talon jossa Dostojevskin Raskolnikov kävi tappamassa koronkiskurieukon ja hänen sisarensa. Nykyään sen talon asukkaita vaivaa jatkuva turistivirta. Minäkin olen käynyt siinä rappukäytävässä, samoin Moskovassa siinä talossa jossa Saatana saapuu Moskovaan -romaanin porukka asui. Ja aina kun Saksassa ajan bussilla Hunsrückin lävitse, ajattelen Heimat-sarjan henkilöitä.
Tjoh, kirjojen PITÄISI herättää ja huomattavasti enemmän intohimoja!
Kesä on lukemisen aikaa senkin vuoksi että telkkarista ei tule mitään. Paitsi tuli sieltä aika lyhyt ja vähän hölmö keskustelu Danten Paratiisista, mutta sillä oli se positiivinen vaikutus että nyt olen juuttunut kuuntelemaan klassista musiikkia ja LUKEMAAN sitä kirjaa, joka ehkä on kuulunut todellakin tenttilukemistoon, kuten Blomstedt sanoi.
Kirjoista puhumiseen sopii kirjoitus ja korkeintaan radio, telkkarissa näkee ihmiset pukeutuneina, eleineen ja ilmeineen, joihin sitten takertuu. Radion kirjaohjelmat taidettiin keväällä palkitakin, en muista enää millä. Mutta suosikkini on Nadja Nowak ja Kirjakerho. Haastavassa heinäkuussa on taidettu puhua kirjoista vähemmän.
Avatar ajattelee että kirjojen rakastajat ovat oma heimonsa täällä Blogistanissa ja luulen että kyllä me jossain määrin olemmekin.
Onneksi mukava porukka sikäli, että täällä pääsee irti lehdistä ja muista inhotuksista tulevista kaupallisuuden kamaluuksista.
Rahasta puhuminen on niin hemmetin brutaalia ja banaalia, varsinkin kun sitä ei ole! Siinä suhteessa olen ehkä pohjasakkaa koska olen kriitikko...
Ripsa, kyllä kesälläkin tulee telkkarista hyviä leffoja, ainakin Teemalta joka keskiviikko Werner Herzogia, joka on huippuohjaaja. Harmittaa että en nauhoittanut Stroszekia, se puuttuu minulta eikä sitä saa suomenkielellä tekstitettynä mistään.
Ja tänä iltana (lauantaina) tulee Easy Rider. Olen nähnyt sen pari kertaa. Aion katsoa kolmannenkin kerrna.
Se Dante-keskustelu oli pettymys, minullekin. En tiedä miksi suomenkielisen telkkarin puolella ei osata tehdä hyviä kirjallisuusohjelmia, ottasivat oppia ruotsinkielisen FST5:n kirjallisuusohjelmista. Oletko katsonut niitä koskaan?
Mielenkiintoisinta tuossa on tuo perhosten nimi: rex flammae eli liekin kuningas. Se, joka hallitsee tulta, ei ehkä anna sen polttaa itseään, mutta muut, kokemattomat, tuli voi tuhota.
Täytyy varmaan tuo kirja lukea, kun ehdin.
Kiitos kirjavinkistä. Enpä muista, että olisin koskaan lukenut yhtä tarkkanäköistä ja hyytävää kuvausta toiseudesta kuin mitä tässä Philippe Claudelin Varjojen raportissa kohtasin.
Lähetä kommentti