The Magic Cat Eye
Tämä kissa osaa lukea ajatuksiasi. Kun valitset alalaitaan ilmestyvistä korteista yhden, kissa tietää minkä kortin valitsit ja poistaa valitsemasi kortin.
Haluasinpa tietää, miten kissa onnistuu tietämään minkä kortin olen valinnut. Jos joku tietää arvoituksen ratkaisun, kertokoon sen minulle.
Kuusi satunnaista asiaa minusta
Soli ja Teemu ovat haastaneet minut kertomaan kuusi satunnaista asiaa itsestäni. Yritän vastata haasteeseen.
1. En ole koskaan ottanut kissaa, mutta minulla on ollut 7 kissaa. Ne kaikki ovat tulleet luokseni lasten, ystävien ja tuttavien tuomana.
2. Olen vasenkätinen ja punatukkainen. Synnyin onneksi viime vuosisadalla enkä keskiajalla.
3. Olen asunut Helsingissä 8:ssa talossa, joista viisi on ollut kulmatalo, eli sijainnut kahden kadun risteyksessä. Yhden talon ikkunasta näkyi kirkontorni. Dostojevskin pakkomielle oli asua kulmatalossa, jonka ikkunoista näkyy kirkontorni. Minulla ei ole sellaista pakkomielettä, olen ihan sattumalta joutunut asumaan kulmataloissa ja viihtynyt niissä hyvin.
4. Tapasin tulevan ( nykyisen ex) mieheni sattumalta Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun kulmassa ja sain sattumalta kaksi lasta hänen kanssaan.
5. Näen telepaattisia unia.
6. Rakastan I Chingin satunnaisia vastauksia. Tänään se sanoi , että olen Nuori hullu ( 4. Meng/ Youthful Folly) kun kysyin siltä, mikä on ensimmäinen satunnainen asia minusta.
Meemin säännöt:
1. Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Vaikein osa meemistä on haastaa 6. bloggaaja. Ketkä eivät ole vielä saaneet haastetta? Ripsa?
Blogi jota suosittelen
Bloggauksen kultaisiin sääntöihin kuuluu, että postaus saa sisältää vain yhden asian kerrallaan. Mutta säännöt ovat tehty rikottavaksi, joten vastaan tässä vielä yhteen haasteeseen. Sain sen Kynä kädessä -blogista.
Haasteena on valita yksi suositeltava blogi. Se on miltei ylivoimainen tehtävä, koska hyviä blogeja on niin paljon. Minun valintani on blogi johon olen tutustunut vasta äskettäin Valokuvatorstain kautta: Kello viiden tee- syadinilla, kiitos. Perustelu: Blogi on yhteisöllinen ja yllätyksellinen. Kun avaa blogin, ei etukäteen tiedä minkänäköiseksi se on muuttunut. Bloginpitäjä Elegia jakaa Bloggeriin sopivia blogipohjia ilmaiseksi, osallistuu keskusteluihin, kertoo kokemuksiaan, viljelee ironiaa ja sarkasmia, tekee hienoja kuvakollaaseja, rakastaa vanhoja taloja jne.
9 kommenttia:
Kaikki kortit vaihtuvat.
Kiitos tiedosta. Taikurin temppuja joita silmä ei ehdi huomata.
Uh, Anita, kiitos, kun sinäkin sitten haastoit niin ajattelen asiaa eli meemiin vastaamista.
Satunnaisuuksia en uskalla ajatella koska niiden pitää olla ja tapahtua yhtäkkiä ja sekunnissa ja sillä hetkellä.
Kun itsestä ja sen häilyvyydestä on vuoskymmenten kokemus, ehkä satunnaisuudet ovat välttämättämyys eivätkä hyve.
Huh, kiitos anonyymi korttipaljastuksesta, olin vähällä alkaa pelätä tuota kissaa! Niin epätarkkaavainen sitä sitten on..
Satunnaisuuksien valitseminen ei ollut minustakaan hirveän helppoa, se on tuollainen "sano jotain!" -tyyppinen tehtävä, joissa aina menee kurkku umpeen:-)
Hei, kiitos paljon suosituksista! Olipa yllättävää olla sellaisen kohteena, mutta olen imarreltu. Tunnustan samalla myös, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun vierailen blogissasi, mutta taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kommentoin.
Ehdottomasti jatkan suosittelukierrosta. Mielenkiintoisia blogeja on paljon, joten täytyy mietiskellä tovi.
Oli muuten kiehtovaa lukea sinun paljastuksesi.
Haha :)
"sain sattumalta kaksi lasta hänen kanssaan"
Kiitos haasteesta, Anita, mutta olen vakaasti päättänyt lopettaa bloggaamisen.
Saara, mikä vahinko! Minkäs sille sitten mahtaa. Vakaita päätöksiä pitää kunnioittaa.
Kiitos haasteesta. Siihen on nyt vastattu.
Lähetä kommentti