Kuvassa Dostojevskin
rantakatu Staraja Russassa. Dostojevski vietti ennen kuolemaansa perheen kanssa
neljä kesää vihreässä talossa (vasemmalla). Siellä hän kirjoitti Karamazovin
veljekset, joka jäi hänen viimeiseksi romaanikseen. Perezika-joen
ranta pilkottaa puiden välistä.
Dostojevski teki pitkiä
kävelyretkiä pitkin joen rantaa. Koska hän lähti joka päivä kävelemään
täsmällisesti samaan aikaan, kerjäläiset kerääntyivät portin pieleen odottamaan
häntä. He tiesivät, että hän antaa jokaiselle lantin. Hän kulki pitkin
rantakatua katse maahan painuneena ajatuksiinsa syventyneenä niin hajamielisenä,
että ei tunnistanut edes omaa vaimoaan, eikä kuullut ja nähnyt mitään. Hän
saattoi olla niin eläytynyt tekeillä olevan romaanin henkilöhahmoihin, että
puhui, nauroi ja elehti kadulla itsekseen, kertoo hänen tyttärensä Ljubov
muistelmissaan (Dostojevski: En levnadsteckning av Aimée Dostojevski. Stockholm
1921).
"Grusenkan" talo
Perezika-joen toisella rannalla asui Grusenkan =
Agrafena
Alexandrovna Svetlovan
esikuva. Hän oli nuori nainen (22 v.), joka rakastui milloin yhteen, milloin
toiseen mieheen (siispä tyypillinen nuori nainen). Hän oli kunnon perheen tytär,
äiti harras uskovainen, jolle tytön
rakastumiset aiheuttivat harmaita hiuksia. ”Grusenka” ja hänen vanhempansa
olivat Dostojevskin perhetuttavia.
Dostojevski kuvaa Grusenkaa seuraavasti:
”…ihmeen ihanat, runsaat, tummanruskeat hiukset, tummat soopelinkarvaa
muistuttavat kulmakarvat ja ihastuttavat
harmaansiniset silmät, joissa oli pitkät ripset, olisivat ehdottomasti saaneet kaikkein
välinpitämättömimmänkin ja hajamielisimmänkin miehen väkijoukossa ja
kävelypaikalla tai puodissa äkkiä pysähtymään näitä kasvoja katselemaan ja
muistamaan niitä pitkän aikaa” (suom.V.K.Trast.) Luultavasti hajamieliselle
Dostojevskille oli käynyt juuri niin, kun hän oli nähnyt ensi kertaa Grusenkan
esikuvan kasvot.
Dostojevskin työhuone Staraja Russassa. Yläkuvan
vasemmassa reunassa on hänen vaimonsa Annan työpöytä, jonka ääressä vaimo kirjoitti pikakirjoituksella sanelusta Karamazovin
veljeksiä. Anna oli täydellinen kirjailijan vaimo, jollainen pitäisi olla
jokaisella kirjailijalla, oli hänen sitten mies tai nainen.
Dostojevskin pieni
työpöytä on vasemmanpuoleisen yläkuvan oikeassa nurkassa. Sen ääressä hän kirjoitti öisin Karamazovin veljeksiä, ja saneli sitä seuraavana
päivänä Annalle. Hän aloitti kirjoittamisen, kun lapset olivat menneet
nukkumaan. Hän itse kävi nukkumaan aamun varhaisilla tunneilla ja heräsi iltapäivällä.
Lasten piti varoa metelöintiä.
Vain pieni Aleksei-poika, isän
lemmikki sai häiritä isää, Ljubovin mukaan. Aleksei kuoli kaksi ja puolivuotiaana epilepsiakohtaukseen.
Kuolema aiheutti ankaraa
syyllisyydentuntoa Dostojevskissa.
Työpöydän yläpuolella nurkassa on ikoni.
Työpöydällä esineet ja muistiinpanot ovat hyvässä järjestyksessä. Niin ne
olivat hänen eläessäänkin. Hän oli ulkoisen järjestyksen mies miltei
pakkomielteisesti, mitä ei hänen romaaneistaan uskoisi. Vasemmassa alanurkassa
on hänen sohvansa, kirjailijan toiseksi tärkein työkalu kynän jälkeen. Ideat
syntyvät joko sohvalla maatessa tai jokirannoilla kävellessä. Sohvan yläpuolella on jäljennös Raffaellon Sikstiiniläismadonnasta, joka oli
Ljubovin mukaan kuva Dostojevskin naisihanteesta.
Oikealla seinällä Dostojevskin työpöydän
yläpuolella on Hans Holbein nuoremman maalauksen osajäljennös Kuolleesta
Kristuksesta, mutta sitä ei näy kuvassa. Dostojevski oli nähnyt maalauksen Saksassa ja
se oli vaikuttanut häneen vangitsevasti. Hän kuvaa vaikutusta romaanissa Idiootti.
Oikeassa alakulmassa on kopio
käsikirjoituksen sivusta. Kuvan keskellä on kuva parrakkaasta miehestä.
Mahtaneeko olla isä Karamazov? Hänellä oli kolme poikaa, joista hän ei ollut
ikinä pitänyt huolta - ja neljäs poika, avioton Pavel Smerdjakov, jonka syntyperä on hieman epäselvä. Isä Karamazovin
vanhin poika, 28-vuotias Dmitri (= Mitka, Mitja, Mitenka ), hurvittelija
ja iloinen poika on rakastunut Grusenkaan. Romaanin draamassa rakkaus ja raha
ovat keskeisessä osassa, kuten olivat Dostojevskinkin elämässä. Myös isä
Karamazov on rakastunut Grusenkaan ja luvannut tälle 3000
ruplaa, jos tämä suostuu naimisiin hänen kanssaan. Dmitri perää isältään
äidinperintöään, 3000 ruplaa, jota isä ei ollut maksanut hänelle. Oikeus katsoi
rahan olleen isänmurhan motiivina ja tuomitsi Dmitrin
pakkotyöhön Siperiaan
Dostojevskin oma isä oli kuollut hämärissä olosuhteissa. Puhuttiin että isän olivat murhanneet hänen omat maaorjansa. Näyttöä murhasta ei ollut, mutta Dostojevski uskoi murhapuheisiin. Isänmurhatapaukset kiinnostivat häntä. Karamazovin
veljekset sai alkunsa uutisesta, jossa kerrottiin isänmurhasta. Hän oli sitä mieltä että todellisuus oli
paljon mielenkiintoisempaa kuin mielikuvituksen kehittämät tarinat. Niinpä hän
luki ahkerasti lehtien rikosuutisia ja Pietarissa ollessaan kävi
oikeudenistunnoissa kuuntelemassa rikosjuttuja.
Minä luin Karamazovin
veljekset ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Muistan hyvin sen yön, jolloin
aloin lukea sitä kirjaa. Oli juhannusyö. Olin ollut parin kaverin kanssa
Seurasaaressa, mutta siellä oli niin tylsää, että olin lähtenyt kesken kaiken
kotiin ja ruvennut lukemaan Karamazovia. En voinut laskea kirjaa käsistäni, se
oli niin jännittävä. Luin sitä koko yön ja seuraavana päivänä eikä minulle selvinnyt
kuka murhasi isä Karamazovin. Se ei ole selvinnyt vieläkään, vaikka olen lukenut sen kolmeen kertaan.
Yhtä järisyttävä
vaikutus oli Rikos ja rangaistus –romaanilla, jonka olin lukenut
edellisenä talvena. Sitä ennen olin ollut dekkareiden suurkuluttaja. Sen
jälkeen en ole pystynyt lukemaan dekkareita, enkä Karamazovin veljesten
jälkeen lukemaan ns. viihdekirjallisuutta. Isäni joka käänsi Dostojevskia oli sitä
mieltä, että Dostojevski on nuorten ihmisten kirjailija, mutta minä olen vielä
vanhanakin hullaantunut Dostojevskiin.
Dostojevskin talo pihan
puolelta. Ljubov-tyttären mukaan talo muistuttaa Karamazovin taloa. Romaanissa
talo on harmaa, mutta todellisuudessa vihreä. Dostojevskin mieliväri oli
merenvihreä, ei mitenkään harvinainen värisuosikki mieheltä, jolla oli punainen
tukka ja parta. Talo on kyllä vihreämpi kuin meri. Vankka umpiaita ympäröi
pihaa, ehkä sama aita jonka ylitse viimeisillään oleva Lizaveta-tyttönen kiipesi
pihalle. Hän synnytti samana
yönä Smerdjakovin ja kuoli synnytykseen
kenties kuvan vasemmassa
alalaidassa olevassa savusaunan
näköisessä rakennuksessa.
Dostojevski viihtyi talossa ja Staraja Russan
kaupungissa. Talo sijaitsi kahden kadun risteyksessä,
ja talon joistakin ikkunoista näkyi kirkon torni. En ole varma onko se sama
torni joka näkyy kuvan oikeassa alanurkassa. Hartaana ortodoksina Dostojevski uskoi, että kahden
kadun kulmassa oleva talo jonka ikkunoista näkyy kirkon torni, tuo hyvää onnea.
Hän oli taikauskoinen kuten venäläiset
yleensä vielä nykyäänkin .
Staraja Russa oli Dostojevskin
aikaan kaupunkipahanen Novgorodin
alueella. Sellainen se on vieläkin. Asukkaita on noin 34 000, työttömiä on paljon, koska teollisuutta ei ole. Nuoret lähtevät etsimään
töitä muualta ja kaupunkiin jäävät vanhukset. Uusrikkaita ei siellä ole. Ihmiset
ovat keskitasoa köyhempiä.
Dostojevskit valitsivat Staraja Russan kesänviettopaikakseen
terveyssyistä. Ljubov-tytär sairasteli
paljon lapsena. Staraja Russan terveyskylpylän kivennäishoidot ja ionipitoinen
ilma tekivät hyvää hänen terveydelleen. Isä-Dostojevski puolestaan joutui
matkustamaan osaksi kesää Saksan Emsiin hoitamaan
terveyttään, ja kaipasi kovasti
perhettään Staraja Russassa. Ljubov muistelee En levnadstekckning-kirjassaan
noita kesiä.
Staraja Russan terveyskylpylä
toimii yhä. Netissä kerrotaan, että ”sen
symbolina sekä sen kauneimpana
kohteena ja ylpeytenä on Muravjovski-suihkulähde.
Se nousee pohjamaasta jo puolentoista vuosisadan aikana. Haihduttua suihkusta
kivennäisvesi luo parannusihmeitä ilmassakin kyllästämällä ilmaa anioneilla.”
Minä join terveyskylpylän
mineraalivettä, joka kuulemma auttaa ruuansulatuskanavan sairauksien hoidossa, ja joka sisältää bromia, klooria, kalsiumia ja
natriumia. Se oli hirvittävän pahanmakuista, kuten kaikki terveellinen.
Seuraavana päivänä yskäni paheni, vointi oli huono, vilutti ja huuletkin, jotka
eivät koskaan rohdu, olivat rohtuneet.
Matka Pietarista Staraja
Russaan kesti bussilla viisi tuntia.
Bussimatkan suurin esteettinen elämys oli pelloilla iltapimeällä palavat
tulinauhat. Menneen kesän korsia kulotettiin. Ilma
oli harmaa savusta, joka tunkeutui bussin
sisään ja kirvelsi silmissä sekä kurkussa.
Tuskin olisin ikinä tullut
käyneeksi Staraja Russassa, ellei Venäjänmatkat olisi järjestänyt Dostojevskin
jäljillä Pietarissa ja Staraja Russassa –retkeä 24.3.- 28.3.2016.
Kuvassa
vasemmalla sivulla Dostojevskin patsas Pietarissa. Keskellä ylhäällä matkanjohtaja
Merja Jokela Dostojevskin haudalla.
Keskimmäisessä kuvassa matkan asiantuntija Karamazovin veljesten suomentaja Martti Anhava ja Pietarin
Dostojevski-museon opas ja matkatovereita taustalla. Keskellä alhaalla Dostojevskin sätkät ja
tupakkakotelo. Hän oli kova
tupakkimies, kääri itse sätkänsä ja poltti niitä noin 50 kappaletta yötä kohden,
seurauksensa oli kuolema keuhkoverenvuotoon. Oikeassa reunassa
Dostojevskin samovaari. Teen ja tupakan
voimalla hän pysyi hereillä ja jaksoi kirjoittaa öisin
