torstaina, syyskuuta 04, 2014

Ihmeellisiä sattumuksia


Tänään  on  isäni syntymäpäivä,   ja jatkosodan   päättymisestä on kulunut  70 vuotta.    Hän syntyi 110   vuotta sitten Toksovassa Inkerinmaalla.

Neljä   päivää sitten nousin  metrojunaan Sörnäisten asemalla.  Metrossa istui nainen joka luki kirjaa. Menin istumaan    vastapäätä häntä ja   aloin lukea vastailmestynyttä Voima-lehteä. Herttoniemen tiennoilla   nostin katseeni lehdestä ja hän kirjasta, katseet kohtasivat.    Nainen  näytti  minulle  kirjaa jota oli lukemassa. Se oli isäni Kulkurin  kesä,  ilmestynyt   vuonna  1942,   ensimmäinen  osa  omaelämäkerrallisesta Kulkuri-trilogiasta.    Ensimmäinen  osa oli aikoinaan  menestysteos,  sitä  myytiin  neljän kuukauden  aikana  24 000 kappaletta.

Nainen  kertoi, että  hän  oli lukenut  aikaisemmin isäni  Riisutut naamiot, joka  oli  hänestä kiinnostava  kuvaus 30-luvun  aatemaailmasta.   Kerroin  että  se   oli satiirinen  näkemys  kansallissosialistisesta liikkeestä,  johon  isäni    oli  osallistunut nuorena  hulluna. 
Minusta  oli    ihmeellistä kuulla , että  isäni  kirjoja  luetaan vieläkin, vaikkei niistä mediassa kohtakakaan.    Riisutut naamiot ilmestyi  tasan 70 vuotta  sitten.  Olin  niin  häkeltynyt  kohtaamisesta, että en  älynnyt kysyä  naisen nimeä  ennen kuin hän nousi  metrojunasta pois.

 Kerroin  ihmeellisestä sattumuksesta  Facebook-päivityksessä.  Eräs  fb-kaverini kirjoitti, että   kohtaaminen oli  "terveiset isältä".  Minulle näitä merkittäviä yhteensattumia on  tapahtunut usein, varsinkin nuorena.  Luultavasti kaikille   niitä on sattunut.  Maailma  ei ole  niin  yksioikoinen  paikka  kuin  materialistit väittävät.



 
Tänään, isäni syntymäpäivänä,  sain   dokufiktion  vedokset.   Kerron   Unennäkijän muistelmissa mm. isäni tarinanOlin suunnitellut , että  teen viikonloppuna blogitekstin  Ljudmila Ulitskajan  mielenkiintoisesta + ajankohtaisesta  romaanista nimeltä Vihreän teltan alla. Mutta  nyt se  saa jäädä.  Kirja pitää palauttaa kirjastoon. Se on  mennyt jo sakoille.  

 Vedosten lukeminen on  aina  jotenkin  raastavaa.  On  luovuttava   työstä, jota on tehnyt  monta vuotta, ja  annettava sen  lähteä   maailmalle  kuten  aikuiseksi  kasvaneiden lasten.  Lapset  tosin palaavat  takaisin  lastenlasten kanssa, mutta  kirja ei palaa. Se on mennyttä  elämää.