tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Kuvahaaste: toistuvia teemoja


Jatulintarhan Jenny  haastoi   kertomaan kuvien toistuvista  teemoista.   Hänen  toistuvia  teemojaan ovat  kuluneisuus ja tyhjyys.    Tein  muutaman kuvakoosteen  toistuvista teemoistani.  Kauhean  flunssan  takia  en  jaksa  sanallistaa teemojani.  Tässä ensimmäinen teema:

Veistokset ja patsaat,  myös maalaukset mutta yksiulotteisuutensa takia ne eivät ole niin kiinnostavia kuvauksen kohteita  kuin veistokset.


Toinen teema.  Katutaide:  graffitit, tagit, ja stencilit ja tarrat. Taustakuvana  on vakituinen kuvauskohteeni, Puotilan uimakoppi ja sen vaihtuvat graffitit.   Ylärivissä on  helsinkiläistä,  alarivissä tarttolaista katutaidetta.

Kolmas teema:  Aurinkolahti.   Se on  lähiympäristöäni, siksi kuvaan sitä paljon. 

 Neljäs teema: Simo.  Hän ei  vielä niin pieni, että ei poseraa, siksi häntä on kiva kuvata.  Yleensä en kuvaa  aikuisia, koska  kuvat heistä  epäonnistuvat. Se johtuu  siitä, että jännitän aikuisia   ja arastelen kuvat heitä.

Viides teema olisi kissat, mutta en jaksa  tehdä niistä    koostetta. (  Nenä vuotaa  kuin ränni keväällä  ja  ohimoita puristaa vanne).  Suurin  osa  kuvistani on kaupunkikuvia,  taloja, katuja, näyteikkunoita,  töhryjä.    Yhtään maalaiskuvaa ei löytynyt, koska en käy maaseudulla.  Luontokuvia on vähän,  mitä nyt  muutamia kukankuvia  viljelypalstalta Puotilasta ja    Miina  Äkkijyrkän lehmiä ja hevosia Uutelasta. ¨En osaa tehdä makroja ötököistä ja kasveista.

 Haastan kaikki valokuvausta harrastavat bloggaajat  miettimään toistuvia teemojaan. Hyvänä  alustuksena aiheeseen Jennyn  blogikirjoitus.   Heitän pallon erikseen   seuraaville blogeille:



Ps. Kuvat voi klikata isommiksi kuten aina.

14 kommenttia:

  1. Kiinnostavia kuvakoosteita. Suosikkini lapset. Ne on aina niin suloisia. Niin teemoina kuin livenä.
    Aina yhtä hämmästyttäviä pikku olentoja.

    VastaaPoista
  2. Kiitän erittäin innostavasta haasteesta. Tulee samalla mietittyä omaa kuvaamistaan kokoavasti. Paneudun haasteeseen, joten kollaasien kokoasminen vie aikaa jonkin verran.

    VastaaPoista
  3. Ai jaa, ei näitä kuvia saakaan isommaksi klikkaamalla.

    VastaaPoista
  4. Tampereen Aleksis Kiven Runotar-patsas on minulle herkkä paikka monesta syystä.

    Mutta ehkä sen takia eniten että 17-vuotiaana minulla oli treffit siinä ensimmäisen poikaystäväni kanssa.

    Siitä on niin käsittämättömän kauan että sen kuvaaminen olisi yksinkertaisesti jo hölmöä. Eka oikea rakastuminen?

    Ei paistanut päivä, eikä suhissut tuuli, olo oli yhtä hämmennystä. Taisi sataa tihuuttaa, lokakuuta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta - taas uusi kulma kurkistella kuviaan:) Saattaapi hetki mennä katsellessa, mutta vastaan kyllä!

    VastaaPoista
  6. Niin ja sinun kuvasi ovat tosi mielenkiintoisia, jostain ehkä oman koneeni syystä? en saa vaan klikattua niitä nyt isommaksi, täytyy tulla uudelleen myöhemmin kurkkaamaan vielä tarkemmin...

    VastaaPoista
  7. Inkivääri, ei niitä kuvia jostain syystä pysty klikkaamaan isommiksi.

    Ripsa, 60-luvun alussa Eino Leinon patsaalla kokoontui Hesassa vakituisesti nuorisoryhmä, jota ruvettiin sanomaan Eikan pumpuksi.

    VastaaPoista
  8. Oh, kiitos haasteesta! Osallistun taatusti! Heti tiedän mitä yleisimmät teemani ovat.

    VastaaPoista
  9. Anita, voisit oikeastaan kertoa mitä te oikein siellä pumpussa teitte!

    Minä olen kuullut vain joitakin epämääräisiä ja vältteleviä vastauksia koko pumpusta. Ja minähän olin Tampereen likkoja, en siellä silloin vielä kuin ehkä joskus käymäseltään.

    VastaaPoista
  10. Kiitos! Täytyy vähän paneutua tähän:) Onko minulla tyyliä tai teemaa... Ehkä sieltä jotain voi löytää. Motto ainakin on, että laatua se on se kakkoslaatukin:)

    VastaaPoista
  11. Ripsa, en kuulunut Eikan pumppuun, enkä tuntenut ketään joka olisi kuulunut siihen. Minun tietääkseni Eikan patsaalla tavattiin tuttavia, seisoskeltiin, juteltiin. Keskikaljaa ei siihen aikaan ollut tapana juoda. En tiedä oliko käytössä joitain muita aineista jo silloin.

    VastaaPoista
  12. Ensin kiitos mielenkiintoisesta haasteesta. Olikin mukava tietää, millaisia teemoja sinulla on.

    Sinun teemat ovat mielenkiintoisia. Patsaat eivät mielestäni ole kovin helppoja kuvattavia mittasuhteiden takia (toisaalta ne antavat haastetta), mutta sinun kuvasi ovat upeita.

    Ehdin itsekin jo miettiä asiaa ja minulla tosiaan on tiettyjä teemoja, jotka toistuvat. Teen niistä koosteen jossain välissä.

    VastaaPoista
  13. Hei, vihdoin vastasin haasteeseen - myöhemmin taitaa tulla vielä lisää, mutta nyt on hoppu.

    VastaaPoista
  14. No niin, nyt on vastattu. Ihan hiki tuli ;). No ei vaan, jatkan varmaan pikkuisen aihetta paremmalla ajalla. Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista