keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Kirjailijan ja kustantajan suhteesta

Ninni ja  Simo 010
Kirjailijan työnurkkaus.  Olisipa   kirjailijan ja  kustantajan suhde  yhtä levollinen  kuin  supervisor Ninni kuvassa.

 Doris Lessing   kirjoittaa  omaelämäkertansa toisessa osassa ( Varjossa vaeltaja, sivut 128-139)  kustannusmaailman muutoksesta.  Hänellä on asiaan lähes  viidenkymmenen vuoden perspektiivi. Hän sanoo, että   entiseen aikaan  kustannusmaailman  sydän oli kirjailijan henkilökohtainen suhde  kirjailijaan.  Kustantajat olivat miehiä jotka  rakastivat kirjallisuutta. He  etsivät uusi kirjailijoita, hoivasivat heitä, pitivät saatavilla kirjoja joita  myytiin vain muutamia satoja kappaleita.   Kirjailijan ensimmäistä  romaania tai novellikokoelmaa pidettiin hengissä, sitä ei pantu alennusmyyntiin. Nykyään  kaikki on toisin. “ Me olemme pelkkää matkatavaraa, samanlaisia hyödykkeitä kuin kirjoittamamme kirjat,” Lessing sanoo.  Hänen mukaansa  ajatustakaan ei suoda sille  hauraalle suhteelle joka syntyy kirjailijan ja kustannustoimittajan välille. Nykyään   kustantamoissa työskenteleviä toimittajia kohdellaan yhtä  kovakouraisesti kuin kirjailijoita.

“Kustantajista, parhaistakin, on hetkittäin ärsyttävää, suorastaan sietämätöntä, ettei omaisuutta, joka kirjailijassa tuottaa hyvää  kirjallisuutta, voi hallita. Kaikki muu on hallittavissa. Mutta nämä itseensä niin tyytyväiset kirjailijat voi passittaa signeeraamaan kirjojaan ja antamaan ääliömäisiä haastatteluja. Niiden renkaiden läpi heidät voi panna hyppäämään ja kirjata sen sopimukseenkin. Usein kustantajat yrittävät päästä kirjailijoista kokonaan eroon.  He kehittelevät hankkeita, joissa romaaneja laaditaan tietokoneeseen syötetyistä juonista jonkin tietyn kaavan mukaan. Mutta kumma kyllä näissä  romaaneissa  ei ole sitä elinvoimaa ja sähköä joka on kaiken kustantamisen ydin.” ( suom. Eeva Siikarla.  Kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 1998, suomeksi 2010.)

Suomalaisen  kustannusmaailman  turbulenssi  henkilöityy  tällä hetkellä  Sofi Oksaseen ja  Werner Söderströmiin, mutta  taustalla  vaikuttavat paljon  isommat  asiat kuin  otsikoihin  nostetut“potkut.”   Kustannusmaailma ja  painotalot elävät  e-kirjan tulon /pelon takia  suurta muutoksen aikaa.   E-kirja on yhtä  mullistava  keksintö  kuin Gutenbergin painokone, kuten Kaari  Utrio  sanoi  Kirjailijaliiton kevätkokouksessa. Samassa kokouksessa  käsiteltiin liiton jäsenille lähettyä   kyselytutkimusta kirjailijan ja kustantajan  suhteesta.   En muista  kuinka  monta  prosenttia kyselyyn vastanneista oli tyytymättömiä/ tyytyväisiä kustantajasuhteeseensa.   Soisin että kyselyn tulokset  julkistettaisiin.

 Lisäys  18.6.  Kommenteissa Tiina Pystynen  kertoo  kyselytutkimuksen tuloksista.

Doris Lessing on toiveikas. Hän kirjoittaa, että yksikään suurista kustannusimperiumista ei tuota paljon. “Tällä alalla pieni on todella kaunista. Ehkä me pääsemme palaamaan tilanteeseen, jossa kustantajat välittävät siitä, että kirjat toimitetaan hyvin ja jopa oikoluetaan kunnolla.”


Lessingin mukaan kaikkein olennaisinta “ovat kirjat jotka voivat olla vain vähemmistön lukemistoa eikä sitä muuta mikään meuhkaaminen ja myynninedistäminen, ja ne ovat parhaita ja –kaikessa hiljaisuudessa, salaa ja huomaamatta – vaikutusvaltaisimpia, ne luovat aikansa kirjallisuuden tason ja sävyn.”

perjantaina, kesäkuuta 11, 2010

Rikkaruoho?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ray Bradburylla  on  mainio  romaani Dandelion Wine (Voikukkaviiniä), jonka olen lukenut  niin kauan sitten, että  muistan vain  sen että   isoäiti tai isoisä teki  viiniä  voikukan terälehdistä.  Tältä vuodelta  alkaa  voikukkien kukinta olla ohi, mutta ensi vuodelle   tässä ohje   Marttojen    Juomia luonnosta- sivustolta:
Voikukkaviini
4 l voikukan keltaisia terälehtiä
8 l kiehuvaa vettä
3 kg sokeria
4 appelsiinin mehu
2 sitruunan mehu
½ kg rusinoita
herneen kokoinen pala hiivaa
Kaada kiehuva vesi terälehtien päälle. Anna seistä vuorokausi huoneenlämmössä. Siivilöi terälehdet pois.
Lisää nesteeseen sokeri, appelsiinien ja sitruunoiden mehut, rusinat ja hiivanokare. Anna käydä tasaisessa lämpötilassa 4 viikkoa, älä sekoita välillä.
Pullota. Viini on valmista jouluna.

Joku oli  kiinnittänyt  ilmoituksen Juorumäen  viljelyspalstojen ilmoitustaululle: Rikkaruohonviljelijät hävetkää!
Palstalla 002
Minä aloin  hävetä, kun  palstani reunoilla kasvaa voikukkaa,   vuohenputkea ja juolavehnää. Niinpä tänään  ennen  sateentuloa tein ison urakan,kun   kuokin rikkaruohot palstan yhdeltä reunalta ja käänsin maan.  Siihen  reunaan   on tarkoitus  perustaa kukoistava perennapenkki. Saa nähdä miten käy.

keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2010

Puhdistus

Ninni ja rohtoraunioyrtti 017
Ninni puhdistaa tassujaan   kultaköynnösruukussa, joka on yksi sen mielipaikoista. Siihen paistaa aamuaurinko.

Niille tiedoksi, jotka  tulevat  tähän blogiin hakusanalla “Puhdistus” . Olen  kirjoittanut Sofi Oksasen Puhdistuksesta  täällä  aikaisemmin.  Silloin  hänen kirjansa  oli  minulla pikalainana. Luin sen nopeasti matkalla Länsi-Suomeen ja se teki minuun  voimakkaan vaikutuksen.  Pidin  jo hänen   esikoisromaanistaan Stalinin  lehmät, koska  siinä oli    kosketus- ja kokemuspintaa  omaan  lapsuuteeni ja nuoruuteeni “ryssän”  tyttärenä. Se ryssä oli inkeriläinen isäni.

PS.  Ninnillä  on uusi tapa herättää minut aamulla. Aikaisemmin se kiskoi hampaillaan  hiuksiani, mikä ärsytti  minua. Vedin  lakanan  pääni ylitse ja jatkoin unia. Nykyään  Ninni koskettaa  huuliani pehmeästi kynnettömällä tassulla.  Hellyys tehoaa.  Minä nousen  antamaan  sille ruokaa ja palaan  takaisin  sänkyyn “ vetämään hirsiä”. Mistähän sekin sanonta tulee?   Edesmenneellä Noora-kissalla oli tapana  herättää minut lipomalla  nenänpäätä. Sen veli Nestori hyppäsi rinnan päälle  rompsis ja sai minut heräämään kiljahtaen. Millaisia   kokemuksia teillä   lukijat on kissaherätyksistä?


tiistaina, kesäkuuta 08, 2010

Silkkaa jazzia

Pariisin katugallerioiden anti on silkkaa jazzia.

Valokuvatorstain 169. haaste on  silkkaa jazzia. ♫♪♫

 Katugalleria   St.  Martin-kanavan  rannalta.

keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2010

Sinistä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Rohtoraunioyrtti  Puotilassa.

Ei  se ole  minun rohtoraunioyrttini. Se katosi palstan reunalta  ja  jäljelle jäi vain  iso kuoppa  ja  suru  sen menetyksestä.  Ei palstalta aikaisemmin ole varastettu muuta kuin vanha  talikko. Joku  oli nähnyt suuren  vaivan kaivaessaan sen ylös maasta.   Minun kadonneella  rohtoraunioyrtilläni oli tarina . Vuonna  1989 kun  olin palaamassa  ensimmäisestä suomalaisugrilaisesta   kirjailijakonferenssista Joshkar  Olasta Marinmaalta, pysähdyin Moskovassa ja kävin  sikäläisen  kirjailijaliiton talossa  syömässä.  Kaivoin pihamaalta rohtoraunioyrtin taimen, jonka  salakuljetin  Suomeen ( elävien kasvien  tuonti oli kielletty tullimääräysten mukaan). Istutin sen  kuvanveistäjä Heikki Virolaisen pihalle, jossa se menestyi hyvin.  Kun  muutin  Vuosaaren taiteilijataloon, otin  mukaani taimen.  Ensimmäisenä kesänä se kasvoi  parvekkeellani. Syksyllä siirsin sen  Puotilan  Juorumäen  palstalle. Siitä kasvoi  komea  puska.  Nyt harmittaa, että  siirtänyt sitä   taiteilijatalon pihalle kasvamaan. Sieltä sitä ei olisi kukaan  varastanut.
Image 201055213657
Tervehdys  Alastomalle kriitikolle ( = Osmo Kantokorvelle,   nimi on  tietysti  Otso,  katso  kommenteista miksi  erehdys tapahtui )  jolla  on tänään blogissaan  sinisiä kuvia. 
Vappuna joku oli  maalannut Antti Neuvosen   veistoksen yhdelle hahmolle sinisen naaman.  Patsas nimeltään  Ystävät  ja kylänmiehet sijaitsee Helsingin  Itäkeskuksen Ystävyyden puistossa.   Naama ei ole  enää sininen. Se puhdistettiin pian  vapun jälkeen.
Toukokuun kuvia 009
Tässä  Neuvosen veistos kokonaisuudessaan. Sen reunalla istuskelee  joka päivä ystävä ja kylänmiehiä vaihtamassa kuulumisia.
124
Martti Aihan  sininen veistos   Sara Hildenin museon seinällä Tampereella pari vuotta sitten.