Kuva Katarina Lillqvistin animaatioelokuvasta. Kaapattu telkkarista. Mannerheimin hälyä herättänyt punainen korsetti näyttää kyllä aika mustalta kuvassa.
Kun katselin/kuuntelin eilisiltaista A-Talk -keskustelua, mieleen tuli oma Mannerheim-kokemukseni. Oli kauhea pakkanen, pimeätä ja varpaani olivat jäätyä kalikoiksi, kun piti seistä jonossa, joka mateli hitaasti silloiseen Suurkirkkoon (nykyiseen Tuomiokirkkoon) jossa Mannerheimin ruumis makasi arkussa. Arkun ympärillä oli paljon kukkia ja sen päällä jotain valkoista. Kissa tai jänis? Äiti vei minut sinne. Hän oli Lapualta syntyisin ja halusi laskea kukan Mannerheimin arkulle. Se teko aiheutti kotona rähinän ja vakavan aviokriisin. Isä ei hyväksynyt tekoa ja haukkui äidin pataluhaksi. Myöhemmin äiti vei minut isältä salaa Mannerheimin museoon. Sieltä mieleeni on jäänyt tiikerintalja ja kapea kenttävuode, jossa Mannerheim nukkui yönsä. Taisi olla aikamoisen askeettinen mies.
Minua ei Mannerheim ole koskaan erikoisemmin kiehtonut - johtuisikohan se paleltuneista varpaista ja vanhempieni riidasta. He erosivat myöhemmin, eikä syynä tietääkseni ollut Mannerheim. Naisellista rajoittuneisuutta lienee se, että en ymmärrä miksi hän saa miehissä aikaan niin valtavia tunnekuohuja. Isänmaallisuuteni taitaa olla heikosti kehittynyt siksi että en ole käynyt armeijaa.
A-Talkin keskustelu kiertyi sen kysymyksen ympärille, oliko Mannerheim homo. Mitä ihmeen merkitystä ihmisen seksuaalisella suuntauksella on hänen yhteiskunnallisten tekojensa rinnalla? Minusta on ihan samantekevää onko ihminen homo- hetero- tai biseksuaali, ellen havittele seksisuhdetta.
Seksi nyt kuitenkin on se mikä on aiheuttanut hälyn Uralin perhosesta. Ikään kuin Mannerheim olisi Jumalasta seuraava, suuri ja pyhä isä, jolla ei lapsen näkökulmasta katsoen voi eikä saa olla seksiä muiden kuin äidin kanssa, ja hänenkin kanssaan vain kaksi, kolme, neljä kertaa riippuen siitä kuinka monta lasta syntyy. Kenties Katarina Lillqvistin suurin hävyttömyys onkin siinä, että hän on suistanut jalustalta so. inhimillistänyt myyttisen sankarin. Tiedä häntä, kun en ole animaatiota nähnyt.
Mannerheimilla oli silmää naiskauneudelle. Gustav Hägglund kertoi eilisessä keskustelussa että Mannerheim iskosti silmänsä hänen kauniiseen äitiinsä. Minun isäni kertoi aikoinaan, että hänen veljensä kaunis ja älykäs vaimo, joka tuli Suomeen desanttina, säästi henkensä ja päätyi Mannerheimin suosiolla Mikkelin päämajaan tulkiksi ja kääntäjäksi. Sodan jälkeen hänet palautettiin Neuvostoliittoon ja hän joutui Vorkutan vankileirille kymmeneksi vuodeksi.
PS. Prospero kirjoittaa Loistavassa puhalluksessa: "Ymmärrän että pispalalaiset kantavat kaunaa marskia kohtaan historiallisista syistä, mutta onko pispalalaisilla myös antipatioita homoja kohtaan - ja jos on, niin miksi? Homouden käyttäminen lyömäaseena tai pilkkasanana on kyllä keskenkasvuisten ja kypsymättömien ihmisten touhua. Terveisiä vaan Pispalaan!"
Keskustelu Mannerheimista jatkuu täällä.
Kun katselin/kuuntelin eilisiltaista A-Talk -keskustelua, mieleen tuli oma Mannerheim-kokemukseni. Oli kauhea pakkanen, pimeätä ja varpaani olivat jäätyä kalikoiksi, kun piti seistä jonossa, joka mateli hitaasti silloiseen Suurkirkkoon (nykyiseen Tuomiokirkkoon) jossa Mannerheimin ruumis makasi arkussa. Arkun ympärillä oli paljon kukkia ja sen päällä jotain valkoista. Kissa tai jänis? Äiti vei minut sinne. Hän oli Lapualta syntyisin ja halusi laskea kukan Mannerheimin arkulle. Se teko aiheutti kotona rähinän ja vakavan aviokriisin. Isä ei hyväksynyt tekoa ja haukkui äidin pataluhaksi. Myöhemmin äiti vei minut isältä salaa Mannerheimin museoon. Sieltä mieleeni on jäänyt tiikerintalja ja kapea kenttävuode, jossa Mannerheim nukkui yönsä. Taisi olla aikamoisen askeettinen mies.
Minua ei Mannerheim ole koskaan erikoisemmin kiehtonut - johtuisikohan se paleltuneista varpaista ja vanhempieni riidasta. He erosivat myöhemmin, eikä syynä tietääkseni ollut Mannerheim. Naisellista rajoittuneisuutta lienee se, että en ymmärrä miksi hän saa miehissä aikaan niin valtavia tunnekuohuja. Isänmaallisuuteni taitaa olla heikosti kehittynyt siksi että en ole käynyt armeijaa.
A-Talkin keskustelu kiertyi sen kysymyksen ympärille, oliko Mannerheim homo. Mitä ihmeen merkitystä ihmisen seksuaalisella suuntauksella on hänen yhteiskunnallisten tekojensa rinnalla? Minusta on ihan samantekevää onko ihminen homo- hetero- tai biseksuaali, ellen havittele seksisuhdetta.Seksi nyt kuitenkin on se mikä on aiheuttanut hälyn Uralin perhosesta. Ikään kuin Mannerheim olisi Jumalasta seuraava, suuri ja pyhä isä, jolla ei lapsen näkökulmasta katsoen voi eikä saa olla seksiä muiden kuin äidin kanssa, ja hänenkin kanssaan vain kaksi, kolme, neljä kertaa riippuen siitä kuinka monta lasta syntyy. Kenties Katarina Lillqvistin suurin hävyttömyys onkin siinä, että hän on suistanut jalustalta so. inhimillistänyt myyttisen sankarin. Tiedä häntä, kun en ole animaatiota nähnyt.
Mannerheimilla oli silmää naiskauneudelle. Gustav Hägglund kertoi eilisessä keskustelussa että Mannerheim iskosti silmänsä hänen kauniiseen äitiinsä. Minun isäni kertoi aikoinaan, että hänen veljensä kaunis ja älykäs vaimo, joka tuli Suomeen desanttina, säästi henkensä ja päätyi Mannerheimin suosiolla Mikkelin päämajaan tulkiksi ja kääntäjäksi. Sodan jälkeen hänet palautettiin Neuvostoliittoon ja hän joutui Vorkutan vankileirille kymmeneksi vuodeksi.
PS. Prospero kirjoittaa Loistavassa puhalluksessa: "Ymmärrän että pispalalaiset kantavat kaunaa marskia kohtaan historiallisista syistä, mutta onko pispalalaisilla myös antipatioita homoja kohtaan - ja jos on, niin miksi? Homouden käyttäminen lyömäaseena tai pilkkasanana on kyllä keskenkasvuisten ja kypsymättömien ihmisten touhua. Terveisiä vaan Pispalaan!"
Keskustelu Mannerheimista jatkuu täällä.
