Kuvassa on Vesimiehen lyhtytolppa moskovalaisessa lähiössä. Kunpa tietäisin missä, niin menisin katsomaan. Siellä on jokaiselle eläinradan merkille oma lyhtytolppansa. Niitä voi käydä katsomassa englishrussia.comin sivustolta. Kalojen lyhtytolppa on minusta hauska. Sivustolla on paljon hyviä kuvia Venäjältä. Löysin sivuston Pinserin kautta.
(Klikkaa isommaksi)
Suomalaista katutaidettavoi käydä katselemassa Helsingin Museokadulla. Kuvassa sähkökaappiin kiinnitetty Veronika Ringbomin työ. Tuntematon graffitisti on lisännyt oman kommenttinsa sähkökaapin reunaan. Kuvasin sähkökaapin tänään.
Alla hiirenkorvia Aurinkolahdessa. Kuvasta tuli vähän epätarkka, kun yritin kuvata hiirenkorvia läheltä. En ole perehtynyt valokuvauksen saloihin eikä kameranikaan ole mikään loistoyksilö.
En ole ehtinyt viime aikoina päivittää oikean sivupalkin linkkilistaa. Kulttuurista kiinnostuneille suosittelen Ripsan blogia. Bloggerissa on tällä hetkellä jotain häikkää, kun en pääse linkkilistaan käsiksi, eikä automaattinen tallennuskaan onnistu. Pahus.
Tällä miehellä on ollut suuri vaikutus Suomen historiaan ja kollektiiviseen alitajuntaan. Hän on Pietari Suuri, joka perusti Pietarin kaupungin suomalaisten asuttamalle suomaalle Nevan suistoon. Inkerinmaan valloitus ei riittänyt Pietari Suurelle. Hän lähetti sotajoukkonsa miehittämään Suomen. Se aika tunnetaan Isovihan aikana. Siltä ajalta on peräisin suomalaisiin syvälle juurtunut ryssäviha.
Pietarin kaupungista ja sen lähialueista tuli katastrofialue Inkerin suomalaisille Venäjän vallankumouksen jälkeen. Isäni on kuvannut sitä aikaa romaaneissaan Kahden maailman rajalla ja Pietarin valot. Hänen kauttaan Venäjän vallankumous on vaikuttanut myös minun elämääni. Minuahan ei olisi ellei vallankumousta olisi tullut, minkä takia isän perhe joutui pakenemaan Suomeen. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pietarin kaupungin läheisyys muodostui Talvisotana tunnetuksi katastrofiksi koko Suomelle.
Valokuvatorstain 78. aihe on historia. Kuvasin Pietari Suuren patsaan syksyllä 2006 Petroskoissa. Se seisoo Äänisjärven rannalla. Pietari Suuri perusti Petroskoin, Petrozavodskin eli Pietarin savotan ( = tehtaan) kolme kuukautta Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen.
Kirjahyllyni aarteita. Klikkaa kuva isommaksi
Tämä historiankirja vuodelta 1768 kuului isoäitini äidinisälle Frans Wilhelm Nygrenille. Hänen aikanaan kirjat eivät vanhentuneet yhtä nopeasti kuin nykyään. Niinpä hän luki tätä historiankirjaa koulussa 70-80 vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Hän oli Lapuan kappalaisen poika. Hänen kohdallaan pitää paikkansa sanonta: papin pojat ovat pahimpia. Hän oli kova tappelupukari ja viinamäen mies. Hän meni naimisiin kirkkoherra Gummeruksen tyttären kanssa. Hänestä tuli Lapuan varanimismies, mutta hän ehtinyt toimia virassa kovin kauan, kun paleltui humalapäissään maantien ojaan.
Valokuvatorstain tämän viikon aihe on: humoristinen. Kuvasin lumiukon joulukuun alussa. En muista mikä päivä se oli, mutta silloin satoi Helsingissä nuoskalunta niin paljon, että Taiteilijatalon lapset aikuisten avustamina loivat pihalle lumiveistoksia. Lumiukko on syönyt niin paljon lunta, että se pitelee pulleaa mahaansa. Sen vieressä istuu lumikissa. Minulla oli vaikeuksia kuvan ottamisessa, kun piti saada sekä ukko että kissa. Ukon jalat eivät mahtuneet samaan kuvaan. Kun on ukko, niin pitää olla myös akka. Tässä on hänen akkansa lähikuvassa:
PS. On Helsingissä ollut joskus ennekin yhtä lumettomia talvia kuin nyt. Kurjaahan se on kun ei pääse tekemään lumilinnoja eikä - ukkoja ja -akkoja.
Viime perjantaina telkkarista tuli kehnohko kirjailijaleffa Ted ja Sylvia - dramatisointi Sylvia Plathin ja Ted Hughesin avioliitosta. Sylviaa näytellyt Gwyneth Paltrow osasi muuntautua ulkonaisesti Sylvian näköiseksi, mutta ei hänellä ollut mitään tajua Sylvian sisäisestä elämästä. Tai sitten ohjaaja Christine Jeffs ei ollut käsittänyt Plathin laatua. Kirjailijaleffoista puheen ollen, paras minkä minä olen nähnyt on Davig Cronenbergin Alaston lounas, jota en kyllästy katsomaan. Tedista ja Sylviasta lisää Kun kirjoitan -blogissa. Amerikkalainen feministiliike pitää Plathia uhrina ja Hugesia hirviönä, mutta ei se nyt ihan niin ollut. Eikä se ollut ihan niinkään, että Hughes olisi ollut Plathin luovuuden kotiapulainen, kuten Olavi Jama kirjoittaa arvostellessaan Hughesin Syntymäpäiväkirjaa: " Lähiomaiset saavat aina niskaansa nerouden ja luovuuden pimeät, hedelmättömät puolet - lukijat saavat pelkän hunajan. Luovuuden laskiämpärinä, hoiturina ja assistenttina toimii yleensä nainen, vaimo tai rakastajatar. Nyt kotiapulaisen osassa häärii mies, lahjakas ja älykäs mies, joka on suuri runoilija hänkin. (Turun sanomat20.6.1999 ). Hughes oli pikemminkin Plathin luovuuden kätilö, sillä kunnianhimoinen Plath poti ankaraa kirjoitusblokkia, josta Hughes yritti vapauttaa hänet, ja onnistuikin lopulta tehtävässään, kun meni rakastumaan toiseen naiseen.
Plath oli perfektionisti. Hän halusi olla täydellinen runoilija, rakastajatar, vaimo. äiti. Sellaiseen täydellisyyspyrkimyksen taakan alle sortuu. Hän ihaili suunnattomasti Hughesia, mutta ihailusta on lyhyt matka kateuteen, ne ovat toistensa kääntöpuolet kuin kruuna ja klaava. Hughes loi uraa, sai kunniaa, mainetta ja kirjallisuuspalkintoja, sillä aikaa kun Plath synnytti Hughesille lapsia ja katkeroitui kotirouvana Devonissa. Se oli hänelle kestämätön tilanne Kun Hughes rakastui Assia Wevilliin, Plath muutti Lontooseen W.B. Yeatsin taloon ja hänestä kehittyi muutamassa kuukaudessa ennen itsemurhaa suuri runoilija. Henkinen paine purkautui runoihin, joiden voimanlähteenä oli viha ja katkeruus.
Hänen runojensa maailma on naisten arkkityyppistä kokemusmaailmaa, joten ei ihme että hänestä on tullut monen naisen idoli ja naisliikkeen ikoni. Hän osasi antaa muodon tunteille, jotka uran ja perheen välisessä ristiriidassa elävät nuoret naiset tunnistivat omikseen.
Olen kirjoittanut aikaisemmin tässä blogissa ( ellen väärin muista) että Plathin runo Daddy oli oli kuin nyrkinisku palleaan, kun luin sen ensimmäisen kerran kolmekymppisenä. Sen jälkeen luin häneltä ja hänestä kaiken minkä löysin yliopiston kirjastosta. Viimeksi pistelin hänen päiväkirjansa uusinta ja täydellisintä laitosta kädessäni joulun jälkeen luxemburgilaisessa kirjakaupassa, mutta en ostanut sitä kun se painoi ja maksoi liian paljon ja Plath-innostukseni oli hieman laantunut sitten nuoruus- ja varhaiskeski-iän vuosien.
Lopuki Daddy Plathin itsensä lausumana. Suomeksi sen voi lukea Marja-Leena Mikkolan suomentamasta Sanantuojat-kokoelmasta.
(Klikkaa isommaksi)
(Klikkaa isommaksi)
En ole ehtinyt viime aikoina päivittää oikean sivupalkin linkkilistaa. Kulttuurista kiinnostuneille suosittelen Ripsan blogia. Bloggerissa on tällä hetkellä jotain häikkää, kun en pääse linkkilistaan käsiksi, eikä automaattinen tallennuskaan onnistu. Pahus.
Otin kuvan viime elokuussa Luxemburgissa. Totilla on paise jalassa, siksi tötterö kaulassa.
Tällä miehellä on ollut suuri vaikutus Suomen historiaan ja kollektiiviseen alitajuntaan. Hän on Pietari Suuri, joka perusti Pietarin kaupungin suomalaisten asuttamalle suomaalle Nevan suistoon. Inkerinmaan valloitus ei riittänyt Pietari Suurelle. Hän lähetti sotajoukkonsa miehittämään Suomen. Se aika tunnetaan Isovihan aikana. Siltä ajalta on peräisin suomalaisiin syvälle juurtunut ryssäviha.
Kirjahyllyni aarteita. Klikkaa kuva isommaksi
Valokuvatorstain tämän viikon aihe on: humoristinen. Kuvasin lumiukon joulukuun alussa. En muista mikä päivä se oli, mutta silloin satoi Helsingissä nuoskalunta niin paljon, että Taiteilijatalon lapset aikuisten avustamina loivat pihalle lumiveistoksia. Lumiukko on syönyt niin paljon lunta, että se pitelee pulleaa mahaansa. Sen vieressä istuu lumikissa. Minulla oli vaikeuksia kuvan ottamisessa, kun piti saada sekä ukko että kissa. Ukon jalat eivät mahtuneet samaan kuvaan. Kun on ukko, niin pitää olla myös akka. Tässä on hänen akkansa lähikuvassa:
PS. On Helsingissä ollut joskus ennekin yhtä lumettomia talvia kuin nyt. Kurjaahan se on kun ei pääse tekemään lumilinnoja eikä - ukkoja ja -akkoja.
Amerikkalainen feministiliike pitää Plathia uhrina ja Hugesia hirviönä, mutta ei se nyt ihan niin ollut. Eikä se ollut ihan niinkään, että Hughes olisi ollut Plathin luovuuden kotiapulainen, kuten Olavi Jama kirjoittaa arvostellessaan Hughesin Syntymäpäiväkirjaa: " Lähiomaiset saavat aina niskaansa nerouden ja luovuuden pimeät, hedelmättömät puolet - lukijat saavat pelkän hunajan. Luovuuden laskiämpärinä, hoiturina ja assistenttina toimii yleensä nainen, vaimo tai rakastajatar. Nyt kotiapulaisen osassa häärii mies, lahjakas ja älykäs mies, joka on suuri runoilija hänkin. (Turun sanomat 20.6.1999 ). Hughes oli pikemminkin Plathin luovuuden kätilö, sillä kunnianhimoinen Plath poti ankaraa kirjoitusblokkia, josta Hughes yritti vapauttaa hänet, ja onnistuikin lopulta tehtävässään, kun meni rakastumaan toiseen naiseen.
