Huhtikuu ensimmäisenä päivänä

Aurinkolahden aallonmurtaja  aprillipäivänä.  Talvi jatkuu, mutta ei enää  kauan. Horisontissa siintää jo   avomeri  vapaana.  Ennustus:  ensi viikolla tulevat lokit. Valokuvatorstain  201. haaste on  jatkuu.


"Huhtikuu on kuukausista julmin,"  runoili T. S. Eliot  kokoelmassa  Autio maa, mutta en nyt  siteeraa sitä runoa, koska  täällä ei huhtikuu vielä työnnä  sireeneitä kuolleesta maasta, vaan sataa jäistä tihkua.  Sen sijaan siteeraan  Helena Sinervoa joka voitti   tänään   Yleisradion Tanssiva karhu-palkinnon runokokoelmalla Väärän lajin  laulut. 


 Kokoelmassa on paljon   lintuja  ja väärän lajin  olentoja, kuten  ne peräkammarin pojat jotka  ovat  hakeneet vaimon Thaimaasta ja  näkevät   lentokoneen ikkunasta vain lunta ja metsää,  kun kone kaartaa kohti maata, Suomea joka  näyttää  autiudessaan uhkavalta. " Miten kukaan  saattoi asua täällä,/ miten kukana uskalsi etsiä turvapaikkaa juuri täältä?" kysyy runoilija.


koneen pyörät tömähtivät
roudan ja jään peittämälle  kiitoradalle
huhtikuun ensimmäisenä päivänä
eikä tämä ole aprillipila vaan totta:


perillä lumityöt odottavat, ja lumesta
herää muisto: vuorillinen  villamyssy,
äidin kädet sitomassa punaisia nauhoja
leuan alta, miten ne koskevat, kädet.
ja katso nyt ettei mitään unohdu,
ettei lapsi kylmety matkalla, nyt,
nyt astumme kotimaan kamaralle.


Sitaatti on runosta Lentokoneen ikkunasta.  Minua  kiehtoo runossa  äidin kädet, jotka  koskevat.  Sillä    verbillä  on kaksi merkitystä.   Ehkä se kaksinaisuus on peräkammarin pojan syvin ongelma.  


Olen lukenut vain muutaman runon Sinervon kokoelmasta. Ei runoja voi lukea kuin romaania. Lukeminen on hidasta kun   pitää  pysähtyä miettimään sanojen merkityksiä ja aivoissa alkaa kihistä  ajatuksia.  Runo jatkuu mielen sisäisenä tapahtumana. 

Minipuutarha

Päivänsinen  kaksi tainta   ( etualalla)  kasvaa  kohisten minipuutarhassani.  Taustalla  kaupasta ostettu mintun taimi.  Myös thaibasilikan  ja  tomaatin taimet ovat  mönkineet ylös  mullasta.  


 Pari viikkoa  sitten  laitoin Facebookiin   tiedustelun, mistä löytyisi päivänsinen siemeniä, ja heti tuli vastaus.  FB  on  osoittautunut hyödylliseksi tiedonvälityskanavaksi   muissakin kuin  päivänsiniongelmissa.  Suosittelen.

Ydinvoimaa vastaan

Kynttilämielenosoituksen alku eilen Kiasman  edessä.

Video mielenosoituksesta löytyy  sivustolta www. ydinvoima.fi . Siellä voi käydä  tekemässä  äänestyssitoumuksen  ydiunvoimaa vastaan.  Äänestä ydinvoima historiaan!  

Mielenosoitus koiran näkökulmasta. 


  Kamerasta  loppui  akku kesken kaiken. Otin   kuvan koirasta  kännykkäkameralla. Sillä ei tarkkaa kuvaa  saanut.  Jäi  tuhannet kynttilät kuvaamatta  eduskuntatalon portailla. 

Emmassa

Mirón  veistos  katselee Mirón maalausta.


Kävin  eilen  ystävän kanssa Espoon Emmassa. Hänellä   oli  pressikortti, sillä irtosi  kuvauslupa museoon.   Minulla oli kamera mukana. Sain   kuvata yleisnäkymiä, mutta en yksittäisiä taideteoksia. 

  
 Tässä yleisnäkymästä rajattu yksittäisteos,   Mirón maalaus naisesta, jolla on tukka sekaisin.  Helppo  samaistua  maalauksen  naiseen, kun minullakin on aina tukka sekaisin.  


 Mirón  taiteeseen tutustuin nuorena.  Äiti rupesi lähettämään minulle Miró kortteja Italiasta  sen jälkeen kun olin  nähnyt suuren  Paul Klee -näyttelyn  Ateneumissa kuusikymmentäluvun alussa ja hehkuttanut   sitä   kirjeissä  hänelle.    Hän  piti  Mirósta   ja  arveli että  minäkin saattaisin pitää   Mirón lempeästä huumoristaan.  Niin kuin sitten pidinkin.


Kuvia  Miró-näyttelystä, Saastamoisen  kokoelmasta ja lelumuseosta  täällä.   Alla muutama  suosikkini Saatamoisen kokoelmasta

Pekka Kauhanen. Yritys  hahmottaa  maalaus.  Se voi olla kuvanveistäjälle  kuin katsojallekin joskus vaikeata.

Ismo Kajanderin sanko, joka  roikkui  katonrajassa.    Kajander on minun  ikisuosikkini suomalaistaiteilijoiden joukossa.

Juhani Harri.  Nizzasta Bombayhin; Taj Mahalista Negrescoon.


Harrin luona kävin kerran nuorena kylässä. Hänellä  oli  häkkilintuja.  Muistan siitä vierailusta vain   ne linnut. Ne pitivät  hirveän kimeätä meteliä. 

Linnuista puheenollen.   Tämä on  Jussi Heikkilän  Rubiinisatakieli ( Luscinia  calliope).

Juhani Linnovaara. Hiljaisuuden hetki.   Tämän kuvan valitsin kissan takia.


So long,  ja nyt kirjallisiin töihin!


Lisäys  14.3. Tässä  kuvakooste  musiikin kera Mirón  taiteesta. Vahinko ettei hänen parhaita töitään ole  nähtävillä Emmassa. 
  

Joku

Joku kirjoitti seinään:  "sanomalla selviät, selittämällä  sekoitat." 


Kun olin lapsi, meillä kotona asui  joku, joka hukkasi  tärkeitä papereita lehtiä ja   sukkia,    rikkoi laseja ja lautasia,  kävelsi  piparkakkuja ja pikkuleipiä, unohti valot palamaan   ja   aiheutti  kaikenlaista epäjärjestytä. Aina sen jälkiä sai  olla  korjaamassa.  Siitä oli paljon harmia. Kukaan ei  koskaan nähnyt sitä. 


Valokuvatorstain 196.haaste on  Joku.

Rieha

Penkkareiden innoittamana  Valokuvatorstain 195. haaste on rieha.  Se tarkoittaa hilpeätä, riehakasta juhlaa  Suomen kielen perussanakirjan mukaan.   Kuvakoosteessa  kolme näkymää  Luxemburgin  kansallispäivän  juhlinnasta.  Siellä on vähän hilpeämpää ja värikkäämpää kuin meillä  itsenäisyyspäivänä 
(Klikkaa kuva isommaksi).

Kaksi kuvaa suljetulta osastolta

Elegia  kysyi  edellisen postauksen kommenteissa mitä   mahtaa    suljetulla osastolla tapahtua. Väriterapiaa ehkä?  

 Haihatuksen suljetulla osatolla  oli viime kesänä   Johannes  Heinosen  maalauksia.   Osasto oli niin  pimeä, että  vain  kaksi valokuvaa  onnistui joten kuten.  En käyttänyt  salamaa, koska siitä  jää heijastus väripinnalle.  Ensimmäisessä kuvassa Sofi Oksanen kävelee  korppikotkan kanssa  kuolleiden juutalaisten päällä. Aika  rankkaa  satiiria.  Heinosen kotisivulta löytyy parempi kuva  Oksasesta.

 Toinen kuva on lempeämpää  satiiria.  Sauli  Niinistö  pulikoi  kuvan  etualalla  kahden kuutin kanssa. Taustalla näyttäisi olevan  Ben  Zyskowicz. Maalauksen nimi on Valtiovierailu mallia Lavonen.  Mahtaiskohan se viitata  taidemaalari Kuutti Lavoseen?  (Kuvat voi klikata isommiksi. Näkyy kuutit paremmin)

Oudoilla ovilla

Haihatuksen  Suljettu osasto Joutsassa kesällä 2010.

Valokuvatorstain 194. haaste: oudoilla ovilla.

Runeberg kärpäsenkesyttäjänä

"Aamutorttuni on syöty. Stenbäck kävelee vadilla ja tutkii murusia. Olen jättänyt sille hiukan hilloa vaikka yleensä kaavin kaiken tarkasti. Hyvä  eläintenkesyttäjä tietää että hänen on palkittava suojattinsa kun ne tottelevat häntä. Se on erityisen tärkeää tyhmien ja vastenmielisten eläinten,  niin kuin Stenbäckin kanssa. Siksi hillo.
    Mutta ryyppyäni se ei saa maistaa."


Sitaatti  on Erik Wahlströmin romaanista Kärpäsenkesyttäjä,  joka oli  Finlandia-ehdokkaana.  Minä olisin antanut sille Finlandia-palkinnon ja lisäksi Runeberg-palkinnon, jos se olisi ollut ehdokkaana, mutta  eihän minua ikinä mihinkään raatiin kelpuuteta omituisen kirjamakuni takia, onneksi.  Wahlströmin  fiktiivinen  Runeberg on  riemastuttavinta kotimaista proosaa, mitä  olen   aikoihin   lukenut.   Suosittelen kaikille jotka pitävät   kerronnan  rytmin,   näkökulmien ja aikatasojen  vaihtelusta ja  nopeista leikkauksista  sekä   älykkäästä huumorista.   Runebergin  elämä  ja  luonne  tulee kerrotuksi  monen henkilön ja  eläimen   näkökulmasta. 


 Wahström  on laskenut  Runebergin jalustalta ja tehnyt hänestä  elävän henkilön.  Minua  ei   Runeberg ole kiinnostanut ennen Wahlströmin  romaania.   Kuvatiedostoistani ei    löydy  ainoatakaan kuvaa  Runebergin patsaasta, vaikka  muuten  kuvaan  mielelläni  patsaita. Patsas  keskellä  Espaa on niin tylsä,  Runeberg pönöttää  papintakissa jalustalla ja    muusat seisovat  patsaan juurella. 

 Runeberginkadun kuva  sentään löytyi.  Kuvasin sen  Kirjailijaliiton ikkunasta joulukuussa.  Kärpäsenkesytäjässä on  muitakin henkilöitä,   jotka  ovat    saaneet  nimikkokadun  Töölöstä. On  Nervander, Cygnaeus  ja Stenbäck,  kärpänen jota  Runeberg kesyttää.  Lars Stenbäck  on  Runebergin ja/tai Walströmin  erityinen  inhokki,    runoilija  ja körttipappi Pohjanmaalta.  Hän lakkasi  herätyksen saatuaan kirjoittamasta runoja, niin suurena syntinä hän piti runoilemista.    Sivumennen  sanoen hän oli  isoäitini  isomummun serkku,   kaukainen sukulainen  ja siksi    hän puhuttelee minua - kärpäsenäkin.   Hänessä on jotain samaa kuin isoäidissäni. 


Hyvää Runerginpäivää ja  onnea   tämänvuotiselle  Runeberg-palkinnon saajalle Tiina Raevaaralle, jonka   voitokasta novellikokoelmaa  En tunne sinua vierelläni  en ole vielä lukenut, mutta aion lukea  heti  kun saan sen lainaksi kirjastosta. Hesari  luonnehtii häntä unenomaiseksi alitajunnan luotajaaksi  täällä.  Mukavaa   kun alkaa  olla muitakin alitajunnan luotaajia, ettei tarvitse olla  yksin oudokkina.  

Assistentti

Ninni    avustaa muistelmien  kirjoittamisessa.   Kissan    kehräys  kuulemma  alentaa  stressiä ja verenpainetta.   En ole  tutkinut asiaa  objektiivisesti.   Ninni on hyvä työkaveri.   Kun se kyllästyy työntekoon, se menee kukkaruukkuun   nokosille. 

Mistähän  johtuu, että   bloggaamattomuus  aiheuttaa lievästi  huonoa omatuntoa, ikään kuin   se olisi jokin velvollisuus?   Kirjoittaminen vie aikaa,  myös  blogin  kirjoittaminen.  Facebook  on nopeampi  ja helpompi  kommunikointimuoto. 

Erilainen

Valokuvatorstain 192. haaste: erilainen

Heikoilla jäillä

Valokuvatorstain  191. haaste: Jää

Reipas alku

Tästä alkaa kiipeäminen isolle kivelle.

Valokuvatorstain  190. haaste on alku.

PS. Minun projektini on puolessa välissä.  Siinä syy blogin hiljaiseloon.  Työnteko rajoittaa    virtuaalielämää!

Loppiaisaatto

Shakespeare ja kumppanit.


Klassikkoja on hauska  lukea vanhoina  käännöksinä.  Minä luin  loppiaisaattona  Paavo Cajanderin  suomennoksen Shakespearen Loppiaisaatosta.   Näytelmässä  hassutellaan  väärillä  henkilöllisyyksillä ja rakkaudella.   Orsini rakastaa Oliviaa, mutta ei saa vastarakkautta,   sillä  Olivia on rakastunut   paashipojaksi pukeutuneeseen   Violaan, joka  puolestaan on  rakastunut Orsiniin. 


 Tekstissä ei viitata  sanallakaan  loppiaiseen, päivään jona  itämaantietäjät  toivat lahjoja  Jeesuslapselle.    Shakespearen  aikana   loppiainen oli   jonkinlainen  " väärän kuninkaan päivä" tai minikarnevaali, jolloin   huviteltiin, juopoteltiin ja  esiinnyttiin  toisina kuin todellisuudessa.   Näytelmän  kahdella  aatelisherralla on hassut nimet:  Antreas Kälppäinen ja Topias Räihä, englanniksi Andrew Aguecheek( Kuumeposki) ja Toby Belch ( Röyhtäys). He ovat  kännissä kun käet.  Olivian  hovimestari  Malvolio  moittii    heidän humalaista mesoamistaan ja sekös heitä harmittaa. Kostoksi   he  kehittelevät  Olivian  palvelustytön Marian  avustuksella häijyn  pilan.  Maria kirjoittaa  emäntänsä  nimissä rakkauskirjeen  Malvoliolle,  jonka  salaisena   toiveena  on   kohota  säärtä pitkin  palvelijasta herraksi.  Kirje  on pahimman luokan työpaikkakiusaamista.   Sen saatuaan Malvolio alkaa  käyttäytyä niin   omituisen  vihjailevasti, että  hänen emäntänsä luulee hänen tulleen hulluksi ja passittaa hänet  pimeään koppiin.  Sillä tavalla hulluja Shakespearen aikaan hoidettiin.


Kun kyseessä on romanttinen komedia, niin  loppu  päättyy  onnellisesti. Malvolio  pääsee  pimeästä kopista   " Pidelty hänt´on kovin ilkeästi," toteaa  Oliviakin, joka hänet koppiin toimitti.  Olivia  saa omakseen Violan hukkuneeksi  luullun kaksoisveljen,   Viola saa Orsinin ja   Maria  saa Topias Räihän.  


Näytelmässä on paljon menoa ja melskettä, pakollista  miekankalistelua myös, kuten  kaikissa Shakespearen näytelmissä, siksi   en pidä niistä -  näyttämöllä.  Luettuina  ne ovat  ylivertaisia, ja aina  mieltä virkistäviä,  ovat  ne sitten  komedioita taikka tragedioita. 

Kuvassa Orsini ja Viola keskustelmassa miehen ja naisen rakkauden välisistä eroista. Orsini sanoo:


Ei minkään naisen sydän saata kestää
Niin tuimaa lemmen tyrskyä, kuin mikä
Mun  povessani käy; ei naisen sydän
Voi sitä mahduttaa, se sit´ei kestä,
Ah, maittia se vaan on naisen lempi -
Ei maksan syttyä, vaan kitaisen -
Sit´inho, tyrtymys ja kyllyys vaivaa;
Mun lempeni on nälkäinen kuin meri
Ja yhtä huvettava. Rakkautta,
Jota nainen minuun tuntee, ällös vertaa
Mun lempeeni Oliviata kohtaan.

Uuden vuoden yö

 Luin Eeva-Liisa Mannerin  näytelmän  Uuden vuoden yö mennen tullen metrossa matkalla ystävän  uuden vuoden vastaanotolle ja sieltä kotiin. Näytelmän alku   kummastutti. Lokit  kirkuvat   ikkunan takana uuden vuoden  aattoiltana.    Illan  isäntä Atos   seisoo ikkunan ääressä ja lausuu: 

Lokit huutavat,  käheät kiihkeät  äänet.

Mikä on lintujen ennustus, hyvä vai paha?

Eivät lokit  huuda uuden vuoden  aattona,   eivät huuda  vaikka  talvi olisi leuto  ja  meri jäätön Helsingin   edustalla.  Atoksen  asunto  sijaitsee Helsingissä,  lähellä Kruununhakaa, mikä  käy selville myöhemmin.  

Mitähän Eeva-Liisa  Manner on tarkoittanut, kun  pannut  lokit  kirkumaan  niin epätodennäköisenä aikana?  minä  ihmettelin.   Onko  se runoilijan  vapautta vai  symboliikkaa?   aprikoin. Joku on  sanonut, että jos näytelmän  alussa seinällä  riippuu kivääri, niin sitä käytetään näytelmän lopussa.  Taisi  olla   Tšehov, jonka  Lokki-näytelmän  alussa  riippui kivääri, jota myös käytettiin lopussa.    

 Ja toden totta!   Mannerin   näytelmän  alku enteilee loppua. Atokselle tapahtuu jotain ,   mutta en kerro mitä.   Ennen     sitä   kuusi  henkilöä juo,  sekoilee ja  on inhottavia  toisilleen,    kuten    todellisessa  elämässäkin  tapahtuu  uuden vuoden juhlissa. Tai  tapahtui  60-luvulla, jolloin  minä osallistuin   näytelmässä kuvatunlaiseen   juhlintaan. 

  

 Mannerin näytelmässä puhutaan paljon  uskonnosta.     Ensiesitys  oli vuonna 1965.  Siihen aikaan   uskonasiat olivat  yhtä ajankohtaisia  kuin nykyään   ja  kirkosta  erottiin, vaikkeikaan yhtä  sankoin joukoin  kuin  viime  vuonna.  Syynä  oli  siihen aikaan  Hannu Salaman  saama  jumalanpilkkasyyte,  mikä kuohutti   liberaalin nuorison ja älymystön  tunteita. Kirjan  takakansiteksti kertoo että näytelmästä keskusteltiin aikoinaan ja sen rohkeutta paheksuttiin. Se menestyi hyvin näyttämöillä. Se on "suomalaisen  draaman huippuja" kehuu takakansi. No, enpä  nyt tiedä.  Se on makuasia.

Minun uuden vuoden yöni  sujui   rauhallisesti,  ei ollut tragediaa eikä  komediaa.   Ystävien kesken  syötiin, juotiin ja keskusteltiin eikä  ruvettu    ilkeiksi toisillemme.  Satunnaismenetelmällä   (= sormi tökätään umpimähkään paksun  runokirjan sivujen väliin)   uuden vuoden runoksi tuli  Helvi Juvosen Kalliopohja, joka alkaa  näillä sanoilla:

Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,

olkoon se  sallittu minulle.

Se on minun lapsuuterni graniittipohja,

[...]

Runo löytyi   Satu Koskimiehen ja Juha Virkkusen kokoamasta antologiasta Runo on vapaa.

Sormei osui   kohdalleen, koskapa   Helvi  Juvonen oli  mielirunoilijani  ennen kuin  ihastuin   Eeva-Liisa Mannerin ja Paavi Haavikon  runoihin.  Sattuma helli minua. Myös  I Ching oli  myötämielinen.  Kolmen kolikon  menetelmä    antoi tulokseksi  heksagrammin numero 30  Li/The Clinging, Fire.  Orakkeeli sanoo, että   pitkäjänteisyys(=  ahkeruus, kestävyys, sisu) edistää, se tuo menestystä.  Muutoksen  merkki  on  ensimmäisellä  rivillä: "Footprints run crisscross. If one  is seriously intent, no blame."   Se tarkoittaa, että   aamulla    on   keskitettävä  mielensä eikä    maailman hyörinän  pidä  antaa häiritä itseään.   Minun tulkintani mukaan: ei pidä  avata sähköpostia,  facebookia, radiota tai  televisiota eikä  lukea   sanomalehteä   heti aamusta, vaan  on   keskityttävä  töihinsä. Taidankin noudattaa I Chingin  neuvoa tänä vuonna.    

 Kuvassa näkymä Sturenkadun ja Hämeentien  kulmalta  uuden vuoden yönä 2011.