torstaina, maaliskuuta 31, 2016

Dostojevskin jäljillä Staraja Russassa


Kuvassa Dostojevskin rantakatu Staraja Russassa. Dostojevski vietti ennen kuolemaansa perheen kanssa neljä kesää vihreässä talossa (vasemmalla). Siellä hän kirjoitti Karamazovin veljekset, joka jäi hänen viimeiseksi romaanikseen. Perezika-joen ranta pilkottaa puiden välistä.


Dostojevski teki pitkiä kävelyretkiä pitkin joen rantaa. Koska hän lähti joka päivä kävelemään täsmällisesti samaan aikaan, kerjäläiset kerääntyivät portin pieleen odottamaan häntä. He tiesivät, että hän antaa jokaiselle lantin. Hän kulki pitkin rantakatua katse maahan painuneena ajatuksiinsa syventyneenä niin hajamielisenä, että ei tunnistanut edes omaa vaimoaan, eikä kuullut ja nähnyt mitään. Hän saattoi olla niin eläytynyt tekeillä olevan romaanin henkilöhahmoihin, että puhui, nauroi ja elehti kadulla itsekseen, kertoo hänen tyttärensä Ljubov muistelmissaan (Dostojevski: En levnadsteckning av Aimée Dostojevski. Stockholm 1921). 


"Grusenkan" talo

Perezika-joen toisella rannalla asui Grusenkan = Agrafena Alexandrovna Svetlovan esikuva. Hän oli nuori nainen (22 v.), joka rakastui milloin yhteen, milloin toiseen mieheen (siispä tyypillinen nuori nainen). Hän oli kunnon perheen tytär,  äiti harras uskovainen, jolle tytön rakastumiset aiheuttivat harmaita hiuksia. ”Grusenka” ja hänen vanhempansa olivat Dostojevskin  perhetuttavia.

Dostojevski kuvaa Grusenkaa seuraavasti: ”…ihmeen ihanat, runsaat, tummanruskeat hiukset, tummat soopelinkarvaa muistuttavat  kulmakarvat ja ihastuttavat harmaansiniset silmät, joissa oli pitkät ripset, olisivat ehdottomasti saaneet  kaikkein  välinpitämättömimmänkin ja hajamielisimmänkin miehen väkijoukossa   ja kävelypaikalla tai puodissa äkkiä pysähtymään näitä kasvoja katselemaan ja muistamaan niitä pitkän aikaa” (suom.V.K.Trast.) Luultavasti hajamieliselle Dostojevskille oli käynyt juuri niin, kun hän oli nähnyt ensi kertaa Grusenkan esikuvan kasvot.



Dostojevskin työhuone Staraja Russassa. Yläkuvan vasemmassa reunassa on hänen vaimonsa Annan työpöytä, jonka ääressä  vaimo kirjoitti pikakirjoituksella sanelusta Karamazovin veljeksiä. Anna oli täydellinen kirjailijan vaimo, jollainen pitäisi olla jokaisella kirjailijalla, oli hänen sitten mies tai nainen.

Dostojevskin pieni työpöytä on vasemmanpuoleisen yläkuvan oikeassa nurkassa.  Sen ääressä hän kirjoitti öisin Karamazovin veljeksiä,  ja saneli  sitä  seuraavana päivänä Annalle.   Hän aloitti kirjoittamisen, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Hän itse kävi nukkumaan aamun varhaisilla tunneilla ja heräsi  iltapäivällä.  Lasten piti varoa metelöintiä.  Vain pieni  Aleksei-poika,  isän  lemmikki  sai  häiritä isää, Ljubovin mukaan.  Aleksei kuoli kaksi ja puolivuotiaana epilepsiakohtaukseen.  Kuolema aiheutti ankaraa syyllisyydentuntoa Dostojevskissa.

 Työpöydän yläpuolella nurkassa on ikoni. Työpöydällä esineet ja muistiinpanot ovat hyvässä järjestyksessä. Niin ne olivat hänen eläessäänkin. Hän oli ulkoisen järjestyksen mies miltei pakkomielteisesti, mitä ei hänen romaaneistaan uskoisi. Vasemmassa alanurkassa on hänen sohvansa, kirjailijan toiseksi tärkein työkalu kynän jälkeen. Ideat syntyvät joko sohvalla maatessa tai jokirannoilla kävellessä.  Sohvan yläpuolella on jäljennös Raffaellon Sikstiiniläismadonnasta, joka oli Ljubovin mukaan kuva Dostojevskin  naisihanteesta.   Oikealla seinällä Dostojevskin työpöydän yläpuolella on Hans Holbein nuoremman maalauksen osajäljennös Kuolleesta Kristuksesta, mutta sitä ei näy kuvassa.   Dostojevski oli nähnyt maalauksen Saksassa ja se oli vaikuttanut häneen vangitsevasti. Hän kuvaa vaikutusta romaanissa Idiootti.

Oikeassa alakulmassa on kopio käsikirjoituksen sivusta. Kuvan keskellä on kuva parrakkaasta miehestä. Mahtaneeko olla isä Karamazov? Hänellä oli kolme poikaa, joista hän ei ollut ikinä pitänyt huolta - ja neljäs poika, avioton  Pavel  Smerdjakov, jonka syntyperä on  hieman epäselvä.   Isä Karamazovin vanhin poika, 28-vuotias Dmitri (= Mitka, Mitja, Mitenka ), hurvittelija ja iloinen poika on rakastunut Grusenkaan. Romaanin draamassa rakkaus ja raha ovat keskeisessä osassa, kuten olivat Dostojevskinkin elämässä.   Myös isä Karamazov on  rakastunut Grusenkaan ja luvannut   tälle 3000 ruplaa, jos tämä suostuu naimisiin hänen kanssaan. Dmitri perää isältään äidinperintöään, 3000 ruplaa, jota isä ei ollut maksanut hänelle. Oikeus katsoi  rahan olleen isänmurhan motiivina ja tuomitsi Dmitrin  pakkotyöhön  Siperiaan

Dostojevskin  oma isä oli kuollut  hämärissä olosuhteissa.  Puhuttiin että isän olivat murhanneet hänen  omat maaorjansa. Näyttöä murhasta ei ollut, mutta  Dostojevski uskoi  murhapuheisiin.  Isänmurhatapaukset kiinnostivat häntä.   Karamazovin veljekset sai alkunsa uutisesta, jossa kerrottiin isänmurhasta.  Hän oli sitä mieltä että todellisuus oli paljon mielenkiintoisempaa kuin mielikuvituksen kehittämät tarinat. Niinpä hän luki ahkerasti lehtien rikosuutisia ja Pietarissa ollessaan kävi oikeudenistunnoissa kuuntelemassa rikosjuttuja.

Minä luin Karamazovin veljekset ensimmäisen kerran 16-vuotiaana. Muistan hyvin sen yön, jolloin aloin lukea sitä kirjaa. Oli juhannusyö. Olin ollut parin kaverin kanssa Seurasaaressa, mutta siellä oli niin tylsää, että olin lähtenyt kesken kaiken kotiin ja ruvennut lukemaan Karamazovia. En voinut laskea kirjaa käsistäni, se oli niin jännittävä. Luin sitä koko yön ja seuraavana päivänä eikä minulle selvinnyt kuka murhasi isä Karamazovin. Se ei ole   selvinnyt vieläkään,  vaikka olen lukenut sen kolmeen kertaan.

Yhtä järisyttävä vaikutus oli Rikos ja rangaistus –romaanilla, jonka olin lukenut edellisenä talvena. Sitä ennen olin ollut dekkareiden suurkuluttaja. Sen jälkeen en ole pystynyt lukemaan dekkareita, enkä Karamazovin veljesten jälkeen lukemaan ns. viihdekirjallisuutta. Isäni joka käänsi Dostojevskia oli sitä mieltä, että Dostojevski on nuorten ihmisten kirjailija, mutta minä olen vielä vanhanakin hullaantunut Dostojevskiin.


Dostojevskin talo pihan puolelta. Ljubov-tyttären mukaan talo muistuttaa Karamazovin taloa. Romaanissa talo on harmaa, mutta todellisuudessa vihreä. Dostojevskin mieliväri oli merenvihreä, ei mitenkään harvinainen värisuosikki mieheltä, jolla oli punainen tukka ja parta. Talo on kyllä vihreämpi kuin meri. Vankka umpiaita ympäröi pihaa, ehkä  sama aita jonka  ylitse viimeisillään oleva Lizaveta-tyttönen kiipesi  pihalle. Hän synnytti   samana yönä Smerdjakovin ja kuoli synnytykseen  kenties  kuvan vasemmassa alalaidassa olevassa  savusaunan näköisessä rakennuksessa.

 Dostojevski viihtyi talossa ja Staraja Russan kaupungissa.  Talo sijaitsi kahden kadun risteyksessä, ja talon joistakin ikkunoista näkyi kirkon torni. En ole varma onko se sama torni joka näkyy kuvan oikeassa alanurkassa.  Hartaana ortodoksina Dostojevski uskoi, että kahden kadun kulmassa oleva talo jonka ikkunoista näkyy kirkon torni, tuo hyvää onnea.  Hän oli taikauskoinen kuten venäläiset yleensä vielä nykyäänkin .

Staraja Russa oli Dostojevskin aikaan kaupunkipahanen  Novgorodin alueella. Sellainen se on vieläkin. Asukkaita on noin  34 000, työttömiä on paljon, koska   teollisuutta ei ole. Nuoret lähtevät etsimään töitä muualta ja kaupunkiin jäävät vanhukset. Uusrikkaita ei siellä ole. Ihmiset ovat keskitasoa köyhempiä.

 Dostojevskit valitsivat Staraja Russan kesänviettopaikakseen terveyssyistä.  Ljubov-tytär sairasteli paljon lapsena. Staraja Russan terveyskylpylän kivennäishoidot ja ionipitoinen ilma tekivät hyvää hänen terveydelleen.  Isä-Dostojevski  puolestaan   joutui  matkustamaan   osaksi kesää Saksan Emsiin  hoitamaan  terveyttään,  ja kaipasi  kovasti  perhettään  Staraja Russassa.  Ljubov muistelee En  levnadstekckning-kirjassaan noita kesiä.  


Staraja Russan terveyskylpylä toimii yhä.  Netissä kerrotaan, että ”sen  symbolina   sekä sen kauneimpana kohteena ja ylpeytenä on Muravjovski-suihkulähde. Se nousee pohjamaasta jo puolentoista vuosisadan aikana. Haihduttua suihkusta kivennäisvesi luo parannusihmeitä ilmassakin kyllästämällä ilmaa anioneilla.”

Minä join terveyskylpylän mineraalivettä, joka kuulemma auttaa ruuansulatuskanavan  sairauksien hoidossa, ja joka  sisältää bromia, klooria, kalsiumia ja natriumia. Se oli hirvittävän pahanmakuista, kuten kaikki terveellinen. Seuraavana päivänä yskäni paheni, vointi oli huono, vilutti ja huuletkin, jotka eivät koskaan rohdu,  olivat  rohtuneet.  

Matka Pietarista Staraja Russaan kesti bussilla viisi tuntia.  Bussimatkan suurin esteettinen elämys oli pelloilla iltapimeällä palavat tulinauhat.  Menneen kesän korsia kulotettiin.   Ilma oli harmaa savusta, joka tunkeutui bussin  sisään ja  kirvelsi silmissä  sekä kurkussa.

Tuskin olisin ikinä tullut käyneeksi  Staraja  Russassa, ellei  Venäjänmatkat olisi järjestänyt Dostojevskin  jäljillä Pietarissa ja Staraja Russassa –retkeä 24.3.- 28.3.2016. 


Kuvassa vasemmalla sivulla Dostojevskin patsas Pietarissa. Keskellä ylhäällä matkanjohtaja Merja Jokela Dostojevskin haudalla.   Keskimmäisessä kuvassa matkan asiantuntija Karamazovin veljesten suomentaja Martti Anhava ja Pietarin Dostojevski-museon opas ja matkatovereita taustalla.  Keskellä alhaalla Dostojevskin sätkät ja tupakkakotelo.  Hän oli kova tupakkimies, kääri itse sätkänsä ja poltti niitä noin 50 kappaletta yötä kohden,  seurauksensa oli kuolema  keuhkoverenvuotoon. Oikeassa reunassa Dostojevskin samovaari.  Teen ja tupakan voimalla hän pysyi hereillä ja jaksoi kirjoittaa öisin