keskiviikkona, syyskuuta 22, 2010

Vaikea kysymys

Mari-ilta ynnä muuta 057
Tietääkö kukaan   millaisia  trendejä ja  koulukuntia  on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa tällä hetkellä?    Ja onko  sellaisia suomalaisia nykykirjailijoita, jotka ovat jääneet vaille huomiota ja joita  kannattaisi lukea  ja kääntää ?   Tätä  kysyy amerikkalainen kustantaja Dalkey Archive Press, joka  julkaisee eurooppalaista nykykirjallisuutta  Yhdysvalloissa.

Millaisia näkemyksiä teillä, hyvät lukijat, on asiasta?   kysyy  epätoivoinen kirjailija, jolta  amerikkalainen  kustantaja patistaa jo toistamiseen vastausta. (Englanninkielinen kysymys kuuluu seuraavasti:  “Are there any exciting trends, movement, or schools in contemporary Finnish fiction? Who do you feel are the overlooked contemporary authors writing in Finland who should be more widely read and translated?”)
Kyselee  ne muutakin hankalaa minulta – kuten  mihin eurooppalaiseen tai  kansalliseen  ja  paikalliseen traditioon sijoittaisin kirjani. Ikään kuin kirjailija pystyisi vastaamaan itse  tuollaiseen kysymykseen. Siihen tarvitaan kirjallisuudentutkijaa.

Vastauksia  vaikeaan kysymykseen voi lähettää kommenttilaatikkoon  tai sähköpostiin,  joka löytyy profiilista.  Vastauksista  saattaa olla hyötyä Dalkey Archive Pressille joka etsii  aktiivisesti  käännettävää kaunokirjallisuutta Euroopasta.

maanantaina, syyskuuta 20, 2010

Enkelten kirja

Kaupunkikuvia 2 001
“Tämä ei ole enkelikirja vaan ilokirja,surukirja ja jäähyväisten kirja. Tämä on kirja rakkauksista jotka toteutuivat ja siitä naisesta jolla on musta koira, tämä on  elävien  kirja,” määrittelee   kirjan  kertoja. Kirjan on kirjoittanut  Markku Pääskynen.  Kirjoittaja ei ole sama kuin kertoja.
Tuomas on   kertomuksen päähenkilö, kolmekymppinen  tutkija ja    7-vuotiaan Ainon yksinhuoltajaisä,  surujen mies,  kuten Job johon  kirjan motto viittaa. Häntä  vainoavat  onnettomuudet.  Mutta  hän ei kanna kaunaa.”Hän ei ole koskaan kyennyt siihen,”  kertoja toteaa.

Tuomas menettää työpaikkansa  ja   melkein menettää rakkaimman ihmisensä. En kerro enempää,  lukekaa itse.  Kirja ei ole synkkä,   ihmiset eivät ole pahoja, maailma ei ole musta. On  ihanaa lukea sellaista kirjaa joka ei  osoita sormella, ei syytä, ei tuomitse, ei  saarnaa eikä esitä mielipiteitä, vaan  kuvaa  ja tekee näkyväksi -   elämän joka “arkipäiväisenäkin on merkityksellisestä ja kovin arvoitukselliselta.”

Kuka  kertoo Tuomaksen  tarinan?    “Ainosta emme tiedä mitään,”   sanoo kertoja. Onko  kertojia kaksi tai useampia? Välillä  kertojaa puhuu ensimmäisessä persoonassa:”Minä näen Tuomaksen näin, mutta Tuomas ei näe minua.” Kertoja  näkee Tuomaksen ajatukset, mutta  hän e ole kaikkitietävä kertoja.   Kirjaa lukiessani  mieleen tuli  Wim Windersin ohjaama ja Peter Handken käsikirjoittama elokuva  Berliinin taivaan alla ja   sen  kaksi  enkeliä jotka vaeltavat  Berliinissä.   Pääskysen kirjan kertojalla/kertojilla on yhtä lempeä  katse kuin Windersin ja Handken enkeleillä.    Ehkä Helsinginkin taivaan  alla vaeltaa   enkeleitä, joita  kukaan ei näe, siksi heistä  ei kirjoiteta lehdissä.

Tommi Melender on kirjoittanut Enkelten kirjasta blogissaan otsikolla Kirjasyksyn tapaus.

sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Lehdet lehtiä - kellastuvaa

Puiden  silhuetti joelta päin.
Kirjaimet, puita, joitten on syksy.
Lehdet käyvät pilkullisiksi. Rivit lyhenevät syksyä kohti.
Käsi piirtää pöytään tuhat turhaa kiemuraa.
Pullo juo joen. Maailma nähty. Jäähyväiset.
Surumieli on kirjoitusta, ei äänny sanottaessa,
eivät rivit, kirjaimet, varjot, yö joelta päin.


Tämä oli Paavo Haavikkoa   kokoelmasta Lehdet lehtiä.  


Valokuvatorstain  176.haaste on syyssateiden kunniaksi: kellastuvaa



tiistaina, syyskuuta 14, 2010

Katutaidetta Helsingissä



Koditon  mies  Eduskuntatalon  rakennustyömaan aidassa.  Tuli  Saarikoski mieleen. Vaikkei Saarikoskella tainnut noin isoa  nenää olla.


Maikki Rantalan  Hedelmäunelma  samassa  aidassa. 


Yksityiskohta   Hedelmänpoimijoista. Hedelmät ovat  tekstiilipalloja  ( klikkaa kuvat isommiksi, niin näet  paremmin).  Bongasin kuvat eilen, kun kävelin Eduskuntalon  ohitse.  Silmä ilahtui.   Kivaa että  Helsinki, että  on luopunut  tiukkapipoisuudesta katutaiteen suhteen.   Asiasta enemmän  Multicoloured Dreams -blogissa.   Multicoloured Dreams -projektilla on myös oma  Facebook-ryhmä.


Tämä  lintunen on  myös  Eduskuntatalon luona.

sunnuntaina, syyskuuta 12, 2010

United Buddy Bears


Yhdistyneiden  karhukavereiden tunnuslause: " Meidän täytyy oppia tuntemaan toisemme paremmin -siten voimme ymmärtää toisiamme paremmin."


Senaatintorilla    seisoo    142 YK:n  jäsenvaltioiden karhukaveria lokakuun loppupuolelle asti.  Ne haluavat auttaa  hädänalaisia lapsia UNIFEC:n kautta.


Jos  tykkää campista, tykkää    näistä  kaksimetrisistä  kitsch-nalleistakin. Ne ovat   mainio kontrasti  Senaatintorin uusklassisismille. Kuvassa keskellä Kuuban  karhukaveri. (Klikkaa  kuvia). 


Lisää karhukavereita täällä.

lauantaina, syyskuuta 11, 2010

Kaiku


Senaatintorilla kaikuu. (Klikkaa kuvaa)

Alun perin  kaiku  oli kaunis nymfi  nimeltä Ekho.  Hän rakastui  Narkissokseen, mutta ei saanut vastakaikua tunteelleen  ja riutui  pois.  Jäljelle jäi vain hänen   äänensä ja kasa luita.  Lyhyen selostuksen tapahtumien kulusta voi lukea täältä.  Pitemmän  tarinan kertoo  Ovidius Muodonmuutoksissa (suom.1997).

Valokuvatorstain  175.haaste on kaiku.

keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010

Mustaa ja valkoista: portaat


Ylöspäin.

Ja alaspäin.  Siinä koko elämänkaari.

Mustaa ja valkoista valokuvablogin tämän viikon haaste on portaat. Alkuperäiset kuvat  ovat värillisiä, Picasassa mustavalkoisiksi muunnettuja.  Siksi  niistä puuttuu mustavalkoisten kuvien  syvyys.   Ylempi  kuva  on  taiteilijatalon kierreportaista, joita lapset rakastavat koska ne kolisevat. Simolla on  punainen paita. Alempi kuva  on Pariisista. Naisella on punainen  baskeri.  Mahdanko  rikkoa haasteen   sääntöjä pahastikin, kun laitan  alle   alkuperäisen Pariisin kuvan. Baskeri oli väripilkku  Pariisin  helmikuisessa harmaudessa. Siksi minä sen kuvasin.


maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Silmän iloja - ja tilastoja


Neulegraffiteja Helsinginkadulla.

Tunnustus: Minulla on katutytön sydän kun  ilahdun katutaiteesta:  graffiteista, hiphopista,  breakdancesta. 


Valokuvatorstain  174.haaste on yksinkertaisesti  ilo. (Klikkaa kuvat isommiksi)


 Tilastoja.   Bloggerissa on  uusi ominaisuus: Tilastot. Ne löytyvät  Asetuksista. En olisi  huomannut ominaisuutta, ellei  K-blogin Jenni  olisi  kertonut.  Entisenä Tilastokeskuksen työntekijänä  minua    kiinnostavat kaikenlaiset tilastot.  Bloggerin tilastot poikkeavat  huomattavasti  Site Meterin ja   Extreme Trackingin tilastoinnista. Bloggerin  poikkeama  on yläkanttiin:  tänään (klo 20  mennessä)   sivua on katseltu 234, eilen 252 kertaa, elokuussa  5819  ja koko kesänä 13 060 kertaa, mikä on  paljon ottaen huomioon  että  kesällä  en  paljon bloggaile. Kolme  katsotuinta juttua ovat olleet:  Suomalaista huumoria, Skype-ongelma ja Sukupuolineutraali.  Eniten kävijöitä on tullut  Parnasso-blogistaMataleenan  blogista ja  Blogilistan omista suosikeista. En tiedä   millaisia tilastointimenetelmiä Blogger käyttää. En myöskään  Site Meterin ja Extreme  Trackingin menetelmiä.  Luultavasti   kävijäluvut kohoaisivat, jos ottaisin käyttöön    niiden  maksulliset versiot. 

sunnuntaina, syyskuuta 05, 2010

Kirjajulkkarit

Julkkarit ynnä muuta 002
Vauhdikasta menoa Kappelin kellarissa. Siellä oli perjantai-iltana Juuli Niemen  Yömatkojen ja Saila Susiluodon   Carmenin     julkistamisjuhlat,  julkkarit  kuten nykyään sanotaan.    Mukavaa  että  että sellaisia pidetään. Niissä  tapaa tuttuja joita ei ole nähnyt   aikoihin.   Entiseen aikaa tuttuja runoilijoita tapasi  Vanhalla. En tiedä  missä he nykyään istuvat vai istuvatko  missään.
Kirjajulkkarit vastaavat  taidenäyttelyn avajaisia sillä erolla  että   avajaisssa saa laihaa boolia ja lämmintä valkoviiniä,  kun taas kirjajulkkareissa jokainen maksaa itse juomansa ja saa mitä tilaa.
Julkkarit ynnä muuta 018
Lauantai-iltana  Wäiskissä oli Jani Saxellin romaanin Unenpäästäjä Florian –romaanin  julkkarit.  Wäiski on  ravintolalaiva  Hakaniemen  rannassa,   edullisempi kulttuurityöntekijän laihalle kukkarolle kuin Kappelin  kellari ja muutenkin  mukava paikka  merellisen miljöönsä vuoksi.  Minä pitäisin oman kirjani  julkkarit  siellä, mutta tuskin pidän niitä missään,  koska minulle on jäänyt  paha   trauma lapsuuden syntymäpäivistä, joille ei tullut  kukaan.
Julkkarit ynnä muuta 003
Saila  juhlatunnelmissa Kappelin edessä.    Siteeraan , joka miettii: Sailan runoa   kokoelmasta Carmen.  Minulla ei ole  Juulin   runokokoelmaa eikä Janin romaania niin että en voi siteerata niitä. Satunnaismenetelmällä (= tökätään sormi sivujen väliin)  löysin  Carmenin Habaneran, mutta kun se on pitkä runo,  laitan tähän vain ensimmäisen säkeistön.
Rakkaus, karkuri, kiertolainen
käy kevyt keimailu kuormanaan
silti samainen siirtolainen
voi syöstä keisarin karsinaan.
Nyky-Carmenin tapahtuma  paikkana on  ostari ja  Joséna  on ostarin  turvamies, joka miettii:Olen nähnyt  ennenkin, kaiken, onttoa  flirttiä,varkaita, vitsejä, kuolemaa, en tarvitse enempää, olen nähnyt ihmisen tyhmyyden, katsoin joka ilta BB:n[…]
PS.   J.Pekka Mäkelä kirjoittaa omassa blogissaan  kirjan julkistamisen ilosta.

lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Elätti


Kissa Ninni parvekkeella.

Suomenkielen perussanakirjan mukaan elätti-ilmaisua käytetään lemmikkinä elätettävästä (villi)eläimestä.  Vanhemman Nykysuomen sanakirjan mukaan  elätti on  elätettävänä, huolettavana oleva henkilö tai eläin, harvemmin kasvi.

Helsingin Sanomien eilisen  otsikon mukaan "kirjailijat  ovat valtion elättejä."   Tällaisen   johtopäätöksen on  otsikon tekijä  vetänyt  tutkija Elina Jokisen  väitöskirjasta Vallan kirjailijat.   Sananvalinta  paljastaa joko   otsikontekijän/Hesarin  aseteellisuuden kirjailijoita kohtaan  tai  sen  että    otsikontekijä ( toimittaja?)  ei  tunne  sanan   sivumerkitystä. Ihmisestä  puhuttaessa se on halventava. Kenties   hänen   äidinkielensä   ei ole suomi.   Minulle  tapahtui  samanlaisia kömmähdyksiä, kun 15 vuotta sitten kirjoittelin    englanninkielellä internetin   keskutelufoorumeille. Tulin loukanneeksi  joidenkin amerikkalaisten  keskustelukumppaneideni tunteita, kun en tuntenut sanojen  konnotaatioita. Myöhemmin ilmestyneessä Hesarin  verkkoversiossa otsikko  on  korjattu muotoon "Apurahakirjailijasta on tullut normikirjailija."  

 Minusta   valtion taiteilija-apurahat pitäisi muuttaa valtion taiteilijapalkaksi,  niin loppuisivat puheet eläteistä.  Valtio palkkaisi taiteilijoita/kirjailijoita 1-, 3- ja 5-vuotiskausiksi ja  he  maksaisivat  palkasta veroa.  Heidän ei tarvitsisi enää *anoa* apurahaa, vaan  he  kirjoittaisivat  normaalin   hakemuksen    kuten   muutkin  työnhakijat.   ( Ps. Facebook-kaveritvoivat käydä lukemassa koko elättikeskustelun profiilistani).  

Lopuksi vähän kevyempää.  Erik  Satien  miniatyyrivalssi Son binocle ja   hänen tekstinsä .


Hänen binokkelinsa

Hän puhdistaa sen joka päivä.
Hänellä on hopeabinokkeli himmein kultalinssein.
Hän sai sen eräältä kauniilta rouvalta. Mitä kauniita muistoja! Mutta...
Ystävämme valtaa suuri suru: hän on kadottanut binokkelinsa kotelon.
(suom. Laura Serkosalo)





Huonosti käyttäytyvä ilta


Jacques Roubaud  esiintyi  viime   keskiviikkona   Musiikkiteatteri Kapsäkin Huonosti käyttäytyvässä  illassa. 


Roubaud on   ranskalaisen Oulipo-ryhmän jäsen.  Ryhmään  kuuluu   37 jäsentä, kuolleet  mukaan lukien,   joita  ovat mm. Italo Calvino    Georges Perec, Raymond Queneau ja  Marcel Duchamp. Kuolemakaan  ei  heitä erota ryhmästä.  Ryhmästä voi erota vain tekemällä itsemurhan notaarin edessä. Kukaan  ei ole  vielä eronnut.
    
 Roubaud on tuottelias runoilija.  Nimi on  enne,   Provancen  vanhassa kielessä (oksitaanissa?)  roubaud merkitsee trupaduuria.   Kaikki Oulipon  elävät jäsenet ovat tuotteliaita, luultavasti  sen takia että  Oulipo on hyvä sparraaja.  Ryhmä kokoontuu kerran kuussa  yhdessä syömään  ja  kertomaan   millaisia   pakotteita ( constraits)   he  kuukauden aikana  kehitelleet. Heillä   tuntuu olevan ehtymätön   huumorintaju ja mielikuvitus, ehkä  se johtuu  pakotteista. He eivät  usko inspiraatioon,  vaan  systeemikirjoittamiseen. 


Roubaudista  ja pakotteista voi lukea enemmän  uusimmasta Parnasssota 4/2010. (  Kari Hukkila: Numerot, sanat, askeleet,  elämä).   Mirja Bolgarin toimittamasta Sanat että tietäisimme-antologiasta löytyy  hänen kaksi sonettiaan ja kirjailijaesittely. Bolgar kertoo että hänen vuonna   1967 ilmestynyt runokokoelmansa έ  (epsilonrelaatio) oli sensaatio. Se perustuu joukko-opille ja pohjakaavana on  japanilaisen go-pelin  strategia.   Pelit  ovat  kiinnostaneet muitakin  oulipolaisia.   Calvino  käytti tarokkikortteja erään kirjansa pohjakaavana,   Perec  shakkia, Queneau ennustuspeli I Chingiä.



Huonosti käyttäytyvän illan  toinen "esiintyjä" oli Erik  Satie.  Hänen musiikkiaan soitti Jenni Lappalainen ja hänenä esiintyi Tuukka Vasama, joka luki hänen tekstejään kirjasta Muistinsa menettänneen muistelmat.  Se on minusta paras muistelmakirja ikinä, ikävä kyllä sitä ei taida  saada enää mistään, paitsi kirjastosta.   Lainaan hänen sanojaan kustantajista, kun  aihe on niin  ajankohtainen  tällä hetkellä meillä: 


"Katsokaa noita häpeämättömiä kustantajia vailla kunnioitusta ihmistä kohtaan; katsokaa  groteskeja sovituksia, joihin he pukevat  puhtaimatkin teokset, jotka heille on luovutettu, jotka on annettu heidän  huostaansa, ja jotka he komistavat  töherryksillään. Ottakaa joitakin nykyteosten luetteloita, herkimpien teosten & katsokaa, mihin he  ne alistavat, nuo likaiset oliot.
Hyi! Häpeä heille.
- Kauppaa sanotte te.
-Liiketoimintaa, sanotte myös.
   Puh! Tuollainen on kiusallista minun ikäiselleni miehelle, & tukehdun tähän kurjaan dufayêlilaistamiseen, tähän mätään omanvoitonpyyntöön. ( Suom. Silva Kauko)


Kemppinen kirjoitti eilen  Satiesta.  Mahtoiko  hänkin olla  Kapsäkissä kuuntelemassa  Satien musiikkia ja tekstejä? Hän mainitsee Sonatine bureaucratiquen.    Käsiohjelman mukaan se kuvaa  valtion virkamiehen työpäivää ja pilkkaa sekä apinoi Clementin C-duuri sonatiinia.   Valitettavasti Satien tekstistä ei ole käsiohjemassa suomennosta.