lauantaina, syyskuuta 04, 2010

Elätti


Kissa Ninni parvekkeella.

Suomenkielen perussanakirjan mukaan elätti-ilmaisua käytetään lemmikkinä elätettävästä (villi)eläimestä.  Vanhemman Nykysuomen sanakirjan mukaan  elätti on  elätettävänä, huolettavana oleva henkilö tai eläin, harvemmin kasvi.

Helsingin Sanomien eilisen  otsikon mukaan "kirjailijat  ovat valtion elättejä."   Tällaisen   johtopäätöksen on  otsikon tekijä  vetänyt  tutkija Elina Jokisen  väitöskirjasta Vallan kirjailijat.   Sananvalinta  paljastaa joko   otsikontekijän/Hesarin  aseteellisuuden kirjailijoita kohtaan  tai  sen  että    otsikontekijä ( toimittaja?)  ei  tunne  sanan   sivumerkitystä. Ihmisestä  puhuttaessa se on halventava. Kenties   hänen   äidinkielensä   ei ole suomi.   Minulle  tapahtui  samanlaisia kömmähdyksiä, kun 15 vuotta sitten kirjoittelin    englanninkielellä internetin   keskutelufoorumeille. Tulin loukanneeksi  joidenkin amerikkalaisten  keskustelukumppaneideni tunteita, kun en tuntenut sanojen  konnotaatioita. Myöhemmin ilmestyneessä Hesarin  verkkoversiossa otsikko  on  korjattu muotoon "Apurahakirjailijasta on tullut normikirjailija."  

 Minusta   valtion taiteilija-apurahat pitäisi muuttaa valtion taiteilijapalkaksi,  niin loppuisivat puheet eläteistä.  Valtio palkkaisi taiteilijoita/kirjailijoita 1-, 3- ja 5-vuotiskausiksi ja  he  maksaisivat  palkasta veroa.  Heidän ei tarvitsisi enää *anoa* apurahaa, vaan  he  kirjoittaisivat  normaalin   hakemuksen    kuten   muutkin  työnhakijat.   ( Ps. Facebook-kaveritvoivat käydä lukemassa koko elättikeskustelun profiilistani).  

Lopuksi vähän kevyempää.  Erik  Satien  miniatyyrivalssi Son binocle ja   hänen tekstinsä .


Hänen binokkelinsa

Hän puhdistaa sen joka päivä.
Hänellä on hopeabinokkeli himmein kultalinssein.
Hän sai sen eräältä kauniilta rouvalta. Mitä kauniita muistoja! Mutta...
Ystävämme valtaa suuri suru: hän on kadottanut binokkelinsa kotelon.
(suom. Laura Serkosalo)





6 kommenttia:

jussilainen kirjoitti...

Minä olen joskus kuullut elätille sellaisen synonyymin kuin "leipäsakset" !

Ripsa kirjoitti...

Kiitos Satie'n biisistä! Mielenkiintoinen aamupäivä kun ensiksi kuuntelin J.Pekka Mäkelän The Bandin Last Waltz ja nyt sitten tämä.

Aamuisin kuulo on yleensä vähän parempi joten tämäkin nyt kyllä onnistui. Juuri tätä binokkelia meillä ei ole.

Mitä tulee elätteihin, niin yhtenä kesänä meillä oli Nurmossa kesy variksenpoikanen, joka kävi juttelemassa meidän lasten kanssa. Se kasvoi nopeasti, kun sille annettiin parhaat palat silloin kun syötiin verannalla - se niin kuin kaikki lapsuuden kesät oli lämmin - siitä tuli isompi niin että se rupesi kulkemaan istumalla serkkuni Jaskan olkapäällä. Mutta ei minun. Ilmeisesti en olisi voinut antaa sille yhtä tasaista kyytiä.

Aikuiset huomasivat yhtenä päivänä, että muutama hopealusikka on hävinnyt. Arvattiin mitä se elätti oli tehnyt: varastanut! Hirveä skandaali ja lapsille suuri suru.

Varista piti ruveta hätistelemään pois. Se yritti lopulta jopa minun olkapäälleni ja minä viitoin sille joskus että olen täällä luoman rannassa, tule tänne. Viisveisasin hopealusikoista.

Epäilemättä tämä tarina on allegorinen. Mutta olen varma siitä että Elina-tyttönen, joka on tutkimuksen tehnyt, ei tunne sanojen merkityksiä, ja ehkä tutkimuksella ei ole ollut ohjaajaa, joka olisi toiminut lukijana. Tai edes oikolukijana. Tai edes kertonut mitä mahdollisessa lehdistötilaisuudessa pitäisi sanoa.

Anita Konkka kirjoitti...

Semmoisia ne elätit ovat, mutta sitä en tiennytkään että varikset varastavat hopealusikoita. Luulin että vain harakat ovat erikoistuneet niihin.

Epäilen, että Eila Jokinen olisi käyttänyt sanaa "elätti" kirjailijoista. Kyllä se oli Hesarin vetäisy/hutaisu asiasta, minun meilestäni, ellei toisin todisteta. Onkohan joku jo lukenut sen? Se ilmestyy tässä kuussa Avain-kustantamolta.

Anita Konkka kirjoitti...

PS. Huomaan että olen ilmaissut asian epäselvästi entryssä. Täytyy korjata asia = vaihtaa hän-pronomi sanaan otsakkeentekijä, (käyttäisin sanaa toimittaja jos olisin varma että otsake on toimittajan tekemä), ettei kenellekään syntyisi käsitystä että viittaan Eila Jokiseen.

Ripsa kirjoitti...

Ei, kyllä se todella oli Elina eikä Eila. Rupesin epäilemään muistia mitä on syytä silloin tällöin epäilläkin.

Muistan hyvin kuulleeni keskustelun variksista ja harakoista juuri kiiltävän perään persoina. Naapurit sanoivat ettei varis varasta.

Jaska kiipesi koivuun jossa oli seuraavana kesänä sen pesä ja siellä ne lusikat olivat. Se oli käyttänyt niitä tukirunkoina ja koristeina. Siis kumpinakin.

Jätettiin ne silleen, koska variksella oli nyt puoliso ja se oli olevinaan kovinkin villi, eikä lusikoita hävinnyt enää.

Tilapäisesti uskoni aikuisten oikeudenmukaisuuteen palasi.

Anita Konkka kirjoitti...

Ja minun on epäiltävä silmiäni, kun kirjoitan itsepintaiesti Eila, vaikka näppiksen vieresäs pöydällä on auki Avaimen kirjaluettelon sivu, jossa lukee ihan selvästi Elina Jokinen.
Kirjan nimi on: Vallan kirjailijat - Valtion apurahoituksen merkitys kirjailijoille vuosituhannen vaihteen Suomessa.

Esitteessä sanotaan, että suomalaista kaunokirkallisuutta ei olisi olemassa ilman apurahajärjestelmää.