Punasipulit ovat upeita kuvauskohteita. Kyllä siinä pikkusen aikaa meni, kun asettelin niitä, että sain valon heijastumaan oikealla tavalla niiden kylkiin. Kokeilin myös miten punainen sekä sininen alusta vaikuttaa valoon ja varjoon, mutta ei niistä otoksista tullut yhtä hyviä.
Kukista tuli mieleen kyllä naiivi surrealismi, hauska ja hyvä kuva.
Sipulit ovat aina kaunista kuvattavaa, kokeile kuvata näitä keltaista taustaa vasten. Vastaväri tuo dynaamisuutta ja voimistaa värejä ja voi olla (värien lämpötilasta riippuen) myös harmoninen.
Hei Anita, Punasipuli on todella kuin lasia ja kukat niin kauniita.Hienoja kuvia ja herättävät haikean kaipuun Juorumäelle, jossa pidin palstaa 13 vuotta aikana kun Rantakartanontien asunnossa parveke oli metri x metri. Nykyinen kaksi x neljä ja yritän pitää "palstaa" siellä, mutta eihän se sama ole ollenkaan. Olispa se jotain saada palata Juorumäelle - tunnetko ketään joka haluaisi jakaa - vähemmän kuin puoletkin olisi iso ilo !
täytyy kysellä naapureilta. Eilen tapasin yhden rouvan joka sanoi että aikoo ehkä luopua palstasta. Totesin että onnellinen se joka hänen palstansa saa, kun siellä on niin hyvät marjapensaat. Hän sanoi että hän valitsee seuraavaksi palstanapitäjäksi sellaisen jonka tuntee ja tietää että seuraaja hoitaa palstaa hyvin.
Tosi kaunista ja väririkasta on kesäsi anti!
VastaaPoistaKauniita otoksia kesän sadosta.
VastaaPoistaKaunista ja niin kesää:)
VastaaPoistaMiten nuo sipulit ovat kuin keramiikkaa! Upeat syvät värit ja kiilto. Kuvaajan täydellinen otos tai sitten punasipulit vain ovat niin upeita!
VastaaPoistaPunasipulit ovat upeita kuvauskohteita. Kyllä siinä pikkusen aikaa meni, kun asettelin niitä, että sain valon heijastumaan oikealla tavalla niiden kylkiin. Kokeilin myös miten punainen sekä sininen alusta vaikuttaa valoon ja varjoon, mutta ei niistä otoksista tullut yhtä hyviä.
VastaaPoistaKauniita asioita sinäkin arvostat kesässä. Punasipulit asetelmaan sopisivat.
VastaaPoistaKesän tuotos on syksyn sato!
VastaaPoistaTuo yksi värikäs on varmaan riikinkukonkukka???
VastaaPoistaHienot kuvat. Sipulikuvaa minäkin tiirailin, että onko aitoja. Alempi kuva on mielenkiintoinen, ei todellisen tuntuinen.
VastaaPoistaKun kuvaa kukkia läheltä, tulee aika surrealistisia kuvia.
VastaaPoistaOnpa upeat sipulit.
VastaaPoistaAivan ihanat kuvat.
VastaaPoistaOoh, ihanat värit sun sipuleissasi.
VastaaPoistaKukkaloistoa on vaikea uskoa suomalaiseksi.
Kukista tuli mieleen kyllä naiivi surrealismi, hauska ja hyvä kuva.
VastaaPoistaSipulit ovat aina kaunista kuvattavaa, kokeile kuvata näitä keltaista taustaa vasten. Vastaväri tuo dynaamisuutta ja voimistaa värejä ja voi olla (värien lämpötilasta riippuen) myös harmoninen.
Hei Anita,
VastaaPoistaPunasipuli on todella kuin lasia ja kukat niin kauniita.Hienoja kuvia ja herättävät haikean kaipuun Juorumäelle, jossa pidin palstaa 13 vuotta aikana kun Rantakartanontien asunnossa parveke oli metri x metri.
Nykyinen kaksi x neljä ja yritän pitää "palstaa" siellä, mutta eihän se sama ole ollenkaan.
Olispa se jotain saada palata Juorumäelle - tunnetko ketään joka haluaisi jakaa - vähemmän kuin puoletkin olisi iso ilo !
Kyllä kaikenlainen sato on ihan parhaimmasta päästä kesässä... komea kiilto sun punasipuleissa
VastaaPoistaHei Melita,
VastaaPoistatäytyy kysellä naapureilta. Eilen tapasin yhden rouvan joka sanoi että aikoo ehkä luopua palstasta. Totesin että onnellinen se joka hänen palstansa saa, kun siellä on niin hyvät marjapensaat. Hän sanoi että hän valitsee seuraavaksi palstanapitäjäksi sellaisen jonka tuntee ja tietää että seuraaja hoitaa palstaa hyvin.
kauniita kuvia!
VastaaPoista