keskiviikkona, tammikuuta 04, 2006

Ylistys koiralle ja kirjalle

Kuvan Lumessa makaava koira ( Liegender Hund im Schnee) maalasi Franz Marc vuosina 1910/11. Hänellä on paljon hienoja eläinmaalauksia. Ettei kukaan luulisi, että sorsin koiria, kun täällä on ollut niin paljon kissan kuvia, niin alla on vaihteeksi ylitys koiralle:

”Syksy venyttää koiran haukun pitkulaiseksi, se lähtee koiran edestä ilmaputkeen. Kesäilmassa haukahdus sen sijaan pysyy kasassa, korkeintaan hajoaa tuleen naapurikoiran kyytihaukuksi. Käpälissä polkuanturoiden pehmeät tertut, menon merkkeinä,.leimasimina juoksun jolkotuksen. Koira ei enää säntää tielle autojen perään, että se nyt istuu siinä kuin tie olisi vesihauta tai joki ellei peräti meri. Kuinka paljon tyhmyyksiä, hiuskarvan varassa olevia tienylityksiä sen pentuelämän ja nykyhetken väliin mahtuukaan, nyt sen viisaus yksien ja samojen nahkojen välissä, kuononpäästä nokan asentoon, näkee että siinäpä istuu koira hännällään, viisauden valtaistuimella.”

Kirjoitti Kaarina Valoaalto. Kirjan nimi on Nooakan Parkki. Olen kirjoittanut kirjasta alempana Se oli minun yksityisellä Finlandia-listallani, vaikken ollut vielä silloin lukenut sitä, mutta olin kuullut luettavan otteita siitä. Nyt sain sen lainaksi ystävältä. Olen lukenut melkein loppuun asti ja lähes jokaisella sivulla kokenut hykerryttäviä ilon ja oivalluksen hetkiä, nauttinut sen kielestä ja huumorista sekä tarkasta eläinten, luonnon ja arkisten asioiden havainnosta. Vuoden 2005 paras kirja tähän asti lukemistani, ehdottomasti. Harvojen herkkua. Ei sovi niille, jotka kaipaavat toimintaa, jännitystä, romantiikkaa tai yhteiskunnallista sanomaa (kyllä siellä sitäkin on mutta salaviisaasti sanottuna). Sopii kanojen, kukkojen, koirien, vuohien ja maalaiselämän ja luonnon ystäville. Ihmettelen miksi kaikki palkintoraadit ovat kirjan sivuuttaneet, ja miksei siitä ole näkynyt lehdissä monipalstaisia arvosteluja kuvan kera (korjatkaa jos olen erehtynyt, minulle tulee vain Hesari). Mahtaako syy olla siinä, että sitä ei voi sijoittaa mihinkään tavanomaiseen kirjallisuuden kategoriaan (romaanit, runot, novellit, esseet), mikä hämmentää arvon palkintoraatilaisia. Kumma, että ammattilukijoilta on jäänyt huomaamatta kultajyvä.

PS. Parnasso-blogissa taitetaan peistä kritiikistä, mm. siitä saako kulttuuritoimittajaa käyttää sanaa ”hyvä” blogissaan, kun kirjoittaa Lappeenrannan laulukilpailusta. Seppo Heikinheimon haamukin on manattu esiin, ja siinä sivussa saavat anonyymit kirjoittajat huutia. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään anonyymeja vastaan. Heillä on syynsä pysyä nimettöminä. Joskus ne ovat ihan viattomia syitä.

3 kommenttia:

Anita Konkka kirjoitti...

rita maestra, minulle tuli banaani ensimmäisenä mieleen, hot dog ei ennen kuin sinä sen sanoit. Johtuisiko siitä että en syö hot dogeja.

Sanaleikit ovat kivoja, vaikka niiden suhteen minulla on hidas sytytys. Tänään luin metrovaunun
seinästä mainoksen: " allit kuuluu ankkalammikkoon". Se oli kuntokeskuksen mainos. Kesti yhden pysäkinvälin ennen kuin tajusin, että allit ovat lintuja eivätkä Alli Paasikiven käsivarsiläskejä, ja sen takia ne kuuluvat ankkalammikkoon.

Minua kiinnostavat kaikki kielijutut, ammatinkin puolesta, siksi käyn lukemassa sinun kieliblogiasi. Itse olen sekä sanasokea ( luki-häiriö) että sanakuuro( dysfasia) eli kielellisesti monitraumainen. Englanninkielen opettajani lohdutti minua koulussa: kyllä sinä pärjäät, sinä osaat kirjoittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tasapuolisuuden nimessä on mainittava, että myös omalla nimellä kirjoittamiseen voi liittyä viattomia syitä.

Anonyymi kirjoitti...

Hupsis sentään,

Nyt kun mainitset, saattaa olla että hodari tuli mieleeni sanoista eikä muodosta - hot dog eli kuuma koira. Meissä on jännittävä tiedostamaton puoli minkä vuoksi rakastan omaa seuraani siinä missä muidenkin.

Dysleksia ja dysfasia molemmat kiinnostava minua, koska opiskelijoissani on kaikenlaisia tapauksia ja yritän aina keksiä keinoja mahdollisimman hyvään opetukseen ja opiskeluun.