tiistaina, kesäkuuta 30, 2009

Vanhoja valokuvia


Kolme isotätiäni Lapualta kävivät valokuvassa ennen kuin heistä tuli maahanmuuttajia. He muuttivat Amerikkaan "kultaa vuolemaan." He olivat immigrantteja, Suomessa heitä sanottiin siirtolaisiksi. Ensimmäisenä lähti Ida vuonna 1907, seuraavaksi Ester vuonna 1909. Kolmannen sisaren nimeä en muista, joten en tiedä milloin hän saapui Ellis Islandiin. Immigrantien tiedot löytyvät Ellis Islandin tietokannasta. Laivojen kapteenit pitivät matkustajalistoja, joihin oli merkitty kunkin matkustajan pituus, hiusten ja silmien väri, henkinen ja fyysinen terveydentila, oliko matkustajalla epämuodostumia tai muita erityismerkkejä, ja oliko hän anarkisti tai moniavioinen. Sisarukset eivät olleet naimisissa, tuskin olivat anarkistejakaan. He saivat maahanmuuttoluvan ja jäivät Amerikkaan. Idasta tuli miljanööriperheen taloudenhoitaja. Ester meni naimisiin ja sai kaksi tytärtä, joille hän antoi suomalaiskansalliset nimet: Kyllikki ja Annikki.
Sisarukset kuolivat nuorella iällä tuberkuloosiin. Idan tarinan olen kirjoittanut romaanissa Rakkaus, kestävä kiusaus.

Isotätien valokuva tuli mieleeni kun luin Lewis Carrollin runon Hiawathan valokuvaus kokoelmasta Fantasmagoria ja muita runoja, suomentanut Ville-Juhani Sutinen ( Savukeidas, 2008. Entiseen aikaan valokuvaaminen oli juhlallinen tapahtuma. Hiawathalla on palisanterikamera.

"Hän asetti sen kolmijalalle,
kyyristyi tumman peitteen alle,
kurotti kättään hiljaisuudelle
ja sanoi :"Liikkumatta"jokaiselle.
Salaperäisyys tuntui kammottavalle."

Hiawatha kuvasi kuvernööriperheen jäsenet ensin erikseen. Jokainen kuva epäonnistui ja lopulta hän päätti tunkea koko perheen samaan kuvaan. Tulos oli hänen mielestään tyydyttävä:

"kuin onnen kantamoisena
sai viimein kuvan otettua,
jossa kaikki ilmeet taisivat onnistua:
kun kasvot muistuttivat toisiaan."

Mutta perheen mielestä kuva oli "kurjin otos jonka voi kuvitellakaan. Kaikki ilmeet niin kummallisia kertakaikkiaan - juroja, tympeitä, nokkavia kasvoja." Ja perhe haukkui valokuvaajan lyttyyn. Tuttu tilanne: valokuva on "epäonnistunut," kuvauksen kohde ei näe siinä sitä sisäistä kuvaa, joka hänellä on itsestään. Sama juttu, kun kuulee oman äänensä nauhalta. Ei se kuulostaa siltä ääneltä, joka kaikuu pääkopan sisällä.

Hiawatha kokosi valokuvaajan kamppeensa, "jätti seurueen riemukkaan" ja poistui paikalta kiireesti. Suosittelen Carrollin runoa kaikille valokuvauksen harrastajille. Samantien kannattaa lukea kaikki kokoelman runot. Ne ovat hauskoja eivätkä yhtään vaikeatajuisia.


Perssuomalaisten inhoamia maahanmuuttajia.

He ovat inkeriläiset isovanhempani. He tulivat Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen eivätkä kauan viihtyneet tässä emotionaalisesti koleassa maassa, vaan palasivat takaisin Inkerinmaalle, josta heidät karkoitettiin Siperiaan pari kolme vuotta kuvan ottamisen jälkeen. Isoäitini näyttää suhtautuneen vakavasti kuvaamiseen, mutta isoisäni virnuilee viiksiensä takaa koko hommalle. Kylässä oli varmaankin käynyt kiertävä valokuvaaja, joka oli komentanut isovanhempani Koivumäen pihalle istumaan valokuvauksen ajaksi.


maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Hellepäivän kollaasit


Nurkan takana Aurinkolahden uimarannalla oli sunnuntaina porukkaa.


Tuska-festivaali Kaisaniemessä. Musiikkia voi kuunnella myös ilmaiseksi nurmkolla lokoisasti makaillen ja vesipiippua poltellen eikä korvia tarvinnut suojella tulpilla.

torstaina, kesäkuuta 25, 2009

Juhannusyön uni


Juhannusruusunkujan ruusu

Nyt on se yö, jolloin tyttöjen piti entisaikaan tehdä taikoja naimaonnen takaamiseksi, muunmuassa kieriskellä alasti ruispellossa ja kerätä yhdeksää lajia kukkia tyynyn alle, jotta näkisivät tulevan aviomiehensä unessa. Se yö jolloin pää sekoaa rakkaudesta, Shakespeare kirjoitti siitä näytelmän Juhannusyön uni (A Midsummer Night's Dream).

Nuorempana jolloin naima-asiat täyttivät mieleni 90- prosenttisesti, minäkin keräsin kukkia tyynyn alle. Yhtenä juhannusyönä näin unta Tuomas Anhavasta. Hän ei ollut mielirunoilijani eikä romanttisten haaveideni kohde. Pidin joistakin hänen runoistaan, useimmista en. Unessa hän luki runokirjaansa jonka nimi oli Syvä joki. Sennimistä runokirja häneltä ei todellisuudessa ilmestynyt.

Juhannusyön unet eivät toteudu. En mennyt naimisiin Tuomas Anhavan kanssa. Sen sijaan arvostelin aika negatiivisesti Ylioppilaslehdessä hänen siihenastisten runojensa kokoelman
Runot 1951-1966. Jälkeenpäin kaduin negatiivisuuttani ja välttelin häntä kirjallisissa tilaisuuksissa. Seuraavasta runosta pidin , koskapa olen kirjoittanut sen viereen "HYVÄ."

Minä olen unteni tosi
uni jota te ette näe,
ja katkelmallinen.


Juhannusyön kukkia kadun varressa, jonka toisella puolella kohoavat EY:n tuomioistuimen kaksoistornit.

Hyvää juhannusta kaikille lukijoille!

keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Mielenosoitusta ja juhlintaa


"Hohhoijakkaa tätä elämänmenoa!"
Seinäkuva Luxin keskustassa



Farmariperhe tulossa mielenosoituksesta - ja menossa viettämään kansallispäivän aattoa keskustaan. Taustalla Punainen silta, jonka alla on vanhin Luxemburg ja sen toisessa päässä uusin Luxemburg, jossa sijaitsee EU:n hallintorakennuksia. Kaikki Luxemburgin farmarit jotka kynnelle kykenivät osittivat maanantaina mieltä EU:n maatalouspolitiikkaa vastaan. Varsinkin pienviljelijät ovat hätää kärsimässä, kun maidontuotanto maassa uhkaa loppua EU:n säädösten vuoksi. Helikopteerit pörräsivät ilmassa, poliiseja vilisi kaduilla ja liikenne oli jumissa.


Kansallispäivän aattoiltana ( maanantaina) Luxin kaduilla ja toreilla juhlittiin, juotiin olutta ja samppanjaa, kuunneltiin rokkia ja tanssittiin sen tahdissa. Keskusta oli täynnä kaikenikäisiä juhlijoita, "kuin nuijalla lyöty," kuten sanonta kuuluu. Kuvassa ilta on vielä nuori. Keskiyötä kohden tunnelma vain tiivistyi. Ennen kansallispäivää vietettiin joulukuussa eikä silloin kellään ei ollut kivaa. Siksi juhlat siirrettiin kesäkuulle. Miksei Suomessakin voitaisi tehdä niin?