Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, kesäkuuta 30, 2009

Vanhoja valokuvia


Kolme isotätiäni Lapualta kävivät valokuvassa ennen kuin heistä tuli maahanmuuttajia. He muuttivat Amerikkaan "kultaa vuolemaan." He olivat immigrantteja, Suomessa heitä sanottiin siirtolaisiksi. Ensimmäisenä lähti Ida vuonna 1907, seuraavaksi Ester vuonna 1909. Kolmannen sisaren nimeä en muista, joten en tiedä milloin hän saapui Ellis Islandiin. Immigrantien tiedot löytyvät Ellis Islandin tietokannasta. Laivojen kapteenit pitivät matkustajalistoja, joihin oli merkitty kunkin matkustajan pituus, hiusten ja silmien väri, henkinen ja fyysinen terveydentila, oliko matkustajalla epämuodostumia tai muita erityismerkkejä, ja oliko hän anarkisti tai moniavioinen. Sisarukset eivät olleet naimisissa, tuskin olivat anarkistejakaan. He saivat maahanmuuttoluvan ja jäivät Amerikkaan. Idasta tuli miljanööriperheen taloudenhoitaja. Ester meni naimisiin ja sai kaksi tytärtä, joille hän antoi suomalaiskansalliset nimet: Kyllikki ja Annikki.
Sisarukset kuolivat nuorella iällä tuberkuloosiin. Idan tarinan olen kirjoittanut romaanissa Rakkaus, kestävä kiusaus.

Isotätien valokuva tuli mieleeni kun luin Lewis Carrollin runon Hiawathan valokuvaus kokoelmasta Fantasmagoria ja muita runoja, suomentanut Ville-Juhani Sutinen ( Savukeidas, 2008. Entiseen aikaan valokuvaaminen oli juhlallinen tapahtuma. Hiawathalla on palisanterikamera.

"Hän asetti sen kolmijalalle,
kyyristyi tumman peitteen alle,
kurotti kättään hiljaisuudelle
ja sanoi :"Liikkumatta"jokaiselle.
Salaperäisyys tuntui kammottavalle."

Hiawatha kuvasi kuvernööriperheen jäsenet ensin erikseen. Jokainen kuva epäonnistui ja lopulta hän päätti tunkea koko perheen samaan kuvaan. Tulos oli hänen mielestään tyydyttävä:

"kuin onnen kantamoisena
sai viimein kuvan otettua,
jossa kaikki ilmeet taisivat onnistua:
kun kasvot muistuttivat toisiaan."

Mutta perheen mielestä kuva oli "kurjin otos jonka voi kuvitellakaan. Kaikki ilmeet niin kummallisia kertakaikkiaan - juroja, tympeitä, nokkavia kasvoja." Ja perhe haukkui valokuvaajan lyttyyn. Tuttu tilanne: valokuva on "epäonnistunut," kuvauksen kohde ei näe siinä sitä sisäistä kuvaa, joka hänellä on itsestään. Sama juttu, kun kuulee oman äänensä nauhalta. Ei se kuulostaa siltä ääneltä, joka kaikuu pääkopan sisällä.

Hiawatha kokosi valokuvaajan kamppeensa, "jätti seurueen riemukkaan" ja poistui paikalta kiireesti. Suosittelen Carrollin runoa kaikille valokuvauksen harrastajille. Samantien kannattaa lukea kaikki kokoelman runot. Ne ovat hauskoja eivätkä yhtään vaikeatajuisia.


Perssuomalaisten inhoamia maahanmuuttajia.

He ovat inkeriläiset isovanhempani. He tulivat Suomeen Venäjän vallankumouksen jälkeen eivätkä kauan viihtyneet tässä emotionaalisesti koleassa maassa, vaan palasivat takaisin Inkerinmaalle, josta heidät karkoitettiin Siperiaan pari kolme vuotta kuvan ottamisen jälkeen. Isoäitini näyttää suhtautuneen vakavasti kuvaamiseen, mutta isoisäni virnuilee viiksiensä takaa koko hommalle. Kylässä oli varmaankin käynyt kiertävä valokuvaaja, joka oli komentanut isovanhempani Koivumäen pihalle istumaan valokuvauksen ajaksi.