Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mietteet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Ystävänpäivänä

Ralf Waldo Emersonia lohduksi ystävänpäivän yksinäiselle:

"Mikä on todella sinua varten, liikkuu sinua kohti. Sinä riennät etsimään ystävääsi. Rientäkööt jalkasi, mielesi ei tarvitse sitä tehdä. Jos et häntä löydä, etkö voi tyytyä ajattelemaan että on itsellesi parasta, kun et häntä löydä? Onhan hänessä samoin kuin sinussakin mahti, joka voisi helposti viedä teidät yhteen, jos se olisi parasta [...] Usko, niin totta kuin elät, että jokainen ääni, joka kaikuu avarassa maailmassa ja joka sinun pitäisi kuulla, tulee soimaan korvissasi! Jokainen sananlasku, jokainen kirja, jokainen puheenparsi, joka kuuluu sinulle avuksesi ja lohduksesi, tulee varmasti, suoria tai mutkaisia polkuja pitkin. Jokainen ystävä, jota kaipaa suuri ja hellä sydämesi eikä haaveellinen tahtosi, on sulkeva sinut syliinsä. " ( Esseitä. Suom. J. A. Hollo s. 181-182)

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Viimeinen onnellinen sukupolvi

Ennen kuin hukkaan kokonaan pääsiäisen lehden, merkitsen muistiin mitä luin toissapäivänä. Lars Norén sanoi Hesarissa (15.4.06), että me olemme historian viimeinen onnellinen sukupolvi. ”Seuraavat saadaan elämään 300-vuotiaiksi tekomaksan, -aivojen, -sydämen kanssa. Kuoleman rajan hämärtyessä ja elämän pitkittyessä katoaa elämänkaari.”

Tämä lausunto jäi mieltäni askarruttamaan. Elinsiirtoja on tehty jo kauan, sydämiä, maksoja ja munuaisia siirretty kuolleilta eläville. Viime syksynä luin Tiina Krohnin romaanin Kortti Recifestä, jonka yhtenä aiheena oli elinsiirtokauppa, uhreina olivat eteläamerikkalaiset katulapset , joilta riistettiin elimet – ja elämä, jotta rikkaat jossain muualla maailmassa saisivat elää.

Jos Norénin synkkä ennustus toteutuu, niin seuraavien sukupolvien rikkaat elävät 300-vuotiaiksi, mikä varmasti potuttaa heidän perillisiään. Köyhät kuolevat edelleenkin nuorina, eli keskimäärin 70-80-vuotiaina, koska heillä ei ole varaa elintensiirtoihin. Mutta millaisia ne 300-vuotiaksi elävät sitten ovat, kun aivot on vaihdettu kolme viiva viisi kertaa. Ovat saaneet tilalle jonkin katulapsen aivot. Millaisia muistoja heillä on? Millaiseksi heidän persoonallisuutensa muuttuu? Jos sydän ja maksa ovat sialta, siitä ei kai ole haittaa. Mutta aivojen siirtäminen todella askaruttaa minua. Luutkin pitää vaihtaa, koska ne haurastuvat iän mukana. Aika hankala homma. Mutta mitäpä ihminen ei tekisi kuolemaa siirtääkseen. Vanheneminen ja kuolema ovat hirvittäviä loukkauksia narsistisen ihmisen itsetunnolle. Nuoruuden kaikkivoipuudesta on tuskallista luopua. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko ruveta luopumaan kaikkivoipaisuudestaan, ja hyväksyä se ikävä tosiasia että on kuolevainen.

Lars Norén on ruotsalainen näytelmäkirjailija, nyky-Strindbergiksi sanottu ( kts. Wikipedia). Häntä haastatteli Helsingin Sanomiin Kirsikka Moring ( Lars Norén avaa ovet suljettuihin huoneisiin 15.4.06). Hän sanoo olevansa eksistentialisti: ” Minulle kuoleman läsnäolo antaa elämälle tarkoituksen ja arvot. Mutta Jumalaan en osaa uskoa.”

Kirjoittamisestaan Norén sanoo, että alut ovat hankalia –kelläpä eivät olisi! Terminal- näytelmänsä alun hän kirjoitti 40 kertaa. ( Minä en pysty laskemaan kuinka monta kertaa olen aloittanut kirjan jota parhaillani kirjoitan, se selviäisi ehkä tietokoneen tiedostoista,). Norén sanoo, että pahimpia ovat nimet. Minulle jäi vähän epäselväksi tarkoittaako hän näytelmien vai henkilöiden nimiä. Minulle henkilöiden nimet ovat pahimmat. Ne muuttuvat monta kertaa kirjoittamisen kuluessa. Joskus poimin nimiä puhelinluettelosta ja kuolinilmoituksista ja yhdistelen niitä.

Ylänurkan kuvassa ei ole Lars Norén, vaan ibizalainen mummo. Haluaisin viettää vanhuuden päiväni kuin hän auringon lämmössä mökkini portaalla kissan ja koiran kanssa kertoillen lapsenlapsilleni tarinoita entisistä hyvistä, hmm, ajoista. Ja kuolla rauhallisesti kuin inkeriläinen isoäitini elämästä kyllin saatuaan ja päivällistiskit tiskattuaan.

Foto: J.Buil Mayral


PS. Tänään hiillyin lopullisesti vanhan hitaaseen koneeseeni ( ymmärrän nuoria jotka hiiltyvät kassajonoissa vanhoihin hitaisiin mummoihin) ja soitin huollon pomolle, että johan on piru, ettei konetta saada kuntoon, se on maannut huollossa jo kolme viikkoa. Pomo selitti, että asialle ei mahda mitään, koska emolevyä ei ole saatu Englannista, on huutava puute juuri tämän tietokonesarjan emolevyistä, enkä minä ole ainoa puutteesta kärsivä. Toukokuussa on toiveita uudesta emolevystä. Päästiin sellaiseen sopuratkaisuun, että haen koneeni pois ja he soittavat minulle sitten kun emolevy tulee. Koneessahan ei ole muuta vikaa kuin se, että mikrofonin liitin on löystynyt, mikä aiheuttaa sen että vastaanottaja ei kuule puhettani, kun soitan Skypellä. Tämä tiedoksi niille, jotka tulevat tänne etsimään ratkaisua omiin Skype-ongelmiinsa. Mikrofonin liittimen löystyminen on niin vakava ongelma, että se vaatii emolevyn vaihtamisen. Onneksi takuuaika on vielä voimassa.

maanantaina, huhtikuuta 10, 2006

Tavallista rankempi ikäkriisi

Kuvassa ikkunakaltereiden takana kreikkalainen "iän heikentämä nainen." Ilmaus on peräisin Elfride Jelinekin romaanista Pianonsoittaja, jonka sain vihdoinkin puurrettua loppuun asti. Se oli synkän opettavainen tarina siitä miten voi käydä kiltille tytölle, joka ei murrosiässä noussut kapinaan ja tapellut itseään irti äidistä. Romaanin "iän heikentämä nainen" Erika on noin 35-vuotias. Hän on täynnä negatiivisia tunteita; kateutta, vihaa, mustasukkaisuutta, katkeruutta ja raivoa, joita Jelinek kuvaa kliinisen tarkalla silmällä. Lapsuus ja nuoruus on kulunut kuuliaisesti pianonsoitonharjoituksissa, joihin Erikaa piiskasi kunnianhimoinen äiti. Hänestä ei tullut äidin toivomaa maailmanluokan mestaripianistia. Keski-iän kynnyksellä hän nukkuu äitinsä kanssa samassa parivuoteessa, hänellä ei ole seksielämää, mitä nyt joskus karkaa äidiltään salaa tirkistelemään peep-showta ja keskuspuiston rakastelevia pareja, ja saa perverssiä nautintoa siitä että viiltelee sukuelimiään hulluksi tulleen isänsä partaveitsellä. Hän saa mahdollisuuden toisenlaiseen elämään, kun hänen nuori oppilaansa rakastuu häneen, mutta hän ei pysty vastarakkauteen. Miten pystyisikään kun sydämen oppivuodet ovat häneltä jääneet elämättä? Hän tuhoaa orastavan suhteen masokistisilla vaatimuksillaan ja iskee kirjan lopussa veitsen olkavarteensa, ei kuole, vaan kävelee verta valuvana kotiin. Loppu jää avoimeksi, mistäpä Jelinek olisi tiennyt - hänhän kirjoitti kirjansa samassa iässä jota Erika eli - että naisen paras aika alkaa keski-iän kriisin jälkeen noin 40 vuoden iässä.

Mummopissikset

Tiedän että pissikset ovat varhaisteini-ikäisiä tyttöjä, jotka hengailevat laumoissa kulmilla. Heillä on kireät farkut ja napa paljaana. He ovat nähneet pikkutyttöinä R-kioskin lehtitelineissä paljon paljasnapaisia naisia ja heidän alitajuntaansa on syöpynyt kuva, että sellaisia seksikkäiden naisten tulee olla. He harjoittelevat naisena olemista, ampuvat reippaasti yli osittain epävarmuuttaan, osittain ärsyttääkseen aikuisia, varsinkin vanhempia miehiä, ja siinä sivussa kritisoivat tiedostamattaan kulttuurin naismalleja.

Mutta keitä ja mitä ovat mummopissikset? Se selviää NYT-lehden ( 14/2006) kolumnista. He ovat eläkeikäisiä naisia, jotka ärsyttävät nuoria miehiä ja naisia, koska he liikkuvat meluavina laumoina, kiilaavat kassajonoissa eivätkä välitä muista. Kolumnin kirjoittaja näkee mummolaumat tulevaisuuden uhkana, sitten kun suuret ikäluokat pääsevät eläkkeelle. Minä ihmettelen, miksei huonosti käyttäytyville vaareille ole keksitty yhtä halveksivaa haukkumasanaa kuin mummoille. Ikärasismi koskee näemmä naisia, mutta ei miehiä, vai miten on? Pitäisikö naisten aina vain vaieta ja olla kauniita, ja vanhoina pysyä poissa ihmisten silmistä, ikkunakaltereiden takana kuten kuvan kreikkalainen mummo. Ei ihme että naisten ikäkriisit ovat rankkoja, olivat he sitten varhaisteini- tai keski-ikäisiä.

PS.
Nettikoneeni on edelleen korjaamolla, odottaa emolevyä, joka on tulossa todennäköisesti maailman äärestä, koska kestää niin kauan. Seuraavaksi on lukuvuorossa Arvi Pertun Papaninin retkikunta, josta Keskisuomalaisessa ilmestynyt kritiikki sanoo mm: "Valta ja valtapelit, niiden hyvin outo eroottisuus, ilmiantamisen ja kavaltamisen synnyttämä "kiima" - politiikan sadomasokistisuus. Siinä keskeisiä Pertun romaania halkovia teemoja melkeinpä markiisi de Saden hengessä," kirjoittaa Hannu Waarala (Isä Aurinkoisen synkissä varjostoissa, 29.3.06). Tämä houkuttaa lukemaan Pertun kirjaa Jelinekin sadomasokististen naissielun syövereiden jälkeen.


tiistaina, maaliskuuta 28, 2006

Kevennys

Edit 29.3. Taidekasvatusvetoomuksen oikea osoite ja linkki lisätty alemmaksi. Muista myös mielenosoitus tänään keskiviikkona taidekasvatuksen puolesta eduskuntatalon edessä klo 16.

Vanha tietokone käytössä, kun uusi on huollossa. Tehoa ja käyttömuistia on vähän, sivut latautuvat hitaasti, huomasin sen kun avasin blogin. Täytyy keventää, mutta en tiedä miten Bloggerissa pienennetään kuvia. Voin ainakin siirtää vanhoja merkintöjä arkistoon, ehkä se nopeuttaa latautumista. Vanhasta koneesta löytyi arkisto, jonne olen säilönyt ajatuksenpätkiä eräästä rakkaustarinasta. Alla muutamia mietteitä:


Emerson: ”Odota, niin sielusi puhuu. ” Sieluni puhui viime yönä. On öitä jolloin se vaikenee. Sielu puhuu unissa.
*
Kaikki eivät osaa sielun kieltä, tarvitaan tulkkeja.
*
Mielikuvitus on paikka, jossa luodaan todellisuuden tapahtumat. Siksi kirjailija pelkää mielikuvituksensa luomia. Liian usein tapahtuu, että mielikuvitus muuttuu todellisuudeksi, aivan kuten unetkin muuttuvat.
*
Telepatiaa ei tarvita, kun on kännykkä.
*
Kun matkustaa miehen kanssa ( ja on rakastunut), ei näe maailmasta mitään, näkee vain sen miehen.
*
Kirjaat väärinkäsityksesi päiväkirjaan, sanoi mies.
*
Rehellisyys kielletty.
*
Rakastuminen on minuutensa kadottamista.
*
Mies tarvitsee niin paljon myötätuntoa, että yksi nainen ei pysty sitä antamana. Siihen tarvitaan monta naista.
*
Rakkaus on kuollut, kun ei odota enää miehen soittoa eikä laske päiviä kuinka kauan on kulunut edellisestä soitosta.
*
Rakkaus on luonnonvalintaa. Ei ihminen ole sen kummempi otus kuin kissa, joka alkaa keväällä mouruta.
*
Kun rakkaus päättyy, sielu palaa takaisin ruumiiseen. Mutta palaaminen tekee kipeää.
*
Eikö suuri rakkaus ollutkin vain suuri pakkomielle?
*
"I sought a soul that might resemble mine, and I could not find it. I scanned all the crannies of the earth: my perseverance was useless. Yet I could not remain alone. There had to be someone who would approve of my character; there had to be someone with same ideas as myself." (Lautreamont’s Maldoror s.719)

(Kuvassa minä ja kissa Rhodoksella. Foto: Kristina Carlson)

PS.
Taideaineiden opetusta on leikattu viime vuosina merkittävästi sekä
peruskoulussa että luokanopettaja- ja lastentarhaopettajakoulutuksissa.

Taideaineiden opiskelijat keräävät parhaillaan nimiä adressiin, jolla
vastustetaan koulujen taideopetukseen kohdistuvia leikkauksia sekä
pyritään herättämään julkista keskustelua taidekasvatuksen asemasta. Adressi
luovutetaan myöhemmin opetusministeriölle, opetushallitukselle sekä
eduskunnalle. Allekirjoita sinäkin tärkeä vetoomus ja kierrätä sitä
eteenpäin.

Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä:

http://www.uiah.fi/projects/kooma/


Täältä voi lukea allekirjoittaneiden nimet

http://www.uiah.fi/projects/kooma/addressi.php

Mielenosoitus taidekasvatuksen puolesta keskiviikkona 29.3.06 eduskuntatalon
edessä kello 16.00