Näytetään tekstit, joissa on tunniste inkeriläiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste inkeriläiset. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, lokakuuta 29, 2011

Identiteetti

Syysilta Kalliossa.

Tiedoksi uusille lukijoille:  Tämä on  Bloggerin  dynaaminen näkymä "Magazine." Klikkaamalla otsikkoa tai kuvaa  saat näkyviin koko kirjoituksen.   Yläpalkista voit valita  millaisessa näkymässä haluat   katsella blogiani. Jos pidät enemmän  perinteellisestä näkymästä, liitä  osoitepalkin url-osoitteen perään seuraava  koodi: /?v=0  (Viimeinen merkki on nolla; liitä ilman  välilyöntejä). 

Bloggerin  dynaaminen näkymä on  ollut käytössä vajaan kuukauden.  Sitä  kehitetään  kaiken  aikaa.   Minä kaipaan  Magazine- näkymän "Lue lisää" -  painiketta, joka  avaa koko kirjoituksen.    Lukuisat bloggaajat toivovat  sivupalkkien  gadgetteja (blogrollia jne.)  takaisin.  Kehitystyö jatkuu,  kaikki  tuleee ajallaan.  Ja nyt  otsikon lupaamaan asiaan.

Kuvassa inkeriläiset isovanhempani Toksovan Konkkalan kylässä  ennen kuin heidät  karkoitettiin  kulakkeina Siperiaan. Isoisäni oli valistunut talonpoika ja  vapaa-ajattelija,  kannatti sosialismia, mutta ei kommunismia eikä kollektivisointia.  Hän  toimitti   elintarvikkeita  pietarilaisille.   Pietarilaiset   haukkuivat  inkerinsuomalaisia tšuhniksi.   Se tarkoitti hiljaista pierua, isäni mukaan.  Tiedä häntä.  Joka tapauksessa pietarilaiset olivat hätää kärsimässä, kun  tšuhnat eivät vallankumouksen jälkeen enää   tuoneet toreille   maitoa,  voita, kananmunia ja   muita elintarvikkeita. 

Inkerin  kulttuuriseuran järjestämän   taideillan jälkeen  mietin jälleen  kerran  inkerinsuomalaista identiteettiä.  Inkeriläiset ovat hiljaisia ja sulkeutuneita, he  pitävät  matalaa profiilia ja  peittävät taustansa. Häpeävät jopa! Eivät  edes taiteilijat  tuo itseään suuremmin  esille,  ovat   vaatimattomia, toisin kuin  karjalaiset,  jotka  osaavat  ottavat tilan itselleen, kun  inkeriläiset hipsivät pitkin seinän vieriä.  Isäni  ei    tosin  noihin vaatimattomiin kuulunut.

Identiteetin  muodostumiseen  on varmaankin vaikuttanut    lutherinusko, joka  suosi vaatimattomuutta ja herran pelkoa, sekä   vanhoilliset kyläyhteisöt. Niissä oli  paha joutua   silmätikuksi.  Niinpä  inkerinsuomalaisista kehittyi  nöyrää ja vaiteliasta kansaa,  joka  ei tunteitaan paljastanut  niin kuin venäläiset, jotka nauravat ja itkevät holtittomasti.  Sopimatonta käytöstähän sellainen olisi  ollut.  

Aika ja paikka   ovat   muokanneet inkerinsuomalaisten   identiteettiä.    He  ovat  eläneet venäläisen  valtaväestön   keskuudessa  tyhminä ja  halveksittuina  tšuhnina.   Stalinin aikana heitä vainottiin.  He eivät uskaltaneet  käyttää äidinkieltään julkisilla paikoilla, etteivät olisi joutuneet epäilyksenalaisiksi. 

Minun identiteettini ei voi olla   inkerinsuomalainen, koska en ole syntynyt ja kasvanut   Inkerinmaalla, vaan Helsingin Munkkiniemessä.  Kipupiste  identiteetti kuitenkin oli  lapsena, kun naapurintytöt haukkuivat minua  ryssäksi.

 Lisää  inkerinsuomalaisesta identiteetistä Kirjailijan päiväkirjassa.    











perjantaina, lokakuuta 28, 2011

Inkeriläisen taiteen ilta Kalliossa

Kirill Alanne. Katajanokka 1995.

 Kävin eilisiltana    Inkerin kulttuuriseuran järjestämässä  taideillassa. Kriitikko Otso  Kantokorpi johdatti  inkeriläisen  taiteen ytimeen, mutta minulta  jäi  ydin   kuulematta, koska  myöhästyin  tilaisuudesta.


Tapasin  taideillassa Eeva Kilven ( kuvassa keskellä), joka oli tullut kuuntelemaan,  kun  Eila  Pöllänen (kuvassa vasemmalla) lauloi   Kilven  runosta  säveltämänsä  laulun  karjalankieleksi.  Opin, että  karjajalankielessä  rakastaminen on suvaitsemista.  Eeva kertoi, että äitini  taulu  on saanut hyvän kodin hänen poikansa luota, mikä ilahdutti minua.  Taustalla  näkyy osa Nikolai  Gulin  asetelmasta ja osa  Inkerin  kulttuuriseuran "muistojen hyllystä."

Eino Lappalainen. Sikahyvä juttu, 1993.

Lisää inkerinsuomalaisten  maalauksia löytyy  kulttuuriseuran virtuaaligalleriasta. ja  minun  Picasa-albumistani.

Kun katselin  värikkäityä maalauksia mieleeni tuli   inkeriläistaustainen kuvanveistäjä  Heikki W. Virolainen ( isä Miikkulaisista, äiti Lempäälästä).    Olisikohan  taustalla  ollut  vaikutusta hänen  värikkäisiin  puuveistoksiinsa?

Heikki W. Virolainen. Ristiinaulittu Väinämöinen 1968.
Photo: Heikki W. Virolainen



PS.  Lue  myös  Otso Kantokorven  blogikirjoitus Isänmaatonta taidetta?