Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tanssiva karhu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tanssiva karhu. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, huhtikuuta 01, 2011

Huhtikuu ensimmäisenä päivänä

Aurinkolahden aallonmurtaja  aprillipäivänä.  Talvi jatkuu, mutta ei enää  kauan. Horisontissa siintää jo   avomeri  vapaana.  Ennustus:  ensi viikolla tulevat lokit. Valokuvatorstain  201. haaste on  jatkuu.


"Huhtikuu on kuukausista julmin,"  runoili T. S. Eliot  kokoelmassa  Autio maa, mutta en nyt  siteeraa sitä runoa, koska  täällä ei huhtikuu vielä työnnä  sireeneitä kuolleesta maasta, vaan sataa jäistä tihkua.  Sen sijaan siteeraan  Helena Sinervoa joka voitti   tänään   Yleisradion Tanssiva karhu-palkinnon runokokoelmalla Väärän lajin  laulut. 


 Kokoelmassa on paljon   lintuja  ja väärän lajin  olentoja, kuten  ne peräkammarin pojat jotka  ovat  hakeneet vaimon Thaimaasta ja  näkevät   lentokoneen ikkunasta vain lunta ja metsää,  kun kone kaartaa kohti maata, Suomea joka  näyttää  autiudessaan uhkavalta. " Miten kukaan  saattoi asua täällä,/ miten kukana uskalsi etsiä turvapaikkaa juuri täältä?" kysyy runoilija.


koneen pyörät tömähtivät
roudan ja jään peittämälle  kiitoradalle
huhtikuun ensimmäisenä päivänä
eikä tämä ole aprillipila vaan totta:


perillä lumityöt odottavat, ja lumesta
herää muisto: vuorillinen  villamyssy,
äidin kädet sitomassa punaisia nauhoja
leuan alta, miten ne koskevat, kädet.
ja katso nyt ettei mitään unohdu,
ettei lapsi kylmety matkalla, nyt,
nyt astumme kotimaan kamaralle.


Sitaatti on runosta Lentokoneen ikkunasta.  Minua  kiehtoo runossa  äidin kädet, jotka  koskevat.  Sillä    verbillä  on kaksi merkitystä.   Ehkä se kaksinaisuus on peräkammarin pojan syvin ongelma.  


Olen lukenut vain muutaman runon Sinervon kokoelmasta. Ei runoja voi lukea kuin romaania. Lukeminen on hidasta kun   pitää  pysähtyä miettimään sanojen merkityksiä ja aivoissa alkaa kihistä  ajatuksia.  Runo jatkuu mielen sisäisenä tapahtumana.