Näytetään tekstit, joissa on tunniste Doris Lessing. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Doris Lessing. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, kesäkuuta 23, 2010

Suursiivous Södikassa

Talkoopäivä 020
Tyhjiä tuoleja  ja pöytiä Loiston terassilla myrskyn jälkeen.

Taitaa olla WSOY:n  loiston päivät   luetut, kun sinne  on  päästetty huseeraamaan hollantilainen, joka   ei lue kirjoja eikä tunne suomalaista  kulttuuria.    Kirjasin ensityrmistykseni tuonne aiemman postauksen Kirjailijan ja kustantajan suhteesta  kommenttiosastoon, kun eilen luin Hesarista WSOY:n  ykköspomon  Jacques Eijkensin lausunnon: “ On tärkeää, että kustannuskonseptin  taustalla on kiinnostava persoona. Ihmiset eivät halua vain kirjaa, he  haluavat kirjailijan.”

Kirjailijan pitää olla läsnä mediassa, verkossa, kännykässä, livenä. Suomeksi se tarkoittaa että kirjailijan pitää myydä itseään. Entiseen aikaan  itsensä myymistä sanottiin huoraamiseksi.

Mitä mieltä  kirjojen lukijat  ovat  asiasta, sen voi  lukea vaikkapa  Kertomus jatkuu – blogista   Lukijat haluavat kirjan,  eivät kirjailijaa.  Muistan   miten minua ärsytti nuorena, kun   Pentti Saarikoski    jakoi itseään  kaikissa lehdissä, eikä  niissä jutuissa ikinä  puhuttu hänen runoudestaan.  Pidin  häntä huonona  runoilijana. Luin hänen runojaan vasta hänen   kuolemansa jälkeen ja totesin ei hän niin huono runoilija ollutkaan.

Facebookissa on käyty   kiihkeää  keskustelua Eijkensin lausunnoista ja   kustantamisen nykytilanteesta. Vaikuttaa vähän siltä että   kiinnostavimmat keskustelut ovat  siirtyneet  blogeista Facebookiin.   Karri Kokko  selostaa  Suomen kuvalehden blogissa Facebookissa käytyä keskustelua, jonka aloitti  Tommi Melender.

Ei kirjailijoiden brändäys  ole mikään uusi juttu  suomalasissa kustantamoissa,  Eijkens  vain ilmaisee asian harvinaisen yksioikoisesti.  Aina tai ainakin  60-luvun lopulta asti, jolloin vein esikoiseni  Södikaan,  kustannustaloissa on  haluttu myydä  kirjaa  jollakin  ulkokirjallisella  jutulla.  Siihen aikaan  sitä ei sanottu  brändäykseksi, mutta   toivottiin ( hienotunteisesti)  mahdollisimman suurta näkyvyyttä julkisuudessa.


Doris  Lessingin    sanat ovat  tällä hetkellä  ajankohtaisia   myös   meillä : “ Ongelman ydin on se, että kustantamoja johtavat kirjanpitäjät, joita ei kiinnosta teoksen kirjallinen laatu vaan se miten paljon sitä myydään, ja kirjailijoita  arvioidaan pelkästään myyntilukujen perusteella. Kuitenkin jotkut kirjailijat – ja he ovat  joskus niitä parhaita – eivät koskaan  myy enempää kuin parisataa tai parituhatta kappaletta. Siitä huolimatta heillä on voimakas, laaja ja syvällinen vaikutus. Todelliset, hyvät kirjat, ne jotka luovat kokonaisen maan tai kulttuurin normit tai sävyn, ovat aina olleet ja tulevat aina olemaankin vakavahenkisen vähemmistön kirjoja. Sellaisesta  kirjasta ei millään “myynninedistämisellä” tehdä bestselleriä; tuloksena on vain myymättömien kirjapinojen kertyminen varastoihin odottamaan makulointia.” ( Varjojen aika sivut 130-131)

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

Kirjailijan ja kustantajan suhteesta

Ninni ja  Simo 010
Kirjailijan työnurkkaus.  Olisipa   kirjailijan ja  kustantajan suhde  yhtä levollinen  kuin  supervisor Ninni kuvassa.

 Doris Lessing   kirjoittaa  omaelämäkertansa toisessa osassa ( Varjossa vaeltaja, sivut 128-139)  kustannusmaailman muutoksesta.  Hänellä on asiaan lähes  viidenkymmenen vuoden perspektiivi. Hän sanoo, että   entiseen aikaan  kustannusmaailman  sydän oli kirjailijan henkilökohtainen suhde  kirjailijaan.  Kustantajat olivat miehiä jotka  rakastivat kirjallisuutta. He  etsivät uusi kirjailijoita, hoivasivat heitä, pitivät saatavilla kirjoja joita  myytiin vain muutamia satoja kappaleita.   Kirjailijan ensimmäistä  romaania tai novellikokoelmaa pidettiin hengissä, sitä ei pantu alennusmyyntiin. Nykyään  kaikki on toisin. “ Me olemme pelkkää matkatavaraa, samanlaisia hyödykkeitä kuin kirjoittamamme kirjat,” Lessing sanoo.  Hänen mukaansa  ajatustakaan ei suoda sille  hauraalle suhteelle joka syntyy kirjailijan ja kustannustoimittajan välille. Nykyään   kustantamoissa työskenteleviä toimittajia kohdellaan yhtä  kovakouraisesti kuin kirjailijoita.

“Kustantajista, parhaistakin, on hetkittäin ärsyttävää, suorastaan sietämätöntä, ettei omaisuutta, joka kirjailijassa tuottaa hyvää  kirjallisuutta, voi hallita. Kaikki muu on hallittavissa. Mutta nämä itseensä niin tyytyväiset kirjailijat voi passittaa signeeraamaan kirjojaan ja antamaan ääliömäisiä haastatteluja. Niiden renkaiden läpi heidät voi panna hyppäämään ja kirjata sen sopimukseenkin. Usein kustantajat yrittävät päästä kirjailijoista kokonaan eroon.  He kehittelevät hankkeita, joissa romaaneja laaditaan tietokoneeseen syötetyistä juonista jonkin tietyn kaavan mukaan. Mutta kumma kyllä näissä  romaaneissa  ei ole sitä elinvoimaa ja sähköä joka on kaiken kustantamisen ydin.” ( suom. Eeva Siikarla.  Kirja on ilmestynyt englanniksi vuonna 1998, suomeksi 2010.)

Suomalaisen  kustannusmaailman  turbulenssi  henkilöityy  tällä hetkellä  Sofi Oksaseen ja  Werner Söderströmiin, mutta  taustalla  vaikuttavat paljon  isommat  asiat kuin  otsikoihin  nostetut“potkut.”   Kustannusmaailma ja  painotalot elävät  e-kirjan tulon /pelon takia  suurta muutoksen aikaa.   E-kirja on yhtä  mullistava  keksintö  kuin Gutenbergin painokone, kuten Kaari  Utrio  sanoi  Kirjailijaliiton kevätkokouksessa. Samassa kokouksessa  käsiteltiin liiton jäsenille lähettyä   kyselytutkimusta kirjailijan ja kustantajan  suhteesta.   En muista  kuinka  monta  prosenttia kyselyyn vastanneista oli tyytymättömiä/ tyytyväisiä kustantajasuhteeseensa.   Soisin että kyselyn tulokset  julkistettaisiin.

 Lisäys  18.6.  Kommenteissa Tiina Pystynen  kertoo  kyselytutkimuksen tuloksista.

Doris Lessing on toiveikas. Hän kirjoittaa, että yksikään suurista kustannusimperiumista ei tuota paljon. “Tällä alalla pieni on todella kaunista. Ehkä me pääsemme palaamaan tilanteeseen, jossa kustantajat välittävät siitä, että kirjat toimitetaan hyvin ja jopa oikoluetaan kunnolla.”


Lessingin mukaan kaikkein olennaisinta “ovat kirjat jotka voivat olla vain vähemmistön lukemistoa eikä sitä muuta mikään meuhkaaminen ja myynninedistäminen, ja ne ovat parhaita ja –kaikessa hiljaisuudessa, salaa ja huomaamatta – vaikutusvaltaisimpia, ne luovat aikansa kirjallisuuden tason ja sävyn.”