perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Nurkkaikonit

Valokuvatorstain 18. haaste on: viesti, merkki, logo, ikoni. Kuvassa on Jumalanäiti Diana Arkhipova, Eksyneiden sielujen etsijä, jonka muistopäivä on 5.2. ( minun syntymäpäiväni). Tyypiltään ikoni on Hellyyden Jumalanäiti-ikoni. Ikonin kerrotaan saaneen aikaan lukuisia ihmeitä 1700-luvulta lähtien, ikonin edessä rukoilleet ovat saaneet avun sairauksiinsa ja elämänsä hätään. Minä sain ikonin kopion syntymäpäivälahjaksi lapsuudenystävältäni vuosia sitten. En ole vielä kokeillut onko kopiolla sama ihmeitä tekevä vaikutus kuin alkuperäisellä ikonilla.

Tämä on Kasimir Malevitšin Musta neliö, jonka kaappasin Kulttuurinavigaattorin blogista.


”Mustasta neliöstä on tullut lähes satavuotisen olemassaolonsa aikana nykytaiteen nurkkaikoni ja modernismin ehkä parhaiten myyvä merkkituote. Se on yhä kiinteä osa modernismiin liittyvä kulttia tai fetissiä. Me menemme sen luokse samalla tavalla kuin lähestymme Milon Venusta osana Antiikin Kreikkaa tai Mona Lisaa osana renessanssia tai Monetin maalauksia osana impressionismia. Selittämisen vimmassa "Neliöstä" on yritetty veistää tarinoita jotka ovat vaihdelleet geometriasta mystiikkaan,” Kulttuurinavigaattori kirjoittaa. ”Mikä on Mustan neliön viesti tälle päivälle?” hän kysyy. Kannattaa lukea.

Vielä yksi sitaatti Kulttuurinavigaattorilta, työohje:

”Voisi toivoa, että Kasimir Malevitšin tavoin jokainen kävisi elämänsä aikana läpi ainakin kerran jonkin perusteellisen pelkistämisprosessin. Työstää tekstiä, muotoa, ääntä, liikesarjaa tai mitä tahansa materiaalia niin pitkälle, että vain olennaisin tulee esille. Sellaisen prosessin läpikäynti voisi olla varsin terapeuttista ja siitä voisi oppia jotain. Muun muassa minimalistit, muotoilijat, säveltäjät, näyttelijät, kirjoittajat ja urheilijat ovat tehneet vastaavanlaisia pelkistämisiä. ”


7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen juttu! Muistan Valamossa hienot ikonit. Musta Neliö sen yhteydessä herättää paljon miettimistä.

Vihdoinkin sain Fool's Paradise postissa! Nytkun vain saisin muutamia vapaita tuntia lukemiseen! Se kutsuu minua joka kerran kun vilkaisen siihen, niinkuin mysteerinen aukaisematon lahja!

Anonyymi kirjoitti...

Hei marja-Leena

Jumalanäiti Diana Arkhipovan ikoni on Moskovan Ylsönousemuksen kirkossa. En ole käynyt siinä kirossa, vaikka olen käynyt Moskovassa monta kertaa. Ensi viikolla lähden Petroskoihin ja käyn Kishin saarella, jossa on paljon vanhoja puukirkkoja. Yritän kuvata niitä, toivottavasti onnistuu.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää matkaa! Olisi hauska tulla mukaan ja nähdä ne vanhat kirkot. Mutta toivon onnea valokuvauksessa jotta saame niitä nauttia!

Tikkis kirjoitti...

Hyvä rinnastus, kaksi ikonia, sillä ikoneitahan Malevitsin neliöt jo ovat. Ikonien parantava voima on positiivinen arvoitus, ja olkoonkin että jotkut kyynikot puhuvat ihmisen omasta halusta parantua.

Havahdun joskus lukemasta / kirjoittamasta runoa, jossa ei enää ole sanoja. Ovat yleensä aika hyviä runoja.

Anita Konkka kirjoitti...

Hei Tikkis, näin Malevitshin Mustan neliön joku vuosi sitten Moskovassa Tretjakovin modernin taiteen osastolla. Mustuudessa oli sävyjä ja säröjä joita mikään valokuva ei pysty
toistamaan. Se oli vaikuttava teos, elävä mustuudessaan. Jostain luin etä musta on kyynisyyden väri, mutta ei se ollut kyyninen maalaus. Se oli kerta kaikkiaan täydellinen vastakohta venäläisille satukuvan värikkäille ikoneille. Missä muualla maailmassa sellaista maalausta olisi voitu tehdäkään?

Rita Dahl kirjoitti...

Anita, mitä muuta siellä Kizhin-saarella on nähtävää jne? Mietin mahd.artikkelia paikasta. Löytyykö netistä lisätietoa?

Rita Dahl kirjoitti...

Kiitos, Ripsa. Voisi olla artikkelin arvoinen saari siis.